Kuusistot ovat kivenkovia karatessa

Suomalaisen karaten kärki on tänä päivänä kapea. Juuri nyt sinne mahtuu vain naisottelijoita. He kaikki tulevat Satakunnasta. Kansainvälistä huippua tavoittelee nuori porilaiskaksikko Helena ja Henna Kuusisto sekä vastikään Pilzenissä turnausvoiton vienyt Euran Emma Aronen.
Kolmikosta juuri 21 vuotta täyttänyt Helena Kuusisto on jo noussut +68 -sarjassa terävimmän kärjen tuntumaan.
– Reilun viikon kuluttua Itävallan Salzburgissa käydään tämänvuotisen Karate1 Premier Liigan finaali. Olen kokonaistilanteessa kuudentena, mutta tavoitteena ovat vähintäänkin sijat 4–5. Jopa kolmossijalle on pienet mahdollisuudet. Kärkikaksikko, Kroatian Masa Martinovic ja Slovakian Dominika Tatarova ovat jo tavoittamattomissa, sanoo Kuusisto.
Nuorten EM-pronssin tänä vuonna pokanneen Kuusiston viime vuodet ovat sujuneet nousujohteisesti. Nyt Anssi Kaltevon valmennettava on uuden tilanteen edessä, nuorten kisat ovat takana ja kilpailukalenterissa on jatkossa vain aikuisten kamppailuja.
– Olen nuorten rankinglistalla kakkosena, joten oikeastaan paremmin ei voisi nuorten sarjoille jättää jäähyväisiä, sanoo Kuusisto.
Kuluva syksy on ollut Kuusistolle muutenkin vähän poikkeuksellinen.
– Aikuisten arvokisoja ei ole tällä kaudella ollut. Vähitellen ajatuksiin ovatkin hiipineet ensi keväänä Tampereella järjestettävät EM-kisat. Himoitsen kotikisoista pitkään tavoittelemaani mitalia. Kaiken osuessa nappiin, siihen on täydet mahdollisuudet, uskoo Kuusisto.

Peruskuntokauttaan viettävän karatekan kuluvaan vuoteen on mahtunut myös pientä terveydellistä ongelmaa. Kesän viimeisellä leirillä Kuusisto sai rytmihäiriöitä.
– Niitä on ollut aiemminkin, mutta tällä kerralla niitä tuli paljon taajemmin. Palattuani Suomeen jäin Helsinkiin lisätutkimuksiin. Testien avulla rytmihäiriö saatiin kiinni ja diagnoosiksi tuli SVT-rytmihäiriö, mikä ei ole urheilijoilla kovinkaan harvinainen, kertoo Kuusisto
Joulukuun alussa Kuusisto menee Turkuun hoidattamaan rytmihäiriönsä pois päiväjärjestyksestä.
– Tähystysoperaatiossa poltetaan sydämestä ylimääräinen ”piuha” pois. Viikon levon jälkeen palaan jälleen harjoittelun pariin. Sen jälkeen pistän kaiken peliin ja valmistaudun tulevaan arvokisavuoteen, vakuuttaa Kuusisto.

Yhdeksänvuotiaana karateharjoitukset aloittaneen Helena Kuusiston kanssa samaan aikaan ensituntuman lajiin otti myös 19-vuotias pikkusisko, Jarno Heinon valmentama Henna. Nykyisin Kuusiston siskokset ottelevat samassa +68 kilon sarjassa.
– Tottakai Helenasta on tukea myös omalle kilpauralleni. Mutta uskon, että hyötyä yhteisestä harrastuksesta on myös toisinpäin. Treenaamme paljon yhdessä ja sparraaminen auttaa kumpaakin, sanoo Henna Kuusisto. 

Samassa painoluokassa otteleminen vie Kuusiston karatekat yhteen myös kisatilanteissa.
– Se on kieltämättä vähän ongelmallista. Mieluummin sitä kisaisi jonkun muun kanssa. Kansallisiin kilpailuihin pitäisi vain löytää uusia haastajia. Juuri nyt niitä ei valitettavasti ole. Tuntuu siltä, että meidän komennossamme mennään vielä pitkään, veikkaa Henna.
Henna Kuusiston viimeisin kilpailu käytiin pari viikkoa sitten Espanjassa Guadalajarassa. Nuorten MM-kisoista tuliaisina oli kokemusta, mutta mitaleille +60 -sarjaan Guadalajarassa osallistunut nuorempi Kuusisto ei vielä yltänyt. Niitä on tullut kuitenkin Hennan palkintokaappiinkin tänä vuonna. Kultapallille hän nousi Swedish Openissa ja Finnish Openin U21 -sarjassa.
– Nyt katse on jo ensi kaudessa. Tähtäin on Portugalissa pidettävissä nuorten EM-kilpailuissa, mutta haaveena ovat myös kotiEM-kisat. Menen vuosi kerrallaan. Otteissa on vielä paljon kehitettävää, mutta onneksi edessä on myös runsaasti kilpailuvuosia, sanoo Henna.

Porin Shotokanilla on noin 150 karaten harrastajaa. Nuorimmat heistä ovat 6–8-vuotiaita.

Menestys naisten harteilla

Kotimaista karatea kannattelevat tänään satakuntalaisnaiset. Miehissä on selvästi vaisumpaa.
– Naiset ovat yksinkertaisesti valmiimpia kovaan harjoitteluun. Tytöt kehittyvät nopeammin, tuntuu siltä, että pojat viettävät aikaansa videopeleissä ja muissa helpoissa harrastuksissa, sanoo Porin Shotokanin päävalmentaja Anssi Kaltevo.

Helena ja Henna Kuusiston harjoittelua vuosia läheltä seurannut Kaltevo korostaa porilaiskaksikon fysiikkaa ja teknisyyttä. Myös käsihyökkäykset kuuluvat Kuusistojen vahvuuksiin.
– Taktiikkapuolella on enemmän tekemistä. Kaatoihin ja potkuihin pitää myös saada kehitystä, pohtii Kaltevo.
Kuusiston sisarusten sarjaa hallitsevat Balkanilta tulevat ottelijat.
– Esimerkiksi Iran ja Turkki ovat karaten valtamaita. Harrastajamäärät ja taloudellinen tuki ovat huikealla tasolla. Iranissa karatea harrastavia on miljoona. Ammattilaisten määrä on suuri samoin kuin Turkissa. Siellä paikallisen karateliiton budjetti on käsittämättömät kolme miljoonaa. Kun turkkilainen voittaa arvokisamitalin, valtio palkitsee mitalistia 10 000 euron palkintoshekillä, kertoo Kaltevo.

Pitkät perinteet ja vahva perusta
Shotokan karate saapui Poriin vuonna 1975 Shotokan karatea New Yorkissa vuosia japanilaisten JKA valmentajien opissa harjoitelleen sensei Willy Ortizin mukana.
Porin Shotokan oli ensimmäinen karateseura Satakunnassa. Sensei Ortiz ohjasi ensimmäiset karateharjoitukset Porissa kesällä 1975 paikallisen judoseuran harrastajille. Ortizin kova ja tinkimätön opetustyyli loi porilaiselle karatelle vahvan pohjan.

Ortizin ohella muita alkuvuosien porilaisia karatevaikuttajia olivat muun muassa Pentti Hannula, Matti Heikkola ja Juhani Mannila. 90-luvan alusta lähtien seuran päävalmentajana on toiminut Anssi Kaltevo.

Yksi porilaisseuran historian kohokohdista oli vuonna 1995 Porissa järjestetyt ESKAn eli European Shotokan Karate-Do Association Shotokan tyylisuunnan EM-kilpailut. Porissa on myös vuosien varrella järjestetty useita karateleirejä ja esimerkiksi sensei Masataka Mori, 8. Dan, JKA Shotokan Karate-Do internationalin päävalmentaja, on valmentanut Shotokanin leireillä neljästi.

Tänä päivänä Porin Shotokan järjestää toimintaa kaikenikäisille ja tasoisille harrastajille, mutta painopiste on junioritoiminnassa. Aktiivinen panostus lasten ja nuorten karaten harjoitteluun ja kilpailutoimintaan ovat tuoneet tullessaan mielenkiintoisia mahdollisuuksia nähdä karaten tason Suomessa nousevan.

 

Vesa-Pekka Järvelä