Rita taas iskussa

Rita Niemi nousee Prahassa tänään kilpa-areenalle. Pinkin kisa-asun strassit kimaltavat, kun hän vetää läpi kaksiminuuttisen rutistuksen lempibiisinsä Woman’s Got the Power tahtiin. 
Porin Naisvoimistelijoita edustava Niemi on hionut koreografiaa pitkin kesää yhdessä valmentajansa Jaana Mäkisen kanssa. 
– Ritan vahvuuksia ovat vahvuus ja tasapuolisuus, Mäkinen sanoo.
Kisaohjelmassa tärkeitä ovat kestävyys, voima ja tekniikka. Mukana on paljon vaativia kuvioita, kuten peräkkäisiä punnerruksia ja hyppyjä. Kisapukuun ja ulkoiseen olemukseen satsataan, mutta ne eivät saisi vaikuttaa arvosteluun.
– Uuden kisa-asuni on tehnyt naapurini Jaana Järvenpää, kertoo Rita Niemi.
Asun täytyy pysyä napakasti päällä, kun Niemi hyppää, juoksee ja punnertaa. Hänen kisaohjelmassaan on 21 liikettä, jotka tehdään melkoisella vauhdilla.
 
Aerobic-konkari lähti kisoihin täynnä tarmoa ja näyttämisen halua. Hän on treenannut ja hionut ohjelmaa koko vuoden. Keväällä Niemi kävi EM-kisoissa Wienissä, mutta katsomon puolella. MM-kisat ovat vuoden päätavoite.
Mukana kannustamassa on myös avopuoliso Aki Manninen. Hän on ensimmäistä kertaa kannustamassa kultaansa arvokisoissa.
– Meillä on ollut yhteinen treeni ja ruokavalio puolen vuoden ajan, Manninen hymyilee.
– Olen tässä täysillä mukana. On hienoa, että voi antaa energiaa toiselle. 
 
MM-kisoissa on kova taso, mutta Niemi lähti Prahaan menestys mielessään. Silti hän on nyt varma, että ura loppuu näihin kisoihin. 
– Ajatus on kristallisoitunut. Tämä on nyt nähty ja on aika keskittyä elämässä muihin asioihin. 
Urallaan hän on saavuttanut kolme EM-kultaa, neljä MM-hopeaa, EM-hopean ja MM-pronssin. Nyt mielessä siintelee fysioterapeutin opintojen loppuun saattaminen sekä erilaiset työt liikunnan parissa.
– Olen tehnyt koko ajan ohjaustöitä täällä Pulsissa sekä muun muassa sairaanhoitopiirin henkilökunnalle. Olisi mukava panostaa enemmän niihin ja myös Personal Trainerin töihin, Niemi kertoo. 
Treenaamisesta vapautuvan ajan käyttöä helpottaa varmasti myös se, että kotiin on tulossa jouluksi koira, amerikanpitbullterrierin pentu. 
– Jännä nähdä, mitä muuta alan harrastaa, Niemi sanoo.
– Voi olla, että kaipaan kuitenkin jotain haastetta. Käymme Akin kanssa ainakin kuntosalilla jatkossakin, se on yhteinen juttumme. 
 
Valmentaja Jaana Mäkinen on myös Tanssiurheiluliiton Huippu-urheiluvaliokunnan maajoukkuekoordinaattori. Niemen lisäksi hän valmentaa MM-kisojen joukkuekilpailuun osallistuvaa oululaista Telemark Teamia.
Mäkinen jatkaa uraansa. 
– Jatkan joukkueen valmentamista ainakin ensi vuoden ajan, hän arvelee.  
 
Kilpa-aerobin MM-kisat käydään Prahassa tällä viikolla. Naisten alkukarsinta ja semifinaali ovat torstaina, finaali on perjantai-iltana noin kello 24 Suomen aikaa.

 

Sanna Jääskeläinen