Perhosleideiltä draamaa lavalle

Naisnelikko Perhosleidit on eläytyvää ja inspiroituvaa sorttia. Hetkessä he vaihtavat henkilökohtaiset minänsä roolihenkilöiksi. Perhosleidit on yhtä kuin Arja-Liisa Järvinen, Kirsi Koivula, Seija Leppänen ja Piia Hautala.
Porin evankelisluterilaisten seurakuntien Naisten Kahvila on aikoinaan ystävystyttänyt heidät. Naiset ovat tuttu nelikko myös estradilla, sillä he esiintyvät Naisten Kahviloissa muuallakin kuin Porissa vapaa-aikansa ja voimiensa sallimissa rajoissa.

Nyt heitä kuljettaa Mielen taistelukenttä -niminen draamaesitys. Porissa se nähdään sunnuntaina 29. lokakuuta.
– Jokaisen näytelmämme tarina on liittynyt elämään ja ajankohtaisiin asioihin, ryhmän promoottori Arja-Liisa Järvinen selvittää ja muistuttaa Naisten Kahvilan täyttävän ensi vuonna jo 30 vuotta.

Nelikolle satelee esiintymiskutsuja ympäri maan. Suosiosta kielii esimerkiksi se, että Mielen taistelukentän ensi-ilta oli huhtikuussa Järvenpäässä.
– Vaikka kyse oli Naisten Kahvilasta, yleisössä oli myös miehiä. Päätimme, että Porin esitykseen kutsutaan myös miehet eli tervetuloa miehet, nelikko hehkuttaa.

Syyskuussa ryhmä matkasi Jyväskylään. Jokaisessa esityksessä on tavallaan sama peruskäsikirjoitus, mutta inspiraatiolle annetaan tilaa. Puvusto on teetetty. Lopputuloksesta onkin jo saatu hyvää palautetta. Ilmaisutapa on tällä kertaa omintakeinen, ja esitys liittyy suosittuun musikaaliin.
– Kyse on hyvän ja pahan taistelusta, rakkaus kuitenkin voittaa. Piia Hautala on ammattipianisti, niinpä elävä musiikki siivittää esitystämme.

Luova ajattelu on Mielen taistelukentässä tärkeässä roolissa. Nelikko korostaa mielenhallinnan olevan aikamme trendi. Nyt sitä hyödynnetään draaman keinoin.
Esitystä on harjoiteltu viisi kertaa. Jokainen harjoitus kesti ”tuntitolkulla”, jotta lopputulos olisi varmasti priima. Uuteen näytökseen nelikko inspiroi aina jotain tuoretta, mutta näytelmän perusidea pysyy samana. Jokainen naisista kantaa vastuun omasta roolistaan ja sen sujuvuudesta.
– Arja-Liisa valvoo ja ohjaa meitä, naiset naurahtavat.

INFO:
Mielen taistelukenttä - draamaesitys:
• Naisten Kahvilassa Porin seurakuntakeskuksessa.
• Osoitteessa Itäpuisto 14 Pori, 2. krs.
• Sunnuntaina 29.10. klo 15.
• Alkaa kahvituksella klo 14.30.
• Näytös ilmainen, kahvimaksu 5 euroa lähetys-
työn hyväksi.
• Myös miehet erittäin tervetulleita.
• Kesto loppukeskusteluineen noin puolitoista tuntia.

Pia Rauhalammi