Palo palloiluun pysyvää

Porissa iloitaan kasvonsa perusteellisesti pesseen Isomäen jäähallin käyttöönotosta. Kotimaisten jäähallien kärkipäähän remontoinnin jälkeen nousseen Isomäki Areenan ahkerin käyttäjä on Porin Ässät. Vaikka kotimainen lätkäliiga kärsii vähenevistä katsojamääristä, jääkiekko kerää yhä suurimman yleisön.

Perksiantamattomasta kiekkokulttuurista tunnettu Pori on kiistatta palloilukaupunki. Se tuli jälleen esiin Satakunnan Museossa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa. Porilaista joukkuepalloilua historian alkulehdiltä nykypäivään valottanut museonjohtaja Juhani Ruohonen toi esiin karhukaupungissa vajaan vuosisadan aikana toimineita urheiluseuroja ja niiden menestystä.
– Ylimmällä sarjatasolla on pelattu 13 eri lajissa. Historiaan mahtuu monia maineikkaita seuroja. Mitaleilla mitaten Porin menestynein seura on naisten vesipallossa yhdeksän SM-kultaa kahminut Sentterit. Aikuisten tasolla oikeastaan vain käsipallo, maahockey ja ringette ovat jääneet porilaisilta väliin. Lajien kirjo on laaja, mutta jääkiekko on Porissa kiistaton ykkönen. Mestaruuksia ja muita mitaleja on tullut kuitenkin muustakin jääurheilusta kuin talven ykköslajista, muistuttaa Ruohonen.

Ilmojen viiletessä Porissa kamppaillaan muuallakin kuin lätkäkaukaloissa. Isomäen komean kiekkopyhätön naapurissa olevan tekojääradan avaamista odotetaan jo kiihkeästi.
– Sanoisin, että jääpallo on kaikkien jäällä kamppailtavien pallopelien äiti. Sillä on Porissa todella pitkät perinteet, sanoo porilaisen jääpallon vahvoihin vaikuttajiin kuuluva Hannu Neva.

1900-luvun alussa kaikenlainen talviurheilu oli vielä vähäistä. Pikaluistelu oli jo silloin kansainvälisesti tunnettu laji. Porissa ensimmäinen luistinrata tehtiin vuonna 1908 Kokemäenjoen jäälle aivan kaupungin edustalle.
– Luistinurheilu jäi silloin harrastustasolle. Se loi kuitenkin edellytykset jääpallon esiinmarssille. Lajin kehto oli Viipurissa ja jääpallo oli alkujaan pääosin yläluokan ja oppikoululaisten laji. Laajemmin jääpallon harrastus virisi vuonna 1907. Poriin laji rantautui reilu vuosikymmen myöhemmin. Ensimmäinen jääpallo-ottelu pelattiin lopulta Porissa 16. helmikuuta 1919. Alkuvuosina ja vuosikymmeninä menestys jäi vielä vähäiseksi, mutta vähitellen tahti parani ja Narukerä on pitkään pitänyt Porin parrasvaloissa, kertoo porilaisen jääpallon historiasta kirjan julkaissut Tuomas Hoppu.

Lauhemmaksi muuttuvat talvet ovat jääpalloilulle vuosi vuodelta kovempi haaste. Suomessa odotellaan edelleen ensimmäistä jääpallohallia. Narukerän puheenjohtaja Timo Helavuori korostaa, ettei jääpallo kilpaile jääkiekon kanssa.
– Venäjällä ja länsinaapurissa katettuja areenoita on runsaasti. Ruotsin puolellakin nykyisin jo 16. Se antaa naapurimaiden pelaajille ja seuroille vankan etulyöntiaseman. Meillä Suomessa hallihankkeet ovat toistaiseksi jääneet suunnitteluasteelle. Helsingissä tilanne on jäissä. Ainoat viritykset ovat juuri nyt Varkauden ja Imatran suunnalla, sanoo Helavuori.
Porin Narukerä pelaa pääsarjaa marraskuun puolivälissä pelikuntoon saatavalla Karhupaanalla.

Hoppu painoi jarrua

Porilaista jääpalloilua peilaava historiateos on tullut painosta.
Jokijäältä se alkoi -teoksen on kirjoittanut Tampereen yliopiston historiantutkija Tuomas Hoppu.
– Työstin kirjaa muiden töiden ohessa. Projektin valmiiksi saaminen vei kaksi vuotta. Urakassa minulle antoivat erinomaista taustatukea porilaisessa jääpallossa pitkän päivätyön tehneet Toivo Kivelä, Pertti Ratsula ja Hannu Neva, kertoo Hoppu.
1980-luvun puolivälissä porilaiseen jääpalloon tutustuneen Hopun kuvitettu kavalkadi paisui lopulta 350-sivuiseksi historiikiksi porilaisen jääpallon lähes satavuotisesta taipaleesta.
– Kirjaan tuli sata sivua aiottua enemmän. Enemmänkin tarinaa olisi ollut, mutta jouduin painamaan jo jarrua, sanoo Hoppu.
Porissa on aikojen kuluessa toiminut tusinan verran jääpalloa pelanneita seuroja. Ainoan SM-kullan karhukaupunkiin saalistaneen Narukerän 50-vuotista taivalta juhlistava uutuuskirja kertoo seurojen, pelaajien ja taustahenkilöiden tarinat.
– Suomalaisen ja porilaisen jääpallon historia on osa maamme luistinurheilun historiaa. Ilman luisteluperinteitä ei olisi syntynyt jääpalloakaan, korostaa kirjan tekijä.

Omista junioreista

Narukerän bandyliigajoukkuettakin valmentanut Timo Aaltonen on intohimoinen jääpallomies.
– Pelasin jalkapalloa, mutta hurahdin myös jääpalloon. Lajissa kiehtoo vauhti ja vaativuus ja teknisyys. Monesti hankalissa sääoloissa pelattava jääpallo on yllättävän kovaotteinen ja hyvää kuntoa vaativa peli, sanoo Aaltonen.
A-maajoukkueen kakkoskoutsina pari kautta toimineella Aaltosella on kertynyt kokemusta myös Viron maajoukkueen päävalmentajan tehtävistä. Hän on nähnyt lukuisia pelejä lajin mahtimaissa Venäjällä ja Ruotsissa.
– Siellä on huikea hurmos. Katsojia on aina runsaasti ja olosuhteet kohdallaan. Olemme huippumaita selvästi jäljessä, mutta meillä Porissa tehdään entisten pelaajien voimin erinomaista juniorityötä. Tuloksia nähdään varmasti 3-4 vuoden kuluttua, uskoo Aaltonen.

tulisielut top-5
1. Aatos Vuorenheimo 2. Pertti Ratsula 3. Aarne Wilen 4. Risto Suves 5. Erkki Väkiparta

Vesa-Pekka Järvelä