Maalitykki hakee kuninkuutta

Paikka Ykkösen karsinnoissa on jo varma. Tähtäimessä on vielä Kakkosen maalikuninkuus. Läntisen lohkon voiton neljä kierrosta ennen sarjan päätöstä varmistaneen FC Jazzin Samu-Petteri Mäkelä on parin vammojen sävyttämän vuoden jälkeen löytänyt jälleen hyvän pelivireen.
– Särkylääkkeiden voimalla mennään edelleen, mutta muuten näyttää paljon valoisammalta. Tämä kausi on ollut kuin uusi alku uralleni. Nyt katse on jo nousukarsinnoissa. Tahto seuraavalle sarjatasolle on joukkueen sisällä kova, vakuuttaa Mäkelä.

Länsilohkon ennakkosuosikiksi veikkailtu nimivahva FC Jazz löysi voittovireen ennen juhannusta. 55 pisteeseen sunnuntain ÅIFK-voitolla nousseiden ja vain kahdesti hävinneiden paprikapaitojen tappiottomien pelien putki on jo 15 ottelun mittainen.
– Alku oli hieman nihkeä, mutta vähitellen palaset loksahtivat paikalleen. Peli on entisestään parantunut tuoreiden hankintojen myötä. Chris Brundage, Plumb Jusufi ja Tashan Adeyinka ovat meille todellisia vahvistuksia, sanoo Mäkelä.

Karille ajaneesta FC PoPasta kasvattajaseuraansa palannut Mäkelä on osunut toistaiseksi 13 kertaa. Pari viimeistä kierrosta on mennyt 26-vuotiaalta hyökkääjältä ilman maaleja. Siitä huolimatta Mäkelä on kiinni Kakkosen länsilohkon maalikuninkuudessa.
– Tottakai kuninkuus kiinnostaa. Ainahan hyökkääjältä maaleja odotetaan. Välillä eteen tulee vain niitä iltoja, kun peli ei hyvästä tarjoilusta huolimatta yksinkertaisesti kulje. Niin kävi viikko sitten paikallispelissä MuSaa vastaan. Asetin ennen kautta tavoitteeksi saada kasaan 15–19 osumaa. Pelejä on jäljellä neljä, joten mahdollisuuksia on yhä, uskoo Mäkelä.

Lisäosumia Mäkelä metsästää jälleen sunnuntaina kotiareenalla FC Hämeenlinnaa vastaan. Sen jälkeen vieraissa vastassa ovat Sporting ja Tampereen Pallo-Veikot. Päätöskierroksella Poriin saapuu Närpiön Kraft.
– Maalipörssin voitto tulee, jos ruuti on riittävän kuivaa. Fokus on kuitenkin ennen kaikkea karsinnoissa, jotka pelataan 12. ja 19. lokakuuta, korostaa Mäkelä.
Vastustaja vielä arpomatta
Nousukarsintoihin matkaavan FC Jazzin tuleva karsintavastustaja ei ole vielä selvillä, sillä otteluparit arvotaan Kakkosen neljän lohkon voittajista. Otteluparit pelaavat kaksiosaiset nousukarsintafinaalit, joiden yhteistuloksilla voittajat nousevat Ykköseen.
Pohjoislohkosta matkalla karsintoihin on PS Kemi ja etelästä Ekenäs IF. Itälohkon ykköspaikasta käydään vielä kiistaa MP:n ja HIFK:n kesken.
– Vähitellen pitää katsella muidenkin lohkojen kärkijoukkueita. Kun joukkue yltää lohkovoittajaksi, vastustaja on taatusti kova. Nousu on kuitenkin omissa käsissä ja uskon, että Porissa nähdään taas ensi kaudella Ykkösen kamppailuja, vakuuttaa Samu-Petteri Mäkelä.
FC Jazz varmisti jo lohkovoittonsa.
                                                                                 
                                               

Vesa-Pekka Järvelä