Ulos mailmaha viä

Väitetään, että meillä kaikilla on oma unelmamme. Raumalaisten Mikko ja Riitta Koskelan unelman toteutumisen viimeinen legi alkoi maanantaina Raumalta. Mikon eli ystävien kesken vain Mambon viiden vuoden ajan huolella rakentaman Hansa-veneen suuntana on Välimeri, missä pariskunta aikoo viettää useamman vuoden hyvin ansaitusta laatuajasta nauttien.
– Pistimme Riitan kanssa asuntomme Raumalla myyntiin ja tästä eteenpäin ainoa kotimme on tämä vene. Jos ja kun kotimaahan vielä joskus tullaan, tehdään se reissu joko lentokoneella tai sitten matkailuautolla, Koskela selvittää.
– Keski-Eurooppaan mennään sisään Puolan Stettenistä (puolaksi Szczecin), mistä matka jatkuu Berliiniin ja edelleen Spree-jokea pitkin Rhonelle. Välimerelle on tarkoitus tulla noin puolentoista kuukauden päästä Marseillen vieressä sijaitsevassa Port Saint Louis du Rhonen pikkukaupungissa. Ensimmäinen talvi vietetään Adrianmerellä eli jossain Albanian, Kroatian tai Kreikan haminoissa, suunnittelee Koskela.

Teräsrunkoisen Hansan kotisatama on ollut lähes koko sen 60-vuotisen elinkaaren ajan Uusikaupunki. Vuonna 1955 Uudenkaupungin Veneveistämöllä rakennettu alus oli alun perin ruoppaustöihin tarkoitettu harahinaaja. Seuraavassa vaiheessa se tunnettiin Hanna-nimisenä huviveneenä.
– Varsin pitkään veneellä kuljetettiin pikkupioneereja ja vanhempiakin aatteen ihmisiä saaristoon. Kommunistien omistuksessa alus sai nimen Toveri U:ki. Hansa-nimen sille antoi kommunistien jälkeen omistajaksi tullut Marko Arell, jonka kanssa me teimme kaupat, Mikko Koskela jatkaa.

Koskela purki veneen käytännössä kokonaan. Tie lopputulokseen kesti kaikkineen viitisen vuotta.
– Runko oli muuten hyvässä kunnossa, mutta hirveää jynssäämistä tarvittiin, jotta 50 vuoden aikana pilssiin valuneet dieselit ja öljyt saatiin pois. Puutavaraakin lähti kauhea määrä, sillä alus oli tehty alun perin hirveän vahvaksi, kertaa Koskela.

Koskela muutti Hansan kansirakenteita ja nykymuodossaan alus on kymmenisen senttiä entistä korkeampi. Pituutta sillä on ahterin uimataso ja kumiveneen kuljetusteline mukaan lukien 15 ja leveyttä neljä metriä. Tankit täynnä kokonaispainoksi tulee noin kymmenen tonnia. Vesitankin tilavuus on 600 ja polttoainetankin puolestaan 1 300 litraa. Koneena on 120-heppainen Perkinsin diesel.
– Asuinpinta-alaa on 24 neliömetriä ja siihen vielä yhdeksän neliön konehuone päälle. Koko runko on lämpöeristetty ja kaikki ikkunat tuplattu, joten täällä voi olla vähän viileämmälläkin kelillä. Täydellinen keittiö, sauna ja loppuun asti mietityt tilaratkaisut takaavat sen, että täällä myös viihtyy, hän vakuuttaa.

30 vuotta elämästään maailman merillä seilanneen Mikko Koskelan ja itsekin merielämää ammatikseen kokeneen Riitta-vaimon matkan piti alkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan jo vuosi sitten, mutta erinäisistä syistä johtuen matkaan päästiin vasta kuluvan viikon maanantaina.
– Ensin projektia venytti seitsemänkympin huolto eli virtsarakon syövän ja parin vähän pienemmän vaivan hoitaminen kuntoon. Sen jälkeen ajoi auto päälle ja ranne oli muutaman viikon kipsissä. Nyt niin paatti kuin miehistökin ovat kuitenkin taas viimeisen päälle kunnossa, suuren unelmansa ovella elävä Koskela vakuuttaa.

ASKO TANHUANPÄÄ

Sanna Jääskeläinen