Porin Pokémon-kansa sotkee puiston paikkoja

Raatihuoneen puisto on pelivillityksen keskus kaupungissa ja kaupungin ykköspuisto hoitoluokituksessa. Puistotyöntekijöiltä kuultuna viime kesä oli siivottomuudessaan aivan huippua. Roskaaminen talttui koulujen alettua.
– Ei tarvitse paljon tutkivaa journalismia harrastaa, kun katsoo karhupatsaan ympäristöä Raatihuoneen puistossa. Järkyttävästi silppua ja tupakantumppeja. Toki siihen varmaan syyllistyvät muutkin kuin Pokémon-pelaajat, viherhoitopäällikkö Veijo Marin Porin puistotoimesta huomauttaa.

Marin sanoo, että koskaan aiemmin karhupatsasta ympäröivää kivetystä ei ole tarvinnut ajaa harjakoneella. Aiemmin muurin tuntumasta ei ole tarvinnut edes tupakantumppeja keräillä.
Marin juttelee, että tupakantumppien määrä maassa on ollut väliin järkyttävä. Nuoret viihtyvät puistossa myöhään iltaan. Marin epäilee, että osa tulee paikalle kauempaakin eväiden kanssa, ja osa kääreistä jää maahan. Kuten eräs alueella siivonnut asian ilmaisi, lukuisiin roska-astioihin ne eivät ohjaudu.

Veijo Marin näkee, että roskaamisen tapa tulee suoraan kotoa eikä hän syyllistä sen enempää lapsia. Hän kertoo, että kun vanhemmatkin heittävät auton ikkunasta paperiset kertakäyttökääreet suoraan kaupungin viheralueille, takana istuvat lapset saavat siinä suoraa opetusta.
– Aika järkyttävää.

Jos Marin hakee muotipelistä myönteistä, se hänen mielestään liittyy ikäpolvien kohtaamiseen, sillä pelaamassa käyvät niin 7-vuotiaat kuin 70-vuotiaatkin. Hän uskoo, että monet intoutuvat jopa liikkumaan pelin mukaan paikasta toiseen.
– Ja saavathan puistot uusia käyttäjiä – sellaisia, jotka eivät ole koskaan niistä nauttineet.
Porin Raatihuoneen puistossa on jouduttu korjaamaan romahtaneita puiston penkkejä. Marinin mukaan normaalilla puistoistumisella ne olisivat kestäneet vielä eteenpäin.
Puistoja ei aiota varustaa kieltotauluilla. Sellainen ei kuulemma sopisi puistojen henkeen.
– Lisää töitä tämä roskaaminen meille aiheuttaa, hän harmittelee.

Ulvilasta kaupungin viheralueiden kunnosta vastaava suunnitteluinsinööri Eetu Elohaka sanoo, ettei hänen korviinsa ole kantautunut vastaavaa omasta kaupungista. Esimerkiksi kaupungintalon ympäristö on yksi suosituista pelialueista.
– Meillä on isompia murheita – ilkivaltaa leikkipuistoissa ja koulujen pihoilla, hän huomauttaa.
Porin puistotoimisto tietää, ettei kaikki maahan lentänyt roska ole lasten suusta ja käsistä.
Siitä kaupungin puistotoimi on tyytyväinen, että myös Raatihuoneen puisto on kesän aikana
saanut aivan uusia käyttäjiä. Kauneus paljastuu, jos malttaa nostaa katseen välillä pois näyttöruudusta.

Jukka Silvast