Kauden viimeisen kotipelin edessä

FC Jazzin edustusjoukkueella Kakkosessa on tasan yksi kotipeli jäljellä ensi sunnuntaina.
Olli Orvasto on näillä näkyminen jatkamassa edustuksen päävalmentajana kauden jälkeen, vaikka haastattelua tehtäessä nimiä ei ollutkaan paperissa.
Vuoden ajan paikkakunnan menoa nähnyt sanoo, että palloilukulttuurissa Porissa löytyy aivan toisin kuin Turussa, hänen perheensä asuinsijoilla. Jos jalkapalloilu joskus nousee Porissa parempiin asemiin, hän ei näe estettä yleisövirroille katsomoihin – naispesis ja kiekkokin sen osoittavat.

Päävalmentaja suostuu pohtimaan Kakkosessa kauttaan lopettelevan ryhmän lähitulevaisuutta.
– Hyvä runko meillä on – tulevaisuuden runko, hän näkee.
– Viime vuonna pääsin mukaan aika myöhään. Sarjaputoajalla oli kriisi, kaikki oli sekaisin, piti nopeasti saada joukkueeseen pelaajia. Nyt tilanne on erilainen, voidaan miettiä oikeasti pelaajien hankintaa. Ei siis enää vain pelaajaa, vaan millaisilla ominaisuuksilla varustettua.
FC Jazz ottaa vakavasti ylempien sarjojen vähälle peliajalle jääneiden sijoittamisen Poriin. Kokemukset kesältä kannustavat tähän yhteistyöhön. Orvasto uskoo FC Jazzilla ja valmennuksella olevan tähän vetovoimaa, koska kanavaa on kyselty.
– Olemme myös yliopistokeskuksen kanssa pohtineet jalkapalloilullista pakettia opiskelemaan tuleville, hän varovasti avaa ajatuksia.

Valmentaja sanoo, ettei hänen uskonsa pettänyt kauden aikana, vaikka edustusjoukkueen kevätkausi luisui penkin alle. Säilyminen Kakkosessa on nyt varmistunut.
– Nostan hattua pelillisestä kehityksestä pelaajille. Pelaajille sanoin kun huonosti meni, että minä vastaan tuloksesta, te pelaamisesta.
Hän itse sai mielestään tosi vähän lokaa päälleen suurelta yleisöltä, mutta kuulemma pelaajien puolesta harmitti.
– Pelaajien päälle lensi kuraa. Tottahan menestymättömyys loi minuunkin painetta.

Selvästi jo huojentuneen oloinen Olli Orvasto myöntää, että hän antoi aikaa joukkueelle hitsaantua.
– Mutta en odottanut, että se vie noin paljon aikaa.
Kun voittojen tie jälkeen aukeni, nuoren joukkueen hurmos vauhditti menoa toiseen suuntaan.
– Ehkä olisi pitänyt muuttaa pelisysteemiä aikaisemmin kuin mitä tein.

Uusien pelaajan saaminen on monen tekijän summa. Ammattilaisten varaan päävalmentaja ei laske juuri mitään.
Jos valmennuksessa jatkopesti realisoituu, Orvasto laittaisi tähtäimen Kakkosen kärkikahinoihin – silti hitaasti kiiruhtaen ylöspäin, kunnes pohja on hyvä.
– Vauhtisokeus ei saa iskeä.
FC Jazzin kauden viimeinen kotipeli Porissa sunnuntaina 24.9. – vastassa Tampere United.

Jukka Silvast