Pia Rauhalammin kolumni: Joulupukki yllätti

Lämmin läikähdys käy sydämessäni, kun näen joulupukin ajelevan aattona koteja kohti. Tapanani on heiluttaa valkoparralle, ja voi sitä iloista oloa, mikäli saan vastatervehdyksen.

Lapseni alkoivat aikuisiksi ehdittyään muistella, miten karmeaa oli joulu toisensa jälkeen esiintyä pukille. Yleensä pukki vaati äidin innoittamana jouluista laulunpätkää, ihan tunnelman luomiseksi. Paljon mieluummin kullannuppuni olisivat sanoneet päivää, hyvää joulua ja napanneet kiireesti lahjat. Sitten pukki olisikin joutanut jo rientämään seuraavaan kohteeseen.

Eräänä jouluna yllätin aikuiset lapsoseni ja heidän seuralaisensa. Tilasin meille aattoillan iloksi oikean joulupukin. Pystyin jopa pitämään jäynäni salassa.

Ovikello soi ja esikoispoikani meni ovelle. Valkopartahan se siellä seisoi lahjapusseineen. Esikoinen tarttui hetkeen ja totesi leikkisällä äänellä pukin nyt eksyneen väärään taloon. Myös pukki oli roolinsa sisäistänyt ja kyseli, eikö täällä ole sen ja sen nimisiä lapsia. No olihan, totta vie.

Se joulu jäi ikuisiksi ajoiksi mieleen äidin kullannupuilleen tarjoaman joululahjan ansiosta. Toki paketitkin jaettiin, mutta tällä kertaa ilman laulun lurituksia. Jos olisin esitystä ehdottanut, jälkikasvuni tuntien, olisin joutunut perheen kehnoimpana laulajana estradin tähdeksi.

Pia Rauhalammi