Kärpät viritti Niemen iskuun

Porista Oulun Kärppiin siirtynyt Mika Niemi viihtyy hyvin Oulussa, pelit sujuvat hyvin ja perhekin viihtyy pohjoisessa. Jotain voisi olla luvassa myös maajoukkuerintamalta tälle kaudelle, jos pelit menevät edelleen hyvin. Niin mies itse ounastelee.
– En ole tehnyt niin hirveästi mitään erilailla entiseen nähden. Kärppien pelityyli on vain erilainen kuin Ässissä. Kärpissä tyyli on vaativa, peli on luisteluvoittoista ja paljon pitää tehdä hommia.
Hyökkääjien Jesse Puljujärven ja Sebastian Ahon välissä pelaava Niemi saapuu Poriin tänään perjantaina Ässiä vastaan. Hän sanoo kuulleensa jotain myös uudesta remontoidusta hallista, nähnyt kuviakin, mutta halliympäristöllä ei hänen mielestään ole pelin kanssa mitään tekemistä.
– Hyvin viihdyin vanhoissakin pukukopeissa. Enkä muista pelaajien valittaneen vanhoistakaan puitteista.
Jos jotain on eri tavalla kuin Porissa, niin pelimatkat. Joukkue lentää hyvin usein Helsinkiin ja matkustaa pelipaikkakunnalle sieltä bussilla.
– Meillä on pitkät pelimatkat. Lähdemme jo yleensä peliä edeltävänä päivänä liikkeelle. Meille tulee yli 100 hotellivuorokautta kauden aikana.

Jukka Silvast