Kävelykatu – pihtisynnytyksellä päivänvaloon

Porissa on Suomen ensimmäinen asemakaavaan merkitty kävelykatu. Sen synty oli pitkä ja perusteellinen prosessi. Idean isä ja kätilö Erkki Rajala muistelee nelikymppisen kadun alkuvaiheita.

Suomessa on kaksi Poria vanhempaa kävelykatua: Tammisaaressa ja Raahessa. Helsingin Aleksanterinkatuakin kokeiltiin, mutta heikolla menestyksellä. Kokeilu ei takaa asemakaavalla niitattua pysyväisjärjestelyä. Porissa päädyttiinkin merkitsemään kävelykatu heti asemakaavaan ilman kokeiluvaiheita. Tästä oli Erkki Rajalan mukaan iso hyöty: virkamiehet pantiin lujille ja luottamushenkilöt puntaroivat hankkeen hartaasti.
– Kävelykadun eteen tehtiin valtavasti töitä monella taholla. Virkamiehiä ei päästetty helpolla. Lähtökohta oli tyypillinen ruutukaava vuodelta 1853. Kaavaan oli aikanaan piirretty leveät kadut jo yksin paloturvallisuudenkin takia.
Liikennesuunnittelussa rajaavina tekijöinä ovat Kokemäenjoki pohjoispuolella ja rautatie etelässä ja lännessä. Keskustan kautta kulki tuolloin myös valtatie 8:n valtakunnallinen liikenne.

Keskustan liikennesuunnitelmien laadinta alkoi vuonna 1972. Suunnitelmaan merkittiin osa Yrjönkatua kävelykaduksi.
– Liikennesuunnitelman keskeisenä tavoitteena olivat turvallisuusseikat, saavutettavuus ja ympäristöhaittojen vähentäminen, Rajala kiteyttää.
Suunnitelmassa paikallisbussiliikenne ohjattiin Antinkadulle. Isolinnankatu ja Vähälinnankatu muutettiin yksisuuntaisiksi ja niiden kautta liikenne kulki pohjois-eteläsuunnassa. Ydinkeskustan rauhoittamiseen antoi mahdollisuuden uusi Linnansilta vuonna 1974.
– Tavallinen ihminen ei aina muista, että kävelykatu vaatii laajan uudelleenjärjestelyn. Keskustan liikenne pitää ohjata muualle sujuvasti.

Valtuusto käsitteli asiaa kaikkiaan kuusi kertaa vuosina 1974–77 ja sitoutti samalla itsensä vahvasti hankkeeseen.
– Uudistus koki muutosvastarintaa, mutta loppujen lopuksi konsensus löydettiin. Täytyy myöntää, että jossakin vaiheessa omakin usko oli koetuksella, Rajala muistaa.
Kävelykatu herätti voimakkaita tunteita. 70-lukulaiseen tapaan suunnitelman puolustajat ja vastustajat värittivät kantojaan vahvasti poliittisin värein. Myös tavaratalojen saavutettavuus tulevan kävelykadun varrella pohditutti.
– Elettiin aikaa, jolloin oli totuttu ajamaan autolla suoraan liikkeen eteen ja hoitamaan ostokset niin. Nyt piti omaksua uusi ajatusmalli ja pysäköidä auto kauemmas tai tavaratalojen pysäköintialueelle.
Viimein palaset naksahtivat paikoilleen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi lopullisesti liikennesuunnitelman marraskuussa 1976 ja asemakaavamuutoksen seuraavan vuoden tammikuussa.
Vaikka matkan varrella oli köydenvetoa puoleen ja toiseen, kaupunginvaltuustossa päätökset tehtiin yksimielisesti jopa kahdella eri valtuustokaudella.

Kävelykatu muutti osaltaan Yrjönkadun varren liikkeiden repertuaaria.
– Kadun varteen sijoittui mieluiten yrityksiä, jotka myivät helposti kävelijän kannettavaa tavaraa.
Kävelykadulle istutettiin puita ja tuotiin istuimia, puistonpenkkejä, pyörätelineitä ja kukka-asetelmia – alkuun valtaviin betonialtaisiin. Suunnitelmia oli myös koko katualueen lämmittämisestä, mutta rahat loppuivat kesken.
– Ensialkuun ihmiset olivat ihmeissään. Dramatiikkaa toi etenkin puiden istutus keskelle totuttua valtaväylä valtatie 8:aa.
Kävelijät parveilivatkin aluksi kadun reunoilla. Vähitellen kulku kävelykadulla vapautui ja uskallettiin vallata jo keskustakin.
Vuonna 1977 laadittu suunnitelma katsoi jo kauas tulevaisuuteenkin. Mukana oli visio aina vuodelle 2000. Siinä kävelykatualue oli saanut lopullisen ilmiasunsa päällysteineen ja kalusteineen ja laajentunut Itäpuistossa, Liisankadulla ja Eteläkauppatorilla.

Pori oli edelläkävijä monessakin suhteessa.
– OECD suositteli jo 1970-luvun alkupuolella kävelykatuja kaupunkien keskustoihin. Monissa Euroopan kaupungeissa vinkki otettiin todesta, ja keskusta-aluille rakennettiin autottomia vyöhykkeitä.
Rajala itse suuntasi perhelomat järjestään eurooppalaisiin kävelykatukaupunkeihin.
– Hyötyä ja huvia oli vaikea tuohon aikaan erottaa toisistaan, mies naurahtaa.
Kun katu viimein avattiin, suitsutusta tuli monelta suunnalta. Rajalaa kutsuttiin ”matkasaarnaamaan” pitkin Suomea.
– Porissa kävi delegaatioita tutustumassa järjestelyihimme. Itse pidin kymmeniä ja taas kymmeniä esitelmiä Porin-mallista eri tilaisuuksissa, Rajala muistaa.
Yksi tärkeimmistä kävelykadun edellytysten lisääjistä oli uusi Länsitie, jota pitkin raskas liikenne saatiin ohittamaan kaupungin keskusta vuonna 1986.

Erkki Rajala:
valmistui 1967 diplomi-insinööriksi teknillisestä korkeakoulusta erityisalanaan rakennusosaston liikennetekniikka. Hän työskenteli tie- ja vesirakennushallituksessa. Poriin mies tuli 1972 ensin liikenneinsinööriksi, sittemmin rakennusviraston kaupungininsinööriksi ja virastonjohtajaksi 1997–2005.

MAIJU JUNKO

Tuntematon