Lauri otti ensituntuman istutuksiin

Siitä se alkoi – ulvilalainen metsäyrittäjä Juha Kärnä sääti istutuskopan kantohihnat Lauri Marilan vartalolle sopiviksi. Istutusputki nuorukaisen käteen ja askeleet ojan taakse hakkuuaukkoon.
Nakkilan yhteiskoulussa yhdeksännelle luokalle siirtyvä Marila sai kokeilla taimenistutustyötä ensimmäistä kertaa viime viikon torstaina.
– Ei hullumpaa hommaa, nuorimies kommentoi puolen tunnin opetusjakson jälkeen.
Hän koki, että tekeminen oli vielä hakusessa.
– Mutta ei tämä kovin fyysistä ole.
Juha Kärnä huomautti, että taimien kuljettaminen aukossa urakan edetessä tuplaa rasittavuuden. Työmaalle istuttajia ohjannut metsäasiantuntija Marita Säämäki Metsänhoitoyhdistys Karhusta huomautti, että vaikka tekeminen oli alussa hakusessa, jo ensimmäisen päivän jälkeen on paljon oppineempi.
– Tämä ei ole rakettitiedettä, hän heitti.

Lauri Marila osallistui talvella Metsävisa-kisaan. Metsävisa on osa Suomi100-ohjelmaa. Se järjestettiin tänä vuonna 36. kerran. Metsävisaan on osallistunut vuodesta 1982 alkaen yli miljoona suomalaista. Suomen Metsäsäätiö on Metsävisan päärahoittaja. Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry sekä Suomen Metsäyhdistys olivat pääjärjestäjät.

Lauri Marila arvioi, että keväinen koulun kilpailu sujui pitkälti yleistiedon varassa. Hän oli koulunsa paras. Koulumenestyksen perusteella hän pääsi työpaikoista käytyyn arvontaan ja edelleen MTK:n ja Länsi-Suomen metsänhoitoyhdistysten järjestämään työpaikkaan kahdeksi viikoksi.
– Kysymykset eivät olleet vaikeita. Aika paljon arvasinkin niistä, Lauri Marila muisteli.
Hän pohtii, ettei metsäala ole todennäköisesti hänen alansa tulevaisuudessa, vaikka klapinteon kokemusta on ennestään ja pian istutuksiltakin.
Palkintona saadun kesätyöpaikan saaminen selvästi ilahdutti nuorukaista.
– Ihan mielenkiintoista mennä metsään töihin. Ja erilaista. Tämä on hieno juttu, sillä olen etsinyt kesätöitä saamatta niitä. Kun on työtä, saa rahaakin kesäksi.

Työnojaajana toimii maanantaina alkaneella työjaksolla Juha Kärnä, joka ottaa Marilan mukaansa omille työmailleen ja ottaa kuljetuksen myös hoitaakseen.
Koneurakoitsijana ja metsurina toimiva Kärnä sanoo, että vuosirytmissä istutukset työllistävät hänet tiiviisti vapusta juhannukseen.
Marita Säämäki kertoo, että istutukset ovat hyvin pitkälti ammattilaisten työsarkaa nimenomaan jo senkin vuoksi, ettei esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksestä ehditä istutusaukoille kuin satunnaisesti. Tekijän täytyy osalta itse paikalla koordinoida tekemisensä. Sen vuoksi urakat menevät yrittäjille, jotka palkkaavat tarvitsemansa työvoiman.
– Itsevalvontasysteemiin tämän painottuu koko ajan enemmän, Säämäki sanoo.
Hänen mukaansa metsänomistaja uudistaessaan metsänsä itse ansaitsee hyvän työpalkan. Mutta tekijät ovat vähissä – omistajat asuvat jossain etäällä metsäpalstoista tai ovat jo ns. iällä.

Metsävisan finaaliin kutsuttiin itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi sata koulunsa Metsävisa-voittajaa, joista 90 ilmoittautui mukaan. Metsävisaan osallistui 26 700 oppilasta.
MTK ja Metsänhoitoyhdistykset palkitsivat myös Metsävisassa menestyneitä nuoria parin viikon kesätyöharjoittelupaikoilla, kuten Lauri Marilan.
Lauri Marila pääsi kesätöihin kiinni ja samalla metsää uudistamaan.
Metsäasiantuntija Marita Säämäki tuntee metsänhoitoyhdistyksen alueelta istutuskohteet. Metsäyrittäjä Juha Kärnä ohjaa Lauri Marilaa kalustokysymyksissäkin. Istutusputki tulee tutuksi näissä töissä.

Jukka Silvast