Häppeellist Kröönruuska

Häppeemine o nin häppeelline tunne, et siit ei paljoo puhut, vaik kirjaviisaat sannoo, et se o kaikil tuttuu mukulast alkai.

Kyl mää muista, kui hävetti men kouluu, ko muil rupes olemaa nailoneit ja mul oli pumpulisukat. Ja kui nolloo oli, ko pääs oli lentäjälakki, ja muil oli ankoramyssy. Sit ko mää semmose vihro viime sai ja kirjoti aineesani, et mu uus myssyni o hiänee, ni taas tuli häppeemist. Opettaja oli viivannu se hiänee paksusti al ja kirjottanu pääl pehmee.

Kaike lisäks mu kotokyläni nimi oli semmone, et se naurutti ihmisii. Ev viitti viäläkä sannoo, mikä se oli. Kyl siit piisas pilkkaamist linjapiili takapenkil. ”Pökhölmi”, sano poikanuijat, mut ei se kyl Pökhölmi ollu. Ja voi surkeet, ko minu ninko muittenki flikkai nimet oli nin tavallissii. Olis mar se ollu hianompaa ol Charlotte Yvonette von Adlercreutz ko Virtase Maija. Semmossii yks luakkakaveri kirjotti kiälioppikirjas syrjii. Toiset nauro ja kirjottaja häpes.

Kestämist siinäki oli, ko mul oli luakallani viimitteeks puupenali. Kannes oli punasel pohjal nättei porsait, mut ko muil flikoil rupes olemaa filmitähtii vihkois pääl, ni ain sai tuntee olevas peräs. Emmää tiätäny pitkää aikaa eres, kuka o Armi, ko meil ei ollu rarioo.

Koulu ruakalas mää tuuppeli fläski kappaleit lautase reunal, ja opettaja hermostu. ”Mitä sää syät, konnessää lihhaa syä?” Mää sanoi, et mää syä vaa tönköö. Opettaja katto silmät pystös, et mitä se o. Taas hävetti! Emmää osannu eres semmost kiält, et opettaja olis ymmärtäny. Ei tönköö syä ennää varmaa kukkaa, mut tuntu luanikkaalt, ko mää kuuli, et Poris ostetaa viäl sinkkuu. Ässäl ninko ruatti kiäles. Siält seki sana o tullu.

Vanhuures o se hyvä puali, et tullee aika häppeemättömäks. Ei välit yhtää, onko hame vanha-aikane taik tukka huanosti. Mut mää ole ruvennu häppeemää sitä, mimmossee reeraa me ihmiset o koko tämä mailma saatu. Tääl kotomaasaki terveyserot kassoo ja varallisuuserot kans eikä häräs olevii tahrot auttaa. Moni puttoo kelkast jo nuaren. Sit tapahtuu mitä vaa. Luanto voi huanosti ja mont lajjii o hävviimäs, eikä tämä kaksjalkane eres ymmär olevas osa sammaa kokonaisuut. Tulevan vuan olis vähemmä häppeemist, jos koitettas vähä avat silmii ja muuttaa suuntaa.

KRÖÖNRUUSKA

Tuntematon