Kovaa heittävä Kesti

Naisten superpesiskausi on Satakunnassa mielenkiintoinen. Pesäkarhujen ja pirteästi pelanneen Lukon lisäksi maakunnan hegemoniasta taistelee Mikko Järvenpään komennossa pelaava sarjanousija Kankaanpään Maila.
– KaMattaret osoitti jo hallikaudella taitonsa ja on yllätysvalmis myös superissa. Mielenkiintoinen tuttavuus, jota ei kenenkään pidä aliarvioida, sanoo Pesäkarhujen lukkari Eveliina Kesti.

Pesäkarhujen kauden alku on ollut vaikeampi kuin vuosiin. Superpesiksen kestomenestyjä on totuttu näkemään sarjan kärkisijoilla heti keväästä asti. Nyt Sami Österlundin suojatit majailevat sarjataulukossa keskikastissa.

Kahdella voitolla tasaisena käynnistyneen kauden aloittanutta porilaisjoukkuetta ovat kurittaneet vuorollaan hallitseva mestari Lapua Virkiä ja viime kaudesta vahvistunut Rauman Lukko. Kurssi kuitenkin kääntyi, kun superin kärkipaikoille kiilannut Mansen Räpsä lähti kotimatkalle 2–0-tappio niskassaan.

Pesäkarhut jätti nuoren lukkarinsa Eveliina Kestin johdolla tamperelaiset ilman juoksuja.
– Peli on menossa parempaan suuntaan niin koko joukkueella kuin itsellänikin. Omissa otteissa on kuitenkin paljon parannettavaa. Joukkueen ulkopeli toimii ja kun saamme lyöntipeliimmekin lisää ruutia, pisteitä ropisee varmasti, uskoo Kesti.

Kempeleen Kiristä Pesäkarhuihin syksyllä siirtynyt Kesti on yksi maamme lupaavimmista lukkareista. 19-vuotiaalla Kestillä on kova heittokäsi. Pesäkarhujen pelinjohto odottaa Kestiltä isoa roolia myös sisäpelissä.
– Siirto Poriin oli iso askel urallani. Kehittyäkseni tarvitsin juuri sitä. Pesäkarhut on kaikin tavoin upea seura ja on kunnia päästä kantamaan seuran pelipaitaa, vakuuttaa Kesti.

Viinijärvelle vieraissa sunnuntaina supervuorossa hävinnyt Pesäkarhut pyrkii keskiviikkona palaamaan voittojen tielle kotiareenallaan. Vastaan asettuu vaisusti aloittanut Lappeenrannan Pesä-Ysit. Sunnuntaina Poriin saapuu puolestaan ennakkoluulottomasti esiintynyt Kankaanpään Maila. Joukkueet kohtaavat pääsarjatasolla ensimmäisen kerran.
 – Kovat ovat edelleen kovia. Kevät on kuitenkin todistanut sarjan tasaisuuden. Jokaiseen peliin pitää lähteä täysillä, mutta kaikki ovat kaadettavissa. Niin myös suurimmat suosikit Lapua ja Jyväskyläkin, vannoo Kesti.
 

Kullasta 13 vuotta

Porin Pesäkarhut on kaudesta 1996 lähtien pelannut yhtäjaksoisesti Naisten Superpesiksessä. Seura saavutti ensimmäisen SM-mitalinsa kauden 2001 päätteeksi, jolloin värinä oli pronssinen.
Seuraavalle kaudelle mitalin väri vielä kirkastettiin kultaiseksi ja samalla saavutettiin seuran historian toistaiseksi ainoa Suomen mestaruus.
Tämän jälkeen seura on pysynyt sarjan kärjessä sijoittuen sarjassa kaudesta 2004 yhtäjaksoisesti vähintään neljän parhaan joukkueen joukkoon.

 

Vesa-Pekka Järvelä