Kenkäkauppa muuttaa Teljäntorille

Palininkulman omistaja aikoo pitää talon vuokrattuna.
Hän on hakenut tontille myös kaavamuutosta.

Kenkäporin omistajasisaruksilla Juha ja Marja-Leena Janhusella on edessään kiireiset ajat. Kiinteistö Oy Palininkulmassa Porin Käviksellä sijaitseva yritys muuttaa kadunkulman päähän Teljäntorille. Kenkäpareja on kuormattavaksi melkoinen joukko, sillä kaikkea ei ole tarkoitus myydä meneillään olevassa alessa.

Kevätuutta on esillä myymälässä ja varastoituna Teljäntorilla odottamassa avajaisia. Palininkulman varastoista on pakkaamisen yhteydessä löytynyt uskomaton määrä yrityksen historiaan liittyviä tavaroita.
– Olemme olleet tässä talossa vuokralla piakkoin 45 vuotta eli vuodesta 1972. Haluttiin uusia juttuja ja sitä myötä muuttaa, Juha Janhunen perustelee ruljanssia.

Yrityksen perustivat sisarusten vanhemmat Maija ja Matti Janhunen Sysmään jo ennen Poriin tuloa. Kenkäkauppa oli nimeltään Kontion-kenkä. Kauppa avasi Palininkulmassa Kenkäpori-nimellä 27.4.1972.
– Tarkoitus on viettää avajaisia 3. huhtikuuta. Remontti Teljäntorin katutason tiloissa alkaa tänään keskiviikkona. Samaan kerrokseen tulee toinenkin kenkäliike, nimeltään Click Shoes. Olemme yrittäjien kanssa tuttuja keskenämme. Hekin ovat sisko ja veli, synergiaa on luvassa, Marja-Leena kertoo hymyillen.
Kenkäporin toiminta jatkuu entisellään, vaikka paikka vaihtuu. Kalusteita uusitaan jonkin verran. Omaa tuontia on paljon. Marja-Leena muistelee haikeana, miten he isän kanssa lähtivät aamutuimaan ostosmatkalle ensin Pohjois-Satakunnan kenkätehtaisiin ja sieltä eteenpäin. Nykyisin Suomessa hengissä on enää vain muutama tehdas.

Yrjönkadun ja Mikonkadun kulmassa sijaitsevan 1960-luvulla rakennetun asuin/liiketalon Palininkulman tuleva kohtalo kiinnostaa. Kyseisen kiinteistön omistaja, rakennuttaja Juha Huunanmaa linjaa tämän hetken suunnitelmanaan etsiä tyhjilleen jäävään liiketilaan vuokralaista/vuokralaisia. Hänen mielestään talo sopii hyvin aikansa edustajana kaupunkikuvaan.
– Tarkoitus on pitää talo vuokrattuna. Se on rakennettu eri vuosikymmeninä, tavallaan osissa. Ostaessani tämän vuoden 2002 alussa osan talosta omisti Armas Palinin perikunta ja osan Aili Järven perikunta. Liiketiloja on nykyisin viisi ja asuntoja viisitoista.

Rakennuttaja Huunanmaa on hakenut lisärakennusoikeuden saamiseksi tontille kaavamuutosta. Sen jälkeen vaihtoehtoja on kaksi. Hän joko saneeraa talon ja rakentaa siihen lisää kerroksia tai rakentaa tilalle uuden kerrostalon.
Asemakaavamuutos löytyy linkistä https://www.pori.fi/kaupunkisu...
(Karhunpää 4).

Pia Rauhalammi