Samassa tahdissa Vanhojentansseissa

Osaatko polkkamasurkkaa? Ulvilan lukion ”vanhat” hallitsevat askeleet kuin vettä vaan. Ainakin katsojien mielestä, joita on perjantaina 17. helmikuuta koulun liikuntasalissa viljalti. Päivän aikana esityksiä on peräti neljä.
– Aamulla tanssitaan juhla-asussa oman koulun väelle ikään kuin kenraaliharjoituksena, ennen puoltapäivää saapuvat alakoulut ja päiväkotilaisia. Ruokatauon jälkeen tulevat yläkoululaiset. Illalla on varsinainen pääesitys. Silloin tanssitaan kotiväelle. Se on ylivoimaisesti päivän jännittävin hetki, liikunnan ja terveystiedon lehtori Marko Seppälä selvittää.

Hän ohjaa ja opastaa tanssin saloihin 70 koulun vanhinta. Vanhojentansseja opetellaan liikunnan syventävällä kurssilla. Tänä vuonna pareja on 35. Ihan kaikki eivät ole Ulvilan lukion oppilaita, sillä kurssille on voinut ilmoittautua myös muista lukioista, esimerkiksi poikaystäviä on mukana.
Tansseja on kaikkiaan seitsemän. Täysin samoja ei vuosittain tanssita vaan niitä muunnellaan hieman.
– Tanssijoiden suosikki on polkkamasurkka. Se on avaustanssina, lehtori kertoo.
Muut tanssit ovat kehruuvalssi, cicapo, pompadour, Jiffy Mixer, Teksasin ruusu.
Tanssijoiden itsensä valitsema tanssi on yllätys. Se on opiskelijoiden itsenäisesti suunnittelema ja toteuttama ja toistaiseksi suuri salaisuus.

Marko Seppälä on vastannut vanhojentanssikurssista vuodesta 2004. Yksikään kurssilainen ei ole iskenyt tanssikenkiä narikkaan, niin merkittävänä ja ainutlaatuisena tapahtumaa pidetään.
– Tanssit harjoitellaan siten, että tanssitaidotonkin löytää itsestään uusia ominaisuuksia. Opetan yksin ja ryhmä on suuri, mutta oppilaat ovat oppimishaluisia ja oppiminen tapahtuu luontevasti.
Kenraaliharjoitukset ovat päivää ennen h-hetkeä eli torstaina penkkareiden jälkeen. Osa tanssijoista pukeutuu jo silloin tanssiaisasuihin.
Iltajuhlassa on mukana PTS:n puhallinorkesteri sekä lukion Dj-tiimi. Päivänäytökset pyörähdellään cd-levyn tahdittamana.
Yläkoululaiset saapuvat vasta kello 13:n näytökseen katsojiksi.
Kahdessa aiemmassa näytöksessä ovat alakoulut sekä päiväkotilaisia.

Pia Rauhalammi