Matti Pursiheimon kolumni: Museon torni kaippa surkkiast remontti!

Ennen ko se keikatta siält kokonas alas! Oikeastaan pitäisi puhua Rauman Raatihuoneen tornista! Siis siitä, jossa oleva kello on soinut viimeksi neljä vuotta sitten – ja silloinkin käsin soitettuna.

Keväällä 2013 Suvi Päi -tapahtuman yhteydessä kaupunkilaiset ihmettelivät kellon merkillisen räksähtävää ääntä. Heräsi yleinen epäilys, että vaskinen kello olisi jostain syystä haljennut. Lähemmässä syynissä todettiin vuonna 1755 Saksassa valmistetun kellon kuitenkin olevan täysin ehjän. Outo ääni johtui magneettivasaran jäämisestä iskun jälkeen kelloon kiinni sammuttaen äänen. Sähköinen lyöntikoneisto kytkettiin pois päältä, eikä sitä ole sen jälkeen käytetty. Silloin Pitsiviikolla vanhoista raumalaisista muodostettu ryhmä kävi käsin soittamassa kellolla puolenpäivän lyönnit. Sen jälkeen tornissa on ollut hiljaista.

Menneellä Pitsiviikolla kello piti uudelleen herättää henkiin. Mustan Pitsin perjantaina sitä olisi soitettu tasatunnein. Tarkoituksena oli kunnioittaa juhlivaa kaupunkia lyömällä peräkkäin viisi, seitsemän ja viisi kertaa. Tiukka soittoryhmäkin oli valmiina. Neljä tuttua raumalaista eläköitynyttä opettajaa ja res. upseeria – Aadeli, Kempas, Salovalta ja P. (heistä kolme kuuluisalta RUK:n 129 Polar -kurssilta). Kaikki olivat olleet soittoporukassa jo neljä vuotta sitten.

Asioiden varmistamiseksi allekirjoittanut kävi tornissa muutama tunti ennen H-hetkeä. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Vaan sitten katse osui poikkipalkkiin, johon kello on ripustettu – ja silloin alkoi joku muu kello kalkattaa. Hapertuneessa parrussa on ruostuneet rautavahvikkeet, mutta niitten kestävyyttä ei millään pysty tarkistamaan. Kuka takaisi, ettei 80 kg painava kello romahda jo ensimmäisellä lyönnillä soittajansa niskaan. Hartioitaan myöten ahtaassa kattoluukussa olevalla ei olisi mitään mahdollisuuksia väistää. Siinä yhtäkkiä huomaisi olevansa todellinen Notre Damen kellonsoittaja, jos ylipäätänsä jäisi henkiin.
Nopea soittokierros ryhmäläisille ja yhteinen päätös, että jätetään soittamatta. Hiukan siinä kyllä huumorimielellä pohdittiin, että kukahan meistä kärkimieheksi ensimmäiseen soittovuoroon olisi parhaiten sopinut. Siis olisi jo valmiiksi muistuttanut Notre Damen kellonsoittaja Quasimodoa. Todettiin myös, että jos kenelle hommassa lopullisen pahasti kävisi, niin takuulla pääsisi historian lehdille – tyyliin ”kohtasi sankarikuoleman rakkaan kotikaupunkinsa Raatihuoneen kelloa soittaessaan”.

MATTI PURSIHEIMO

Tuntematon