Lankiniemi visioi kalastuskeskusta

Reposaaren kalasatamalla on joskus ollut kulttimaine, mutta ei enää. Jos ammattikalastajien rinki on tänään perin pieni, niin vapaa-ajankalastajien kiinnostus Porin edustan merialueisiin kasvaa.

Tämä sekä Porin edustan saaristokohteiden kehittäminen ja rakentaminen herättivät myös Porin kaupungin erityisasiantuntijan Matti Lankiniemen pohtimaan Reposaarta uudelta kulmalta. Lankiniemi toimii lisäksi seudullisiin matkailueuroihin tähtäävän Visit Pori Oy:n hallituksen puheenjohtajana.
Hän olisi valmis pohtimaan tarkemmin, miten venematkailun ja harrastuskalastuksen saisi juurrutettua Reposaareen nykyistä paremmin, koska molemmat ilmiönä näyttävät olevan kasvussa.

Lankiniemi ja Visit Pori Oy:n toimiva johto keskustelevat aiheesta tällä viikolla.
– Miten nämä asiat voisi kytkeä saaristo-ohjelmaan, Lankiniemi tarkentaa.
Saaristo-ohjelma liittyy Reposaareen siten, että ohjelman tarkoituksena on saaristolaisuuden, vesistöisyyden ja meren hyödyntäminen. Suomessa on kahdeksan saaristokuntaa ja 40 saaristo-osakuntaa. Pori on kuulunut osakuntiin vuodesta 2015 alkaen ja Reposaari lähistöineen kuuluu Porin saaristo-osiin.
Saaristo-ohjelman myötä Poriin ohjautuu tänä vuonna valtionosuuksien saaristolisää 316 316 euroa.
– Vielä tätä ei ole käytetty, Lankiniemi sanoo.

Reposaaren asukasyhdistys on tehnyt oman esityksensä saaristolisän käytöstä. Asukkailla on huoli terveydenhuollon ja kouluasioiden tasosta sekä palveluiden turvaamisesta. Esitystä ei ole käsitelty vielä Porin organisaatiossa.
Erityisasiantuntijan mukaan saaristolisän pääasiallinen käyttötarkoitus on saariston elinvoiman lisääminen ja työllisyyden parantaminen.
Lankiniemen mukaan täytyykin selvittää, miten tukikohdan rakentaminen voidaan liittää saaristo-ohjelmaan.
Reposaarelaiset ovat ilmaisseet, että he olisivat valmiita tarjoamaan jopa kotimajoitusta matkailijoille.
– Ja jos hotellin tapaista majoitusta ajatellaan, Reposaaressa on kyllä tilaa sen kapasiteetin rakentamiseen. Lisäkapasiteetti on kaavoituksellinen asia.
Matti Lankiniemi haluaisi mietintään koko kalasatama-alueen rakenteen ammattikalastukseen, saaristomatkailu-yrittämiseen ja harrastajakalastukseen uudelleen rytmitettynä.
– Muun muassa Säppi ja Iso-Enskerin ovat mielenkiintoisia uusia saarikohteita. Ajattelen näitä asioita pidempiaikaisina juttuina Reposaaren kannalta.

Jukka Silvast