Pääkirjoitus: Sata vuotta sitten

Vuoden 1917 juhannus oli viimeinen juhannus siinä Suomessa, joka oli vielä suuriruhtinaskunta ja osa Venäjän keisarikuntaa. Puolen vuoden kuluttua keskikesän juhlasta Suomi oli jo itsenäinen, kun eduskunta hyväksyi 6. joulukuuta äänin 100–88 ehdotuksen, jonka mukaan Suomi on riippumaton tasavalta. Samalla päättyi vuodesta 1809 alkanut Venäjän vallan aika Suomessa.
Suomi oli sata vuotta sitten kovin erilainen maa kuin tänään. Yksi huomattava ero on siinä, että kansa oli nuori. Vuonna 1917 Suomessa asui kolme miljoonaa ihmistä. Peräti puolet heistä oli alle 25-vuotiaita.
Väestön kasvuvauhti oli nuoren kansan keskuudessa sekin luonnollisesti kovaa. Itsenäisyysvuonna syntyi yli 81 000 lasta. Jos näki päivänvalon ensi kertaa vuonna 1917, niin odotettavissa oleva elinikä oli tytöillä 49 vuotta ja pojilla 43 vuotta. Vertailun vuoksi on hyvä muistaa, että suomalaisia on nyt 5,5 miljoonaa ja viime vuonna suomalaisia syntyi 53 000. Myös eliniänodote on kasvanut. Tänä päivänä syntyvällä tyttölapsella on tilastollisesti edessään 85 vuotta.
Mutta suurin ikäluokka on kuitenkin syntynyt tasan seitsemänkymmentä vuotta sitten. Vuonna 1947 syntyi peräti 108 000 suomalaista. He juhlivat tänä vuonna sankoin joukoin pyöreitä vuosia. Vastaavaa ikäluokkaa tuskin koskaan enää nähdään.
Suomi oli sata vuotta sitten myös vahvasti yhtenäiskulttuurin leimaama maa. Kirkko ja nimenomaan evankelis-luterilainen kirkko oli vahvasti mukana suomalaisten elämässä. Suomen itsenäistyessä kirkkoon kuului 98 prosenttia suomalaisista. Tänä päivän kirkkoon kuuluu vajaat 72 prosenttia suomalaisista.
Vuonna 1917 Suomi oli agraarimaa, maaseutu- ja maatalousvaltainen. Maaseudulla asui liki 80 prosenttia suomalaisista. Maan suurin kaupunki oli Helsinki, jossa asui 187 000 asukasta. Pori oli Suomen 8. suurin kaupunki ja porilaisia oli 17 600. Maa- ja metsätalous toi leivän liki 70 prosentille suomalaisista. Muut toimialat olivat paljon pienemmät. Teollisuudessa työskenteli 12 prosenttia, kaupan ja liikenteen alalla molemmissa kaksi prosenttia.
Kova teollinen murros sekä maaseudun maanomistusolosuhteet saivat aikaan sitten sen, että itsenäisyyden ensimmäiset askeleet olivat veriset.
Satakunnan Viikossa on perinteisesti julkaistu juhannuksena pääkirjoituksen yhteydessä kesäinen runo. Viime vuonna palstalla julkaistiin Eino Leinon Nocturne ja taustoitettiin runon syntymää vuodelta 1903.
Tänä vuonna kesärunona on Eino Leinon Syreenien kukkiessa –runo vuodelta 1920, joka ilmestyi saman nimisessä teoksessa. Runokokoelmassa on tosin myös runo “Juhannus v.1918”, mutta sen viittaukset ja sävyt ovat tummat, veljessotaan viittaavat. Syreenien kukkiessa sopii paremmin Suomen tarinaan, joka isossa kuvassa on ollut menestystarina.

Syreenien kukkiessa

Syreenit hiljaiset kesä-yössä, kuulkaa:
minusta herkkää, heleää nyt luulkaa,
en liene korppikotka alla taivaan,
ma itseäin vain ihmiseksi raivaan.

Syreenit valkeat kesä-yössä, teille
ma uskon itseni kuin säveleille,
te hiljaa tuoksutte kuin tuoksui kerran
mun tielläin kukka kesäpäivän Herran.

Syreenit synkeät kesä-yössä, elkää
mua pelotelko, ellen itse pelkää
tään tähkäpääni päivän täyttymystä,
tään elon, lemmen lyhven lyhennystä.

Syreenit syyttävät kesä-yössä, teistä
ma löydän lohdun niinkuin säveleistä,
kuin tekin kukin, menen maata varhain;
jää meistä jälkeen, mikä meist’ on parhain.

Syreenit anteeks-antavaiset yössä,
en teistä luovu, muistan päivän työssä
jokaista ystävyyden, lemmen kukkaa,
jokaista orvon oudon riemurukkaa.

Eino Leino

Kim Huovinlahti