Jussi Ahon yläkulma: Kärpät käänsi Game Sevenin ja juhlii nyt mestaruutta

Oulun Kärpät juhlii parhaillaan Suomen mestaruutta.  Mestaruus ratkesi ensimmäisessä jatkoerässä viime lauantaina Oulun Raksilassa, kun Juhamatti Aaltonen pysäytti Raksilan kellot ajassa 67.24. Kärppien mestaruudesta kohistiin pitkin talvea, ja tuskin monikaan uskoi finaalisarjan venyvän historialliseen seitsemänteen otteluun. Näin ei ollut koskaan aiemmin Liigan historiassa käynyt, tosin paras seitsemällä systeemillä on pelattu vasta muutamia vuosia.
 
Jukka Rautakorven luotsaama Tappara sai neljässä ensimmäisessä ottelussa käännettyä Kärpät siltaan, ja johti finaalisarjaa jo voitoin 3–1. Tuulen suunta kääntyi viidennessä ottelussa ja Kärpät sai yhä paremmin otetta pelistä. Oululaisten kannalta ratkaiseva käänne tapahtui tuomarityöskentelyssä, siinä missä Boman ja Rantala katsoivat vähän läpi sormien, niin Levonen – Hakkarainen ei sitä siinä määrin sallinut. Tämä auttoi Kärppien pelaamista valtavasti. Härskimpi ja äijämäisempi Tappara menetti ratkaisevan etunsa.
 
Kun pelataan mestaruudesta, niin kovaa pelataan, ja niin tehtiin tässäkin sarjassa. Ainakaan yleisö ei takuulla jäänyt kylmäksi. Vaikka runkosarjan otteluissa ei aina niin hyvätasoista kiekkoa nähty, niin nyt mentiin niin kuin finaaleissa pitääkin. Vauhtia, rajua taistelua ja vaarallisia tilanteita riitti yllin kyllin. Tapparan maalivahti Juha Metsolan sulamisesta moni puhui viime keväänä Ässät-sarjassa. Silloin nuori Metsola ei kestänyt Porin Isomäen kuudennen finaalin painetta. Nyt Metsola oli vuoden kokeneempi, mutta taas jäi luu käteen. Tällä kertaa Metsola ei sentään viime vuoden tapaan sulanut, mutta voittava maalivahti hän ei tälläkään kertaa ollut.
 
Porissa ja Raumalla kiekkomiehet viettivät nyt pääosin lomajaksoa. Ässät aloittaa valmistautumisen ensi kauteen ensi viikolla. Lukon miehet aloittavat harjoittelun pidempään pelanneina hieman myöhemmin. Tiistaina Ässät vahvisti pitkään huhutun Aleksi Saarelan sopimuksen. Toisen polven kiekkoilija, ja Lukko-kasvatti teki porilaisseuran kanssa yksivuotisen sopimuksen. Ikäluokkansa huippulahjakkuuksiin lukeutuvan Saarelan odotetaan ottavan urheilujohtaja Mika Toivolan mukaan Ässissä pelipaikan kahdessa ensimmäisessä ketjussa. Mikäli 17-vuotias nuorukainen sen tekee, nostan lakkia korkealle. Näkisin realismina Saarelan pelaavan kolmos-nelosketjun sentterinä. Toisin Pikku-Pahi pystyy pelaamaan myös laitahyökkääjänä. Mutta siinäkin on realismia kolmos-nelosketjuun. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan Saarelan sopimuksessa on pykälä, jossa pelipaikan on oltava kahdessa ensimmäisessä ketjussa. En millään jaksa uskoa, että näin pöljää seurajohtajaa on edes olemassa, joka tällaiseen soppariin nimensä raapustaa.
 
JUSSI AHO

 

Tuntematon