Kröönruuskan kolumni: Kallio Pääl

Mone sorttisis kortteereis o tullu elämä matkal oltuu, mut yks elokuine viikko autiol saarel oli maakrapul iso elämys. Vuakrattii viikoks Tove Janssoni ja Tuulikki Piätilä piänt, sähkötöint pirttii Klovharust Porvoo erustalt.
Pirtti nököttää kallio pääl ja klasit o joka pual, niät näkkee, mist aurinko nousee ja mihi se laskee. Pirti al o piäni kellari ja piäni sauna. Sin mennää nin piänest luukust, et paksummat voi jumittuu luukkuu ninko liikaa hunajaa syäny Nalle Puh. Ei siit ykskä pyäree Muumika mahtus. Löylyy voi heittää kiukaal, jos o tullu sarevet.

Kalliokolois kassoo piataryrttei, maksaruahoi, mahtava kokkoisii keto-orvokkei, rantakukkaa, rantatäryket, hiirevirnaa ja mont muut. Kurttulehtiruusu oikee rehottaa. Västäräkkei o paljo, pajulintu piiskuttaa puskas, lokkei lentelee ja merimettoi o kavvempan. Merikotka lensi aatelise näkösen ylitte. Sirkat piti kovvaa konserttii yäkauret. Lähinaapuri oli kyhmyjoutten eikä se päästäny meit häne lakuuniis. Kattanto oli tuima. ”Ja ha unde mång år vari jäär” eli se o Pellinki murret ja meinas, et hän o ollu tääl mont vuat. Menkää te tunkettelijat tiähenne.

Jyrkält kallio syrjält kräpisteltii uimaa limaskoi ja meritursaitte joukkoo. Löyty siält mere pohjast kaks haarukkaaki. En ruvennu hakemaa, olisko siäl ollu viäl se hoppeine prikka, jol Pikku Myy laski mäkkee.

Kirkkain öin aimotti linnurata ja tähtii näky paljo. Otava oli oikees asennos eli siin samas, misä se o mu kotoni sauna takan. Mailmal se o joskus iha vilssoos. Aikaa oli paljo, ko ei ollu semmost aikavarraast ko telkkari. Tuli lujettuu mont elämäkertaa. Mää funteerasi, et lahjakkaitte ihmiste elämä ei ol ikän suara eikä sillee. Lahjakkuuksii voi ihhail ja ihmetel, mut karehtii ei kannat. He mennee ain vaikeemma kaut. Jokku pystyy silti säilyttämmää uskos ihmisii. Tove o pannu ikkunaa klapu: ”Mökin avain riippuu oven yläpuolella. Siis älkää särkekö ikkunoita! – Sulkekaa luukut.”

Mut mailma o mailma eikä paratiisi. Kyl heilläki oli pari kerttaa käyny pahatekijöit. Tooti eli Tuulikki uhkas semmossii joskus pyssyl. Paukautti hän joskus merilokinki kualiaaks, ko se oli syäny liikaa linnupoikasii. Katumus siit tuli ja ymmärrys, et ihmise kannattas pittää kyntes tykönäs. Monesaki asias.

KRÖÖNRUUSKA

Tuntematon