Suvi Talasterä hymyilee jälleen luottavaisesti

Abiturientti Suvi Talasterän lukio-opinnot ovat loppusuoralla. Muutama syventävä kurssi on kesken ja sitten häämöttää jo viimeinen koodiviikko eli koeviikko.
– Minulla ei ole enää kolmannella jaksolla kursseja. Luvassa on reissuja ja leirejä. Pystyn keskittymään täysin urheiluun, Suvi puhelee toisen ”kotinsa” eli Porin Urheilutalon punttisalilla.

Puntti-Karhujen edustajalle jäi hampaankoloon paljonkin lokakuun Albanian Durrësin EM-lavalta. Ensimmäistä kertaa 20-vuotiaiden, 58-kiloisten sarjassa EM-kisoihin osallistunut Suvi nosti 71 kiloa ja jäi harmikseen työnnössä ilman tulosta. Sijoitus lajikohtaisessa kisassa oli seitsemäs. Pettymys oli suuri.
– Aloitin syksyllä ylioppilaskirjoitusurakan. Kirjoitin biologian, kemian ja pitkän matematiikan. Valkolakkia tavoittelen kevääksi. Ilmeisesti paukkuni eivät enää riittäneet suuriin kisoihin. Raskas ajanjakso vaikutti henkisiin ja fyysisiin voimavaroihini, hän on päätellyt.

Lohtua toivat lokakuun lopussa Porissa järjestetyt nuorten PM-kisat, jossa hän nosti 58-kilon sarjassa kultaa. Suvi kertoo mitalin olleen lähinnä henkinen voitto.
Ennen PM-kisoja hän oli porilaisen Ilkka Santahuhdan mentaalivalmennuksessa. Hän sai hyvät avut siihen, miten vastaisuudessa toimii niin, etteivät elämän muutosalueet tunge urheiluun.
– Osaava ulkopuolinen tuki on tosi tärkeä, painonnostaja havahtui huomaamaan.
Tästä oppineena Suvi kehottaakin abiturienttien vanhempia ja läheisiä ymmärtämään yo-kirjoitusten paineet. Hänelle ei henkinen uupumus tullut heti kirjoitusten jälkeen vaan kisoissa.
– Raskas kirjoitusajanjakso vaikutti henkisiin ja fyysisiin voimavaroihini. Suunnitelmissa on, että pian haetaan opiskelupaikkaa pelkkien arvosanojen perusteella. Se lisää entisestään yo-kirjoitusten paineita, Suvi valottaa.
Keväällä hän kirjoittaa äidinkielen, fysiikan ja ruotsin, joka hänen mukaansa vaatii eniten panostusta. Suvi myöntää, ettei tunne olevansa kielellisesti erityisen lahjakas.
Kirjoituksiin hän pystyy keskittymään täyspainoisesti. Elokuussa on kahdet suomenmestaruuskisat, niihin Suvi aikoo osallistua. EM-kisoista jäi sen verran hampaankoloon, että niissä hän on mukana ilman muuta.
– Minulla on mahdollisuus tosi hyviin sijoituksiin. Olen tykännyt ikäryhmän muutoksista ja saan treenata. Viime kesän kisat menivät hyvin lukuunottamatta EM-kisoja. Pääsin itsesäälissä kierimisestä onneksi loppujen lopuksi yli, sillä tsemppareita riitti.
Suvi ylsi Suomi cupin kaikkien painonnostajanaisten joukossa tänä vuonna kuudenneksi. Sijoitus on hyvä, sillä taso on noussut huimasti.

INFO:
Suvin salitreenit
per viikkoa:
• ma 1 kerta
• ti 2 kertaa
• ke 2 kertaa
• to lepopäivä
• pe 2 kertaa
• la 1 kerta
• su avantouinti
Porin Puntti-Karhujen Suvi Talasterä kehuu painonnostoa hienoksi lajiksi ja suosittelee nuoria kokeilemaan punttikoulua. Myös Porin Urheilutalolla voi Puntti-Karhujen salille poiketa arki-iltaisin tutustumaan lajiin. Siellä on Suvin mukaan aina joku paikalla treenaamassa.

Pia Rauhalammi