Jätelajittelussa yhä oppimista

Kansalaisten jätevalituksella on edelleen töitä. Huolimatta siitä, että Porin seudulla on edistytty, Porin kaupungin  jäteneuvoja Tiina Toivonen sanoo, että on edelleen laiskoja ihmisiä selvittämään, mihin jätteen voi palauttaa. Lähes kaikki menee sekajätteen mukana.
– Ihmiset eivät ole valmiita näkemään vaivaa tiedon hankkimiseksi eteen, hän sanoo.
Toivonen  hieman ihmettelee tietämättömyyttä, kun jokaiseen talouteen sentään  jaetaan alaa valaiseva Jätevaakku-tiedotuslehti ja ympäristövirastossa on kaksi jäteneuvojaa valmiina vastaamaan kysymyksiin.

Porissa energiajätteen kerääminen on S-ryhmän hoidettavana isommissa kauppakeskuksissa, eikä kaupungilla on tällä erää intresseissä ottaa energiajätteen keräystä haltuunsa. Toivonen tietää, että vuonna 2016 orgaanista jätettä ei saa enää viedä kaatopaikalle, ei myöskään energiajätettä.
– Kaupunki aloittaa pian asian valmistelun, jätestrategian laadinnan. Kielto muuttaa jätekeräystä.
Kaupungissa kauppakeskuksissa olevat energiajätteen keräyspisteet eivät ole täyttyneet kaikella suunnitellulla. Toivonen ihmettelee, että ihmiset ovat nähneet vaivaa paloitella jopa sohvia jäteastioihin. Kaupunki oli kokeillut itsekin keräystä, mutta valvomattomiin pisteisiin tuotiin jopa rakennusjätettä, joilla jae-erät saatiin pilalle.  

 Hangassuon kaatopaikan jätekuorma on lähes puolittunut. Vuonna 2006 Hangassuolle vietiin jätettä 45 000 tonnia, vuonna 2009 enää 23 000 tonttia. Viime vuonna määrä asettui 26 000 tonniin.
Toivosen mukaan osansa on kansalaisten lajittelutyöllä, mutta  suurimman ansion hän langettaa yhden kaupungin jätehuoltoyrityksen, Veikko Lehti Oy:n, omatoimiselle sekajätteen lajittelulle.  Energiajäte sinällään tonneissa ei merkitse läheskään niin paljon kuin kuutioissa.

Porissa järjestetään syyskesällä lukuisia jätteiden keräystempauksia, koska kierrättäminen halutaan tehdä mahdollisimman helpoksi kaupunkilaisille. Jäteneuvoja Toivonen sanoo, että  esimerkiksi elektroniikkajätteen palautuksissa on tarkennettavaa. Jääkaapit ja pakastimet ovat elektroniikkaromua, jonka voi palauttaa määrättyihin pisteisiin maksutta. Ihmiset pelkäävät maksuja ja siksi romua jää sivuteiden varsiin ja metsiin.
Kansalaiset eivät Toivosen mukaan vielä miellä vaatetta, lumppua, energiajätteeksi. Se kelpaa kyllä.
Ensimmäinen syksyn jätetempauksista järjestettiin keskiviikkona Pormestarinluodon Kirjatuvalla, missä kerättiin sähkö- ja elektroniikkaromua. Keräystempaukset ja kiertävät keräykset palvelevat erityisesti kaupungin laitamilla asuvia sekä lähiöiden autottomia kaupunkilaisia, joiden voi olla hankala päästä asioimaan Tiiliruukissa sijaitsevassa Porin kierrätyskeskuksessa.
 

Jukka Silvast