Katsastus saapui keskelle ihmisvirtoja

Ajoneuvojen katsastamisen voisi sanoa noudattavan paikassa kuin paikassa lähes kaavamaista työtä. Mutta missä, se on toinen juttu.
Yrittäjä Ilkka Marin tarttui vuoden 2015 uutispätkään, jossa Trafi suunnitteli määräysten väljennyksiä katsastustoimialaan. Mies ryhtyi tutkimaan mahdollisuuksia rakentaa siirrettävä katsastusasema. Hän oli törmännyt tähän aiemmin Tallinnassa.
Tänään Marinilla yhtiökumppaninsa kanssa on kolme katsastustoimipaikkaa ja seuraava franchising-periaatteella avattava tulee pian Kempeleeseen Zeppelin-kauppakeskukseen.

Katsastuskontti Oy:n tuorein syyskuussa avattu toimipaikka sijaitsee Porissa Kauppakeskus Puuvillan pysäköintialueella. Kauppakeskukset ovat sijoituspaikkoina myös Espoossa ja Helsingissä.
Marin kertoo, että hänen yhtiökumppanillaan on kokemusta kauppakeskusliiketoiminnasta, ja he halusivat katsastuspaikan sinne, missä ihmiset liikkuvat.
– Laitteistot ja tarkastusmenetelmät ovat samat kuin kivijalkakonttoreillakin. Teemme kevyen kaluston katsastuksia, maahantuonti- ja muutoskatsastuksia, mutta emme rekisteröintejä.
Marin kertoo, että he tekivät Puuvillan kanssa määräaikaisen viiden vuoden sopimuksen, joka kuulemma syntyi ensi-istumalla.
– Vaikka tämä toimipiste on aidosti siirrettävissä, ajatus on viipyä paikalla pitkälle tulevaisuuteen.
Marin kertoo, että katsastusrakennus on suunniteltu nimenomaan tähän tarkoitukseen – se on metallirunkoinen eristetty toimitila. Laivakonteista siis ei ole kysymys. Suunnittelusta on vastannut yrittäjä itse.
Yritys tarvitsi kaupungilta rakennusluvan, joka saatiin sujuvasti, kuten Marin asian ilmaisee.
– Sijainti on tässä tärkeä juttu. Palvelu täytyy tuoda asiakkaan käden ulottuville. Auton voi jättää katsastettavaksi silloin, kun itse hoitaa tärkeämpiä asioita.

Yritys on pohtinut laajentumista siten, että uudet toimipaikat voivat olla yrittäjävetoisia, franchising-periaatteella toimivia, joihin on valmis konsepti tarjolla.
– Tulemme merkittäväksi toimijaksi alalle, hän näkee.
Kilpailuvaltiksi Marin näkee sijoittumisen ihmisten keskelle.
– Myös hinnan täytyy olla linjassa. Hinnalla tällä alalla taistellaan, sen täytyy olla ainakin keskitasoa tai jopa hieman sen alle.

Porissa Katsastuskontti työllistää yhden henkilön, katsastaja Jukka Puukan.
– Asiakasmäärät pyritään saamaan sille tasolle, että voisimme työllistää toisen, ja venyttää aukioloaikoja iltaan pidemmälle sekä viikonloppuihin.
Marin kertoo, että osa asiakkaista todellakin tulee ja jättää auton katsastettavaksi ilman ajanvarausta ja lähtee itse asioimaan toisaalle.

Jukka Silvast