Maaria Tirrin kolumni: Vieraana (koti)kaupungissa

Eräs turkulainen saparopäinen mies kertoi minulle kummia alkusyksystä. ”Porissa järjestetään marraskuussa 42H LIVE Ambient Festival, jossa soitetaan yhtäjaksoisesti 42 tuntia ambient-musiikkia. Kiinnostaisiko?”.
”Eipä juuri”, taisin vastata.
Kuinkas sitten kävikään?

Kyytini jätti minut Porin Väinölän vanhan lyhytaaltoaseman eteen. Pihalla seisoi pari kaurismäkeläistä hahmoa röökillä ja led-valot valaisivat hämäräperäisen näköisiä puuveistoksia. Ambient-musiikki keskittyy, kuten nimestäkin voi päätellä, tunnelman luomiseen. Ensikatsauksella sisätilat muistuttivat paheiden pesää: tunnelma tuntuikin ennakoivan niitä hetkiä kauhuelokuvissa, jolloin ei kannata mennä yksin metsään. Asettauduin sohvalle ja avasin siiderin.

Lilluttuani pari tuntia kunnon epämukavuusmarinadissa ympäristöni alkoi näyttäytyä eri valossa. Soitettu rauhallinen musiikki alkoi pikkuhiljaa avautua: se lipui lempeästi ohitse ja läpi, välillä rauhoittaen, ja välillä herätellen erilaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Tilan hieno visuaalinen ilme helli esteetikon silmää. Suurin osa ihmisistä nautti tunnelmasta joko sohvilla istuen tai pehmeillä patjoilla torkkuen. Itse aloin syödä äidin valmistamia eväsleipiä ja otin tirsat pehmeällä patjalla: hyvä ambiance, voisi joku todeta.

Puhdas ihailu vei kuitenkin voiton musiikin ja visuaalisen ärsykemaailman fiilistelystä. Pohjimmiltaan 42H LIVE Ambient Festival oli pienen porukan ideoima ja järjestämä maksuton tapahtuma Porin Väinölässä. Eeppistä kaupungin elävöittämistä ruohonjuuritasolla, sanoisin. Kyllä porilaisten kelpaa.

Kolmetoista tuntia myöhemmin poistuin festivaalitilasta raikkaaseen aamupäivään. Olo oli rähjääntynyt, mutta rentoutunut. Toimittaja Jukka Mikkola on todennut, että ”ambient ei aseta kuuntelijalleen minkäänlaista päämäärää eikä odotuksia, se on musiikkia, joka vain on”.
Sitä kenties tarvittaisiin lisää nykymaailmassa.

MAARIA TIRRI

Tuntematon