Käenkoski on paljon muutakin kuin tanssilava

Parkanon Käenkoskesta tulee mieleen tanssilava. Yrittäjä Tomi Tuomisto kertoo nimen sisältävän tänä päivänä paljon muutakin. Erityisen jalansijan miljöö uhkeine maisemineen on saanut yritystilaisuuksien, juhlien ja virkistyspäivien keskuudessa. Ryhmille on räätälöityinä valmiita paketteja ja risteilyjä, mutta yrittäjä lupaa myös toiveiden mukaan toteutettuja päiväohjelmia.
– Maisemalautta on osoittautunut virkistyspäivien ja juhlien ehdottomaksi valttikortiksi, hän kertoo innostuneena.

Vesipääsky-maisemalautalla on tilat 65 henkilölle. Tomi Tuomisto rohkenee kehua, että vastaavanlaiseen risteilyyn tuskin törmää. Katettu, sisustukseltaan houkutteleva maisemalautta tarjoaa suojan niin sateelta kuin auringonpaahteelta. Risteilijät näkevät huikeat maisemat matkan varrelta oli sää mikä tahansa. Lautta lipuu Käenkoskikeskukselta rantojensuojelualueiden halki Metsämuseolle ja takaisin.
Tuomisto korostaa rakentamattomien maisemien ihailun helppoutta, sillä näkyvyys lautalta on 360 astetta ja maisemat lähietäisyydellä kapean vesistön ansiosta. Metsämuseolla tutustutaan metsätöiden historiaan sadan vuoden ajalta, 1860-luvulta sahateollisuuden koneellistumiseen 1960-luvulle. Jyhkeään luontoon pääsee sinuiksi kävelemällä luontopolkua pitkin.

Lakkiaiset ovat ovella, samoin kesähäät. Maisemalauttaristeilyn voi varata kyseisten perhejuhlien lisäksi myös muihin juhliin, tilaisuuksiin ja vaikka liiketapaamisiin. Ohjelma ja tarjoilu räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaan. Lautan baarissa on A-oikeudet. Esteetön liikkuminen takaa jokaisen pääsyn lautalle. Tilausristeilyjen lisäksi järjestetään heinäkuussa yleisöristeilyjä torstaisin kello 13.
– Lautalla on mukavat, pehmeät nojatuolipenkit, joilta järvimaisemia on leppoisa ihailla. Ainoa rajoitteemme on, ettei lemmikkejä saa ottaa mukaan risteilylle.
Vesipääsky aloitti kesäkauden jo toukokuun alussa ja jatkaa liikennöintiä syyskuun loppuun. Sen kotisatama on itseoikeutetusti Käenkoski.

Palataan takaisin tanssien pyörteisiin. Käenkosken yrittäjänä työskentelee Tomin lisäksi hänen isänsä Ari Tuomisto. Lava on ympärivuotisessa käytössä. Tansseja järjestetään maaliskuusta jouluun. Kesän suurin tapahtuma ajoittuu loppukesään. 20. elokuuta kokoonnutaan pitkienkin matkojen päästä Liekkiyöhön.
Seuraava tanssi-ilta on lauantai 11.6. Lavalla viihdyttävät Tomi Markkola & Fernet, sekä J. Eskelinen & Onnenkulkurit.

Pia Rauhalammi