Porin raviradasta kehittyy tapahtumakeskus

Porin raviradan toiminta on laajentunut viime vuosina suunnitellusti. Ravit ovat edelleen radan päätuote, mutta niiden oheen on aktiivisesti haettu myös muita tapahtumia. Raviradalla on jo yli sata tapahtumapäivää vuodessa.
– Raviradan käyttö jäisi kovin vähälle, jos sillä järjestetään vuosittain vain 25-30 ravipäivää. Radan nykyiset puitteet ja hyvä sijainti antavat mahdollisuuden paljon muuhunkin. Viime kädessä kaikki on kiinni vain hyvistä ideoista, on uskallettava rikkoa vanhoja piintyneitä kaavoja, sanoo Porin Ravit Oy:n hallituksen puheenjohtaja Janne Ojanen.
 
Porin raviväellä on takanaan hyvin onnistunut suururakka, viime kesänä järjestetyt Kuninkuusravit. Niitä ennen radalle tehtiin isotöinen ja onnistunut rataremontti, jonka ansiosta jo sadat hevoset ovat rikkoneet aiempia ennätyksiään.
– Myös katsomo- ja ravintolatilat ovat kunnossa ja mahdollistavat erityyppisten tapahtumien järjestämisen. Pohjoismaiden suurin jättiscreen taas mahdollistaa monipuolista oheisohjelmaa, Ojanen sanoo.
Kuninkuusravit oli suuri ponnistus pienelle organisaatiolle, mutta siitä selvittiin hyvin.
– Erityisesti ensi kertaa Kuninkuusraveihin osallistuneilta tuli paljon hyvää palautetta, ja toivottavasti tämä tuo radalle myös uusia raviharrastajia. Kuninkuusraveilla oli iso merkitys koko maakunnan matkailuelinkeinoon ja julkisuuskuvaan.
 
Viime syksynä tehdyn selvityksen mukaan Porin Kuninkuusravien aikana käytettiin rahaa noin 7,2 miljoonaa euroa. Porin ulkopuolelta tullut raviväki käytti keskimäärin 444 euroa henkilöä kohti ja porilaisilla vastaava lukua oli 273 euroa. Satakunta on perinteinen hevosmaakunta, jossa raviurheilulla on vahvat perinteet. Alueella on noin 3 700 hevosta, 800 hevostallia ja hevosala työllistää Satakunnassa noin 800 henkilöä.
– Toto-pelialueena Satakunta on neljänneksi suurin Suomessa. Olemme aika tasoissa kolmantena olevan Lahden kanssa, edellä ovat vain Helsinki ja Tampere, Ojanen sanoo.
 
Ravirata on kehittänyt alueensa oheistoimintaa koko ajan. Esimerkiksi pääkatsomon edessä oleva jättiscreen palvelee raveja, mutta on mahdollistanut muun muassa Ässien vieraspelien seuraamisen.
– Ässien mestaruuskevään aikana kiihkeitä finaaliotteluja raviradalla seurasi parhaimmillaan lähes 5 000 lätkäfania.
 
Raviradalla on järjestetty myös Satakunnan Maaseutunäyttely, kansainvälisiä koiranäyttelyjä, SF-Caravan karavaanaritreffejä sekä muun muassa Satakunnan sairaanhoitopiirin yli 400 hengen TYKY-tapahtuma.
Raviradan omana ideana on syntynyt niin sanottujen ponisynttärien järjestäminen lapsille.
– Raviradan sisätiloissa järjestetään synttäreitä, joihon kuuluu Bella- ja Eemeli-poneilla ratsastusta ja lopuksi poni ruokailee yhdessä lasten kanssa. Radalla toimii myös ponikerhoja ja uudet kerhot alkavat vielä tammikuun aikana. Poniharrastukselle on paljon kysyntää ja haluamme kehittää tätä jatkossakin, Ojanen kertoo.
 
MIKKO PELTOLA

 

Tuntematon