Veera tempaisi entisen koulunsa iloksi

Porin Kyläsaaresta kotoisin oleva Veera Uhlbeck kirjoitti ylioppilaaksi Meri-Porin lukiosta kaksi vuotta sitten. Nyt hän opiskelee liikuntaneuvojaksi Vierumäellä Suomen Urheiluopistossa. 
Osana opintojaan Veera järjesti viime viikon torstaina liikuntapäivän entisen lukionsa oppilaille. 
– Päivä on osa liikuntatapahtuman järjestämisen kurssia. Sain idean, kun olin täällä ennen joulua harjoittelussa ja kuulin, ettei lukiossa ole ollut omaa liikuntapäivää, hän kertoo.
– Samalla halusin vielä muistaa entistä kouluani ja synnyttää lukiolaisille hyviä muistoja koulusta, joka lopetetaan tämän kevään jälkeen.
Veera kertoo tykänneensä Meri-Porin lukiosta todella paljon. 
– Täällä on hyvä ilmapiiri. Pienessä koulussa opettajat tuntevat oppilaat.
 
Liikuntapäivän neljä lajia Veera valitsi sen mukaan, mihin tiesi saavansa hyvin ohjaajat. Lajeja olivat kin-ball, rugby, itsepuolustus ja tanssi. Itse hän ohjasi kin-ballia.
– Kin-ball on hauska joukkuepeli, jossa kaikki pelaajat pääsevät hyvin mukaan. Se sopii kaiken ikäisille. Kun olin täällä harjoittelussa, koululle hankittiin pelipallo.
Veera uskoo, että liikuntapäivän tapaiset tapahtumat voivat avata ihmisille uusia näkökulmia liikuntaan.
– Tässä pääsee mukavasti kokeilemaan uusia lajeja. Ehkä joku innostuu harrastamaan liikuntaa sitä kautta.
Myös koululiikunnan tunneilla on hänen mielestään hyvä olla mukana myös oppilaiden toivomia lajeja.
– Harjoittelujaksollani lähdimme esimerkiksi joidenkin oppilaiden kanssa kuntosalin ryhmätunnille. Voi laskea kynnystä lähteä salille, jos voi käydä siellä ensin tutustumassa tutun ryhmän kanssa.
 
Veera Uhlbeck pelasi Porissa asuessaan jääkiekkoa Panelian Raikkaassa. Nyt kiekkoilu on jäänyt opintojen takia, mutta paluu kotikonnuille on ehkä suunnitelmissa.
Toukokuussa Veera valmistuu liikuntaneuvojaksi. Hän aikoo hakea jatko-opintoihin Satakunnan ammattikorkeakouluun fysioterapeuttilinjalle.
– Aiemmin haaveeni oli opiskella liikunnanopettajaksi, mutta suunnitelmat ovat muuttuneet.

 

Sanna Jääskeläinen