Mustikka pelastui viikonlopun pakkasilta

Kylmä pohjoisvirtaus ja paikoittaiset yöpakkaset kouraisivat marjankeruusta innostuneiden mieltä viikonvaihteessa. Metsänhoitaja ja luontoasiantuntija Tapani Hänninen sanoo, että jos elettäisiin ns. normaalia vuosirytmiä, mustikan kukinta olisi pahasti kärsinyt. Mutta kun ollaan pari viikkoa etuajassa, mustikka ehti kukkia.
– Raakilevaiheessa halla ei vaikuta satoon, Hänninen sanoo.

Hän tietää, että puolukka on aloittanut kukintansa ja sen satoon pakkasöillä on vaikutuksensa. Puolukkasadosta kerätään keskimäärin talteen noin 260 miljoonaa kiloa. Puolukkaa kerätään metsämarjoista eniten.
– Puolukka kukkii parhaillaan ja 2–3 viikkoa etuajassa.
– Olen nyt metsässä Siikaisissa ja mustikka on täällä raakileella. Aika mukava sato näyttää tulevan, hän kommentoi marjakesää maanantaina.
Yhden jos-lauseen porilainen sanoo: Mikäli pitkä sateeton ja kuuma ajanjakso tulee mustikan kehitysvaiheessa, sato väistämättä kärsii ja marja kuivuu.

Kesä tuli parisen viikkoa normaaliin nähden etuajassa. Hänninen ei lähde ennakoimaan tarkemmin, milloin mustikka olisi keruukunnossa.
– Ennustaminen on vaikeaa. Normaalisti mustikka on kerättävissä elokuun puolivälissä, puolukka noin kolme viikkoa sitä myöhemmin.
Viime vuonna mustikkaa Suomessa kerättiin huippusato. Keskimäärin Suomessa mustikan sato on 180 miljoonaa kiloa.
– Ei luonnossa ole säännöllisyyksiä. Vaikka viime vuonna oli huippuvuosi, hyvä vuosi voi tulla nytkin.
– Ainoa miten voi ennustaa, on talvi. Jos keskitalvella on lumetonta ja ankarat pakkaset, mustikan marja-aihiot voivat ilman lumen tuomaa suojaa vaurioitua.

Marjanviljelijöiden pelloilla hallat voivat tehdä pahaa edelleen.
– Osa sadosta on kypsymässä, osa aloittaa kukintaansa ja osa kukkii, Leena Kiramo-Haavisto Kiramon tilalta Kauvatsalta kertoo.
Hän sanoo tilalla varaudutun viikonvaihteen kylmyyteen. Osa viljelyalasta peitettiin harsoin kaiken varalle.
– Ei halla toistaiseksi ole vaikuttanut. Meillä lämpötila pysyi juuri ja juuri plussan puolella.
Hänen mukaansa mansikkasato kärsii raakilevaiheessakin, mikäli lämpötila pelloilla laskeutuu pariin pakkasasteeseen.
– Jatkuvasti ja tarkasti seuraamme säätietoja ja käymme katsomassa päivittäin tilannetta pelloillakin.
Tilalla on reilut kolme hehtaaria mansikalla, lisäksi osa vadelmalla. Kiramo-Haavisto sanoo, että avomaan mansikoita päästään keräämään kuluvan kuukauden puolenvälin vaiheilla.
Vadelmasatoa saadaan odottaa pitkälle heinäkuulle, likemmäs elokuuta.

Jukka Silvast