Pori Futsalin kausi oli pettymys

Porilaisen futsalin huippukausista on vierähtänyt muutama vuosi. PoPa vei karhukaupungin värit Futsal-liigan kärkipäähän ja seura ehti seitsemän liigavuotensa aikana voittaa SM-hopeaa vuonna 2008 ja SM-pronssia 2009.

Nykyisin porilaisfutsalin lippulaivana seilaa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Pori Futsal. Joukkue lähti tavoittelemaan lauantaina päättyneeltä kaudelta Ykkösen kärkisijoja. Sitä ei kuitenkaan saavutettu vaan Jari Helanderin ja Timo Laurilan valmentama ryhmä joutui taistelemaan loppumetreille sarjapaikkansa puolesta.

Sinetti säilymiselle saatiin reilu viikko sitten, kun Pori Futsal kaatoi TP-Kaarlen Kokkolassa suurinumeroisesti 8–3. Kausi päättyi kuitenkin niukkaan tappioon. Ilman Laurilaa ja Samuli Niemeä pelannut joukkue hävisi kotikentällään LaPo-90:lle 4–5. Sen myötä lapualaiset säilyttivät sarjapaikkansa salibandyn Ykkösessä.
– Minimitavoite toki täyttyi, mutta pettymyshän kausi kokonaisuudessaan on ollut. Positiivista on, että nyt ainakin tiedämme, missä sarjassa tulevalla kaudella pelaamme, sanoo managerin tehtäviäkin seurassa hoiteleva Helander.

Pori Futsalin sarjakautta varjosti loukkaantumisten lisäksi avainpelaajien siirtyminen jalkapallon puolelle.
– Joukkueen tärkeät tukipilarit, tehot 8+6 iskenyt Sami Rantala ja viisi maalia latonut Jussi Välilä vaihtoivat futikseen ja Antti Maltsin puolestaan siirtyi Jyväskylään JJK:n riveihin. Se heijastui loukkaantumisten ohella kokonaispanokseen. Marginaalit joukkueiden välillä ovat olleet pienet ja sarja sen myötä yllättävänkin tasainen. Vaikka kärkisijat karkasivat meiltä, pitää olla tyytyväinen, ettei kauteen mahtunut oikeastaan yhtään rökäletappiota, pohtii Helander.

Pori Futsalin leirissä katsotaankin jo ensi kauteen.
– Tästä kaudesta saadaan mukaan roppakaupalla kokemusta. Selvää kuitenkin on, että tulevalle kaudelle tarvitaan lisää potkua ja uusia kuvioita. Tällä kaudella vaikeuksia oli ennen kaikkea maalinteossa. Osumia syntyi vain 61, joka oli vähiten koko sarjassa. Sen sijaan puolustus oli koko sarjan tiiviimpiä. Varsinkin maalivahtipeli oli hyvällä tasolla oikeastaan koko kauden, pohtii Helander.

Ensi kaudeksi Pori Futsalin pelaajarinkiin on tulossa muutoksia.
– Paluun Poriin tekee FC Rauman liigamiehistössä tällä kaudella pelannut Juha Helander. Suunnitelmissa on, että hän ottaa roolin valmennuksessa yhdessä Laurilan kanssa. Myös muita vahvistuksia kartoitetaan kevään aikana. Tulevaisuutta rakennetaan pitkäjänteisesti. Pyrkimyksenä on, että Pori saadaan lähiaikoina futsalissakin takaisin liigakartalle, korostaa Helander.
Raskas kausi
Ykkösen tasaisen futsal-kauden päätteeksi korkeimmalle sarjatasolle nousee varmuudella PP-70 Seinäjoelta. Hyvinkään PS Villa ja Sääksjärven Loiske suuntaavat puolestaan liigakarsintoihin.
– Ennakkosuosikit olivat odotetun vahvoja. Suurin yllätys oli liigassakin esiintynyt ACE Tampereelta, joka putosi kolmannelle sarjatasolle, sanoo Jari Helander.
Ykkösen sarjakausi on seuroille taloudellisesti raskas.
– Meidän budjettimme oli päättyneellä kaudella 10 000 euron kieppeillä. Samaan summaan kuuluu myös MuSan futsal-naisten joukkue, kertoo Helander.
Valmentaja ja manageri Jari Helander

Pori Futsalin tehomiehet: Sami Kauppi 12+6=18, Sami Rantala 8+6=14, Tommi Järvinen 6+7=13

Vesa-Pekka Järvelä