Lapset tuovat Pavelle joulun

SV Vesa-Pekka Järvelä
Kapellimestari Kirmo Lintisen johtama Uuden Musiikin Orkesteri oli tänäkin vuonna joulukiertueella. Keski-Porin kirkkoon Kohti joulua -kiertue pysähtyi 14. joulukuuta.

Viime vuonna Anna Puun kanssa joulukiertueen tehneen UMO:n solistina esiintyi nyt monipuolisen uran suomalaisessa musiikkielämässä tehnyt Pave Maijanen.
– Legendaarinen UMO on huikea kokoonpano ja yhteiskiertue on ollut hieno kokemus. En ole aiemmin lähtenyt joulukiertueelle, mutta kun eteen tuli näin houkutteleva erikoistarjous, siitä ei voinut todellakaan kieltäytyä. Oli kunniakasta päästä esiintymään näin maineikkaan orkesterin keulilla, sanoo Maijanen.

Monenlaisten kokoonpanojen kanssa vuosikymmenten aikana esiintynyttä Maijasta on kuultu aiemmin myös big bandien solistina, mutta nyt hän oli ensimmäistä kertaa liikkeellä 16-miehisen UMO:n kanssa.
– Projektista teki erityisen innostavan se, että halusimme tuoda kiertueelle sovituksellisesti sellaista materiaalia, joka poikkesi selkeästi normaalista joulukonserttien ohjelmistosta. Laulut olivat kuitenkin perinteisiä ja rakastettuja, kertoo Kallion kirkkoon kiertueen maanantaina päättänyt Maijanen.

Joululaulut ovat Maijaselle tehokas tapa päästä lähelle joulun syvintä olemusta.
– Kaiken kaupallisen hälinän ja ryntäilyn keskellä joululaulut pistävät ihmisen edes hetkeksi pysähtymään. Joulun tuntua lisää luonnollisesti se, että konsertit järjestetään usein kirkoissa. Juuri se teki meidänkin konserteistamme erityisen sykähdyttäviä – myös meille esiintyjille, sanoo Maijanen.

Kiertueen kirkoista osa on ollut Pavelle tuttuja, mutta mukaan valikoitui niitäkin, joissa hän ei ole aiemmin vieraillut.
– On ollut upea päästä esiintymään Pyhän Laurin kirkon ja Espoon tuomiokirkon tapaisissa paikoissa. Kirkkojen akustiikka on monesti ongelmallinen, mutta kaikki on sujunut kitkattomasti, näin myös viikko sitten komeassa Keski-Porin kirkossa. UMO on niin taitava ryhmä, että se selviytyy haasteellisimmistakin ympäristöistä, kehaisee Pave.
Lappeenrannassa lapsuutensa viettäneen Maijasen oma joulu vierähtää rauhallisesti läheisten parissa pääkaupunkiseudulla.
– Poikani kutsuu meidät joulunviettoon. Mukana menossa on kaksi lastenlasta. Joulumme tunnelma rakentuukin paljolti juuri lasten kautta.

Maijasen taival suomalaisessa musiikkielämässä on jatkunut jo 60-luvulta asti. Basistina, kitaristina, kosketinsoittajana ja jopa rumpalina toimineen Paven pitkästä bändihistoriasta löytyvät muun muassa arvostetut Pepe & Paradise, Rock’n’Roll Band, Royals ja Mistakes.

Bändikuvioiden ohella Maijanen on tehnyt myös monia hittejä sisältävän soolouran. Tuottajana Maijanen on ollut muun muassa Wigwamin, Dingon ja Hurriganesin levytyssessioissa. Dingon rakettimaisen nousun ja nopean tuhon Pave todisti lähietäisyydeltä.

90-luvun lopulla Maijanen nousi parrasvaloihin Mestarit -ryhmän mukana. Uutta nostetta uralleen Pave sai tv:n Vain Elämää -sarjan neljännellä tuotantokaudella 2015.
– Vaikutuksen näki lähinnä siinä, että selfieitä otettiin enemmän kuin ennen. Olen tehnyt tätä duunia ammatikseni jo 47 vuotta, joten minulla ei ole enää intoa lähteä kovaan rumbaan.

Töitä Pavella on kuitenkin riittänyt. Syksyn mittaan konkari on tehnyt soolokeikkoja ja soitellut Silvennoinen & Maijanen -bändissä.
– Se on muuten varsin oiva orkka. Ennen ensi vuoden keikkoja aion kuitenkin lepuutella kroppaa ja mieltä pari–kolme kuukautta. Sen jälkeen lähdetään taas baanalle. Vaikka virallinen eläkeikä onkin jo ylitetty, kipinä soittamiseen ei ole suinkaan sammunut, sanoo Pave.

Vesa-Pekka Järvelä