Festariveteraani ”Syltillä” 28. festarijuhannus

Kesämökki, juhannuskoivut ja kokko eivät enää ole ainoa suomalainen juhannusperinne, vaan joillekin perinteeksi on jo muodostunut osallistuminen juhannuksen rockfestivaaleille. Tai ainakin se on perinne Satu ”Syltti” Silvastille, joka osallistuu Kauhajoen Nummirockiin jo peräti 28. kerran.
– Vuonna 1990 menin ensimmäisen kerran ja sen jälkeen: sinne! Se leirielämä ja ne kaverit vetävät sinne joka vuosi, Syltti kertoo.
– Siellä näkee sellaisia kavereita, joita ei vuoden aikana muuten näe. Meillä on sama porukka ollut jo yli 20 vuotta, siinä on ihmisiä Kristiinankaupungista, Pietarsaaresta, Oulusta...

Syltillä on kavereineen leirintäalueella jo vakiopaikka. Telttojen pressut ripustetaan samoille naruille joka vuosi. Vuosikymmenten kokemuksella Syltillä on antaa festarikävijöille hyviä vinkkejä,
– Päivänvarjolla saa nostettua teltan pressun, ja vyölaukku pitää ehdottomasti olla, mutta ennen kaikkea näillä pärjää jo pitkälle, Syltti sanoo ja kaivaa vyölaukustaan ilmastointiteippirullan ja Lakrisal-karkkeja.
– Kännykkäkin on näiden rinnalla aivan toisarvoinen.

Neljän päivän telttaelämän ja ruokahuollon yhdistämiseen Syltti neuvoo pakastamaan ruuat.
– Pakastetut ruuat säilyvät kylmälaukussa paremmin, ja kun ilmastointiteipillä teippaa kylmälaukun vielä hyvin kiinni. Itselläni on mukana aina kaksi kylmälaukkua, joista toisen avaankin vasta loppuviikolla.
Varkaiden varalta Syltti neuvoo pitämään teltan ja auton vierekkäin, ja lukitsemaan arvoesineet tarvittaessa autoon.
– Ja me aina myös esittäydymme naapuritelttojen ihmisille, ja pidämme silmällä toinen toistemme leirejä.

Raumanmeren juhannusfestareille suuntaava Aksel ”Aksu” Räikkälä on hänkin jo kokenut festarikävijä.
– Heti kun muutama vuosi sitten 18 täytin, aloin käydä festareilla. RMJ järjestetään nyt tauon jälkeen toista kertaa ja olihan sinne viime vuonna mentävä, kun olin sukulaisilta kuullut, että ne ovat hyvät festarit, Aksu juttelee.
Hän suuntaa festareille kahdeksan hengen porukalla ja asuntoautolla.
– Mulla on vaativia kavereita. Itse voisin kyllä yöpyä teltassakin, Aksu nauraa.
Aksun porukalla on asuntoautossa jääkaappi, mutta välillä hän kertoo syövänsä myös festariruokaa.
– Muikkuja, paellaa, hampurilaisia...

Enemmän kuin esiintyvät bändit, on Aksullekin mieluisampaa yleinen tunnelma.
– Se leirielämä siellä on hienoa, Aksu toteaa.
Toki musiikillakin on merkitystä, RMJ:n jälkeen Aksulla on suunnitelmissa vielä osallistua tänä kesänä heinäkuussa Ruisrockiin ja elokuussa Blockfestiin Tampereella.
– Blockfest on urbaanin musiikin festivaali. Rapia ja hip hopia, niitä kuuntelen pääasiassa muutenkin.
Ja luottoesineenä Aksulla on festareilla aurinkolasit.
– Ne on mulla aina päässä. Niillä pystyy hyvin peittämään silmien kunnon, Aksu virnuilee.

EIJA HAMMARBERG

Tuntematon