Toimittaja Sanna Jääskeläisen kolumni: Pakolaisen sukua

Jyväskylässä tavaroita etsimässä. Hitaasti valkenee siirtolaisen elämä. Katsellessani siirtolaisia joutuu pakostakin ajattelemaan: JOKO ON OIKEUDEN JUMALA KUOLLUT?”

Näihin sanoihin päättyy vaarini Eino Jääskeläisen päiväkirja talvisodan ajalta, kirjaus on huhtikuulta 1940. Vielä joulukuussa hän oli toiveikkaana kirjoittanut Suomen voittavan sodan. Oli rauhallinen suvantohetki, eikä vihollinen pommittanut moneen päivään.
Sitten tilanne muuttui, pommitukset raivosivat, talot paloivat.
”Näky oli kamala. Kansalaiset tyynenä seisoivat talojensa raunioiden vieressä ja katsoivat tulenloimuja.”
Silti vaari vielä uskoi, että siitä noustaan. Toisin kävi.

”Surullinen rauha tehtiin 13.3.-40 klo 11. Mikä Suomen kohtalo? Jumala yksin tietää!”
Vaari lähti perheineen evakkoon. Elämä Jyväskylässä alkoi vähitellen sujua, vaikka alussa evakkoja saatettiin kohdella mielivaltaisesti. Sotakorvauksilla perhe sai hankittua oman asunnon vuonna 1951.

Nyt puhutaan taas pakolaisista. Vastaanottokeskukset ovat täynnä. On vilauteltu vaihtoehtoa, että pakolaisia alettaisiin sijoittaa vapaaehtoisten suomalaisten koteihin.
Juttelin asiasta tyttäreni kanssa. Miltä tuntuisi, jos tässä sohvalla meidän kanssa televisiota katselisi pakolaisperhe?
Jos elettäisiin noita vaarini muistelemia vuosia, niin olisi käynyt. Ehkä siinä, vieraiden ihmisten sohvalla, istuisimme me itse. Pakolaisen jälkeläiset.

-------------
Kolumni on julkaistu Satakunnan Viikon Kuukausilehdessä syyskuussa 2015. Kolumni sijoittui toiselle sijalle Vuoden kaupunkilehtijuttu -kilpailussa.

Sanna Jääskeläinen