Jussi Ahon kolumni: Ässissä pelannut Aho ratkaisi mestaruuden

Jääkiekon Sm-liiga on saatu viimeinen pakettiin, kun Oulun Kärpät pääsi juhlimaan toista perättäistä mestaruuttaan kotihallissaan Oulun Raksilassa. 

Legendaarisen game seveniin mennyt ottelusarja ei ratkennut edes game sevenissä varsinaisella peliajalla. Huipputasainen finaalisarja Kärppien ja Tapparan välillä päättyi toisen erän ensimmäisellä minuutilla ajassa 81.00, kun vasta 17- vuotias oululaisnuorukainen polkaisi läpiajoon ja todella räjäytti Raksilan ujuttamalla kiekon varmasti ohi loistavasti koko kauden pelanneen Tappara-vahti Juha Metsolan selän taakse. 

Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Ahon pojalla Sebastian Aholla on mielenkiintoinen historia. Vuonna 1997 hänen isänsä pelasi Rauman Lukossa, kun Sebastian syntyi. Satakunnan keskussairaalassa syntyneen Ahon syntymäkaupungiksi on kirjattu Rauma. Lukossa nuorempi Aho ei milloinkaan ehtinyt pelata, koska perhe palasi kahden kauden Rauman visiitiltään Ouluun kaudeksi 1998-99. Tuolloin Sebastian oli vielä vaippaiässä. 

Tammikuussa 2015 Porissa piipahti viikon visiitillä lähes aikuisikäinen Sebastian Aho. Ässissä loukkaantumissumaa paikkaamaan saapunut Aho pelasi viikon aikana kolme ottelua tehoilla 0+2. Tuon viikon aikana näki nopeasti, kuinka lahjakkaasta nuoresta pelaajasta on kysymys. Ässät halusi luonnollisesti jatkaa nuorukaisen lainapestiä, mutta Kärpät ei siihen suostunut, vaan halusi hiomattoman timanttinsa ymmärrettävästi takaisin. 

Nyt tuo samainen hiomaton timantti on Oulun suuri sankari. 17-vuotias huippulahjakkuus siis ratkaisi mestaruuden Kärpille huikealla pelikäsityksellään ja pomminvarmalla viimeistelyllä. Oulussa alkoi suuret juhlat, mutta Sebastian Aho ei niihin karkeloihin osallistunut. Alaikäinen Aho ei noita juhlia olisi lain mukaan yleisissä soittoruokaloissa saanut juhliakaan. Aho ehti ainoastaan illalliselle joukkueen kanssa, kun mies sai tiedon, että aamulla olisi lähtö Sveitsiin 18-vuotiaiden MM-finaaliin. 

Todellinen urheilija ei niistä huuruisista kekkereistä varmasti paljon innostunut, vaan lensi heti sunnuntai-aamuna Sveitsiin. ”Nuori mies palautuu nopeasti”, kertoi Aho ja oli jo sunnuntaina iltapäivällä Sveitsissä. 

Suomen pikkuleijonat raivasi finaaliin omalta osaltaan Ässien Aleksi Saarela, joka laukoi välierässä kaksi maalia kisojen isäntäjoukkue Sveitsin verkkoon. Finaalissa Aho saalisti syöttöpisteen Suomen avausmaaliin jo 17 sekunnin pelin jälkeen. Lähes täysin altavastaajana finaalissa ollut Suomi taipui ensimmäisessä jatkoerässä 2-1. 

Mutta liigakausi on päättynyt ja alkaa miesten MM- kisojen seuraaminen. Suomi kohtaa avausottelussaan vappuna USA:n. Mutta kuten kirjoitin jo viime vuoden puolella. Kärpät voittaa mestaruuden, ja niin voitti. Onnea Ouluun!
 

JUSSI AHO

Tuntematon