Legenda nousee Promenadin lavalle

Joulun alla 70-vuotispäiviään viettävä Pepe Willberg on kotimaisen kevyen musiikin kiistattomia kulmakiviä. Keskiviikkona 12. lokakuuta pitkän linjan vokalistia kuullaan Porin Promenadikeskuksessa.
– Starttaamme Porista ja juhlakiertue huipentuu Rovaniemelle 6. marraskuuta. Kiertueen aikana konsertoimme ympäri Suomea. Kaikkiaan keikkoja kertyy 16. Edessä on tiukka vajaan kuukauden rypistys, mutta kyllähän siitä selvitään. Virtaa riittää, kunto on tätä nykyä mainio ja äänikin edelleen hyvässä kondiksessa. Juuri nyt tuntuu siltä, että laulan vielä satavuotiaanakin. Ja sen jälkeen jatketaan sitten yläkerran kuorossa. Siellä odottelee jo iso joukko tuttuja kavereita, sanoo Willberg.

Pepe on todellinen legenda, jonka pitkä ja monisäikeinen ura käynnistyi komppikitaristina 1960-luvun alussa Islanders-yhtyeessä. Islandersin jälkeen Willbergin ainutlaatuista ääntä kuultiin muun muassa kovatasoisissa Jormas- ja Pepe & Paradise -bändeissä. Pepe on tehnyt myös mittavan soolouran ja ollut mukana myös Finntastic-, ja Poptenorit -kokoonpanoissa. Kirkkaisiin parrasvaloihin Willberg palasi 1990-luvun lopulla supersuosioon nousseen Mestarit -ryhmän riveissä.

Hieman hiljaisempien vuosien jälkeen Willbergin ura sai uuden huippuhetkensä pari vuotta sitten. Vuonna 2014 julkaistu, Matti Mikkolan hienoihin biiseihin nojannut Pepe & Saimaa -albumi kohosi huikeaksi arvostelumenestykseksi ja sai myös ostajat liikkeelle myyden komeasti kultaa.
– Legenda -juhlakiertuetta on kaavailtu jo pidempään, mutta tottakai Saimaa -produktion suosio antoi omalta osaltaan rohkeutta toteuttaa kiertue näin laajana. Vielä on vaikea arvioida millainen kysyntä keikoilla on, mutta on upea lähteä taas tien päälle. Haluan huippusoittajista koostuvan orkesterini kanssa antaa kiitokseni uskolliselle kuulijakunnalleni, korostaa Willberg.

Juhlaan on oikeastaan kaksikin syytä. Monipuolinen artisti täyttää pyöreitä ja hänen uransa suurimpiin hitteihin kuuluvan, Les Reedin sävelkynästä syntyneen Saat miehen kyyneliin -klassikon julkaisemista tulee täyteen 50 vuotta.

Juhlakiertueella Willberg esittää biisejä kuudelta vuosikymmeneltä. Kahden tunnin konsertissa kuullaan 25–30 kappaletta. Säveltäjäkaarti on komea: Brookerista Pucchiniin, Donnerista Donizettiin, Takalosta Tšaikovskiin ja Westerholmista Wilsoniin.

Itseoikeutetusti on mukana myös ainakin yksi helmi Lennon–McCartney -aarteistosta.
– Konsertissa kuullaan musiikkia koko urani varrella. Missään kronologissa järjestyksessä biisejä emme kuitenkaan tarjoile. Eli Beatles-kaksikon Rööperiin-hitillä ei lähdetä liikkeelle, paljastaa Pepe.

Pepe Willbergin viimeisin singlejulkaisu ”Sua Aika Parantaa” on Tommi Kaleniuksen ja Johanna Vuoksenmaan käsialaa.

Pepe Willbergin Juhlakonsertti Porin Promenadikeskuksessa keskiviikkona 12.10.

Vesa-Pekka Järvelä