Ruostesuojaus tekee yhä autolle hyvää

Vaikka monet autoilijat elävät käsityksessä, ettei autoja kannata ruostesuojata, käsitys on virheellinen. Suomi ilmastollisesti on niin vaikea ja poikkeuksellinen, että autoala liputtaa edelleen tehdaskäsittelyn jälkeisen suojauksen puolesta.
– Kotelosuojaukset ja alueet, mistä esimerkiksi alustan massa tai muu suojaus on lähtenyt irti, niihin ruostesuojaus on paikallaan, tekninen johtaja Jouko Sohlberg Autoalan keskusliitosta sanoo.
Hän muistuttaa, että suomalainen ilmasto on autolle kuluttava – siitäkin huolimatta, että autojen materiaalit ovat muuttuneet takavuosista. Korissa on suurlujuusterästä, alumiinia ja nykyään voi olla hiilikuituakin. Silti korit edelleen rakennetaan pääosin eri teräksistä.
– Alumiinia ei kannata massata, se ei ruostu.

Solhberg korostaa suojauksessa ammattiosaamista – sitä, että suojaustyö tehdään oikeilla aineilla, jotta aineet eivät liuota aiemmin jo käytettyjä pois.
– Olen keskustellut aiheesta maahantuojien kanssa, ja kaikkien mukaan suojauksen saa tehdä, kunhan tekee oikeilla aineilla ja menetelmillä, eikä ylimääräisiä porauksia koriin tehdä.
Hän sanoo, että kannattaa auto ruostesuojata uudelleen varsinkin, jos aikoo pitää autoa pidempään itsellään.
Sohlberg korostaa myös sitä, kun tavallisten huoltojen ohjelmissa tarkastetaan kori sekä maalipinta, ja jos tässä havaitaan maalipinnoissa mahdollisia naarmuja tai maalipinnan rikkoumia, jäljet korjataan huolellisesti. Auton korin ruostuminen alkaa usein näistä kohdista.
Ruosteen kanssa ei ole leikkiminen, jos se pääsee autossa valloilleen.

Jukka Silvast