Pääkirjoitus: Postista riittää aina vain puhetta

Postin toiminta on muuttunut viime vuosina näkyvästi ja kuuluvasti, kun valtionyhtiön toiminta on tuotu markkinatalousaikaan. Perinteinen näkemys, että Kusti polkee ja posti kulkee, on kohdannut uskottavuusongelmia.

Vain parisen viikkoa sitten Posti uudisti jälleen jakelutoimintaansa, kun tuorein jakelupäiväuudistus astui voimaan. Postin asiakkaille uudistus tarkoittaa käytännössä sitä, ettei tiistaisin enää jaeta kirjeitä, aikakauslehtiä tai osoitteetonta postia, ellei niitä ole sitten jäänyt maanantaina jakamatta.

Ongelmaton Postin tämäkään uudistus ei ole. Se saattaa venyttää vaikkapa laskujen jakelua. Lasku saattaa tulla vastaanottajalle ikävimmässä tapauksessa vasta eräpäivän jälkeen, ja laskun lähettäjä saa taasen rahansa myöhässä.

Myös Viestintävirasto on herännyt Postin uudistukseen. Lain mukaan yleispalvelukirjeet on jaettava viitenä päivänä viikossa.

Postin perustelut uudistukselle ovat tuttuja. Jakelumäärät ovat pienentyneet vuosi vuodelta, ja isossa kuvassa näin onkin käynyt. Erityisesti osoitteellisten kirjeiden, eli parhaan katteen tuovan tuotteen, määrä on vähentynyt. Toisaalta verkkokaupan myötä pakettien lähettäminen on kasvanut. Myös mainospostin kokonaismäärän kerrotaan pysyneen vakaana.

Postista on riittänyt viime vuosina kovasti puhetta. Yleisin näkemys on, että jakelun laatu on heikentynyt. Postia on kannettu ihmisten laatikoihin ja luukkuihin aiempaa myöhäisemmin, jakeluun on kulunut aikaa entistä enemmän. Postin erilaiset organisaatiouudistukset ja jakeluun vaikuttaneet muutokset ovat saaneet jakelun sekaisin. Kärsijä on kuluttaja.

Myös yritysasiakkaat ovat olleet hämmennyksen vallassa. Jakelun hinnat ovat nousseet armottomasti ja ennakoimattomasti. Jakeluun on tullut myös erilaisia rajoitteita, kuten osoitteettomien tuotteiden jakelupäiviä on karsittu.

Postin siirtyminen perinteisestä valtionyhtiön roolista kohti markkinataloutta on näkynyt palvelun tason lisäksi myös yhtiön hallituksessa.

Nykyisin Postin hallitus koostuu hallitusammattilaisista. Asioita linjataan ja päätetään silloin eri tavalla kuin jos hallitus muodostuisi poliitikoista. Hallitus tekee työtä yhtiön hyväksi, ei äänestäjien. Nyt yhtiön toiminta pitää olla kannattavaa, organisaatiota muokataan kustannustehokkaaksi ja yhtiö myös hakee uusia liiketoiminta-aloja. Tästä jälkimmäisesti kansa muistaa erityisen hyvin sen, että Postilta voi ostaa nurmikon leikkaamistakin.

Vaikka Postin ympärillä on käyty ja käydään kovaa julkista keskustelua, kannattaa sekin muistaa, että Postin toiminnan kaikenpuolinen arvostelu on myös kilpailijoiden tekemää arvostelua.

Suurimpien maakuntalehtien kustantajat ovat perustaneet yhdessä Jakeluyhtiö Suomen. Postin jakelu siis kiinnostaa myös yksityisiä yhtiöitä. Ero Postin ja yksityisten toimijoiden välillä on tietenkin siinä, että yksityiset toimijat voivat valita missä ja mitä ne haluavat jakaa. Postilla on taasen yleispalveluvelvoite.

Kim Huovinlahti