”Happy to be in Pori”

Brougtonin kylä Walesissa, aivan Englannin rajalla. Eletään 1960-70 luvun taitetta. Kylän pojat pelaavat jalkapalloa. Yksi pikkupojista on John Allen. 
Pojat pelaavat illat ja viikonloput, kyläjoukkueessa, vapaasti. Joka viikonloppu on turnaus. Elämä on jalkapalloa.
 
Isä vie pikku-Johnin katsomaan Liverpoolin peliä. Alkaa fanitus, joka jatkuu yhä.
– Menimme isompana kavereiden kanssa matseihin bussilla. Liverpool oli vain 45 minuutin ajomatkan päässä, Allen kertoo.
Otteluretket loppuvat, kun oma pelaaminen muuttuu vakavammaksi. Allen pääsee ensin alle 15-vuotiaiden ja sitten alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen. Viikko-ohjelma täyttyy omista peleistä.
– Unelma oli aina tulla pelaajaksi. Sitten 14–15 -vuotiaana tajusi, että se on mahdollista.
Allen käy isoissa seuroissa tasotesteissä ja koeleireillä. Sitten pitää valita, mihin menee pelaamaan.
 
Aivan kotikylän naapurissa on Englannin puolella Chesterin kaupunki. Sen joukkueessa oli pelannut idoli Ian Rush, joka näytti kykynsä pienen joukkueen pistekuninkaana ja ponnisti siitä isoihin ympyröihin.
– Halusin tehdä kuten hän: pelata ensin pienessä joukkueessa, jossa saisi enemmän peliaikaa ja ponnistaa siitä ylöspäin. Siksi valitsin Chesterin joukkueen.
Toisin kävi. Kolmen vuoden aikana joukkueella on seitsemän eri valmentajaa ja lopulta koko joukkue kaatuu.
Se vie nuoren pelaajan itsetunnon.
 
Pelastus löytyy Suomesta. Allenin kaveri näkee lehdessä pienen ilmoituksen: Englantilaisia pelaajia etsitään Suomeen kesäkaudeksi. Pojat postittavat hakemukset.
Allenilla tärppää. Äänekosken Huimasta soitetaan. Joukkue etsii keskikentän pelaajaa. 
– Ystäväni jäi Englantiin. Hän on nykyään yrittäjä ja muistuttaa minua siitä, että hänen ansiostaan minulla on hieno elämä Suomessa.
 
Helsinki-Vantaan lentokenttä maaliskuussa 1984. Pienin kenttä, jolla Allen on ollut.
Ulkona on pakkasta -20 asteen verran. Bussimatkalla maisema on pelkkää metsää.
Määränpää on Äänekoski, piskuinen teollisuuskaupunki Keski-Suomessa. Ensimmäinen yö pikkuhotellissa ja heti aamukuudelta linja-autolla pelimatkalle Lahteen.
Jääkylmässä bussissa pelaajat istuvat takit niskassa. Kukaan ei puhu.
– Ajattelin, että mihin helvettiin olen tullut.
Lahdessa pelataan onneksi sisällä hallissa.
– Olin ehtinyt jo miettiä, miten ihmeessä jalkapalloa pelataan, kun joka puolella on lunta!
 
Vähitellen suomalaisuus alkaa kirkastaa kasvojaan. Allen huomaa viihtyvänsä ja itsetunto alkaa nousta. Hän pelaa Huimassa kaksi vuotta ja siirtyy sitten Mikkeliin.
Välillä hän pelaa Ruotsissakin. Malmössa valmentaa Roy Hodgson, mutta Allenin epäonneksi joukkueessa on kova taso ja seitsemän maajoukkuepelaajaa. Vaihtopenkillä istuminen kyllästyttää.
Hän kokeilee vielä toista ruotsalaisjoukkuetta, Västra Frölundaa ja piipahtaa Sveitsin Yvadonissa. Siellä tarjottu sopimus ei innosta.
Allen palaa Suomen Mikkeliin. Itseluottamus on palannut. Hän nauttii jalkapallosta.
– Suomessa oli paljon hyviä pelaajia, mutta maata ei oikein tunnettu ulkomailla. Pelin taso oli hyvä.
 
Sitten Allen, vasenkätinen, mutta oikeajalkainen hyökkääjä, siirtyy Rovaniemen Palloseuraan. Keith Armstrongin valmentama joukkue miellyttää.
Lisäksi Allen tapaa Leenan, tulevan vaimonsa. Kun Allen siirtyy Turkuun, on tehtävä päätös tulevaisuudesta.
– Leenalla oli kaksi pientä lasta. Päätimme, että jos jatkamme suhdetta, muutamme yhdessä perheenä Turkuun.
Nyt nuo lapset Petrus ja Mona ovat jo aikuisia ja muuttaneet kotoa. Parin yhteiset lapset ovat helmikuussa 18 vuotta täyttävä Nathalie ja 16-vuotias Rebecca.
– Meillä on jo 21 hyvää, yhteistä vuotta. Leena tukee minua ja on paras ystäväni.
 
Pariskuntaa yhdistää myös jalkapallo. Leena on nykyään töissä Raision Futiksessa. Kotona käydään kuumia keskusteluja jalkapallosta.
– Kun päätämme viettää romanttisen illan, niin pahinta on, jos keskustelu kääntyy jalkapalloon. Alamme kinastella ja romantiikka katoaa, Allen nauraa.
 
Turusta Allen siirtyy MyPaan ja sitten uudestaan RoPSiin. Perhe ja koti pysyy kuitenkin Turussa. Viimeisen Veikkausliigakautensa hän pelaa TPV:ssä. Eletään vuotta 1999.
Pelaaminen jatkuu vielä kahden vuoden ajan Salossa kakkosdivarissa, jonne entinen kollega Petri Jakonen oli pyytänyt Allenia pelaajaksi. Samalla Allen menee ensimmäistä kertaa elämässään päivätöihin. Huonekalutehtaassa hän ymmärtää, miten hienoa elämää on saanut viettää. Nyt päivät kuluvat sisätöissä ja illat harjoituksissa.
– Oli tosi vaikea tottua siihen. Se avasi silmät – urheilija elämäntyyli on onnellinen.
Työ vaihtuu vesipullojen jakeluauton kuljettajaksi. Sitten entinen kollega Petri Jaakkonen pyytää Allenia valmentajaksi Salon SalPaan.
 
Uusi ura alkaa. Petri Jakosen siirtyy TPS:n toimitusjohtajaksi ja kysyy, kiinnostaisiko Allenia siirtyä seuran valmennukseen. Vastaus on kyllä.
Allen toimii TPS:n edustuksen kakkosvalmentajana ja akatemiavalmentajana kuusi vuotta ja vuoden ÅIFK:n valmentajana. Tämän jälkeen seuraa vielä vuodet Rovaniemellä ja Salossa. Sitten tulee pyyntö Porista.
 
Poriin tuloa Allen ei emmi, kun vaimokin antaa luvan siirtoon.
– FC Jazz on kuuluisa nimi, joukkueella on hyvä maine. Toivon voivani tehdä joukkueesta vielä paremman kahden vuoden kauteni aikana. 
 
Tammikuun alussa Allen saapuu Poriin. Kaupunki on suurempi ja monipuolisempi kuin hän odotti. Ja kaunis.
– Ei ole silti väliä missä asuu, ihmiset tekevät tunnelman. Porissa on fantastista väkeä, olen saanut paljon apua ja asiat ovat järjestyneet. 
Ystävät ilmoittautuvat jo kilvan vieraiksi Pori Jazz -festivaalin ajaksi.
– Itsekin odotan, että koen kuuluisan festivaalin tunnelman. Työ tietenkin on kesällä tärkeintä, mutta olen kuullut, että Porissa on kesällä hienoa. 
 
Heti Poriin saavuttuaan Allen reissaa Norjaan Pelaajayhdistysten turnaukseen. Suomen joukkueessa on 2–3 pelaajaa, jotka kiinnostavat. 
– Etsimme joukkueeseen 4–5 uutta pelaajaa. Viime kauden ulkomaalaisvahvistusten tasoisia, mutta ei heidän tarvitse olla ulkomaalaisia.  
Allen kehuu FC Jazzin nuorten tasoa ja valmentajia.
– Se on lupaavaa tulevaisuuden kannalta. Tällä hetkellä edustusjoukkueessa pelaa 4-5 juniori-ikäistä pelaajaa. 
Kauden tavoite on astua askel eteenpäin. 
– Ensimmäinen kausi uudella tasolla ei ole koskaan helppo. FC Jazz pääsi tärkeään tavoitteeseen eli pysyi sarjassa. Nyt suuntaamme ylöspäin, Allen sanoo.

 

Sanna Jääskeläinen