Teatteri odottaa yhä remonttia

Päänäyttämön viereisen huoneen katto on ikävästi tummunut. Porin Teatterin johtaja Patrik Drake havainnollistaa käsillään osoittaen rakennuksen ongelmakohtia kristillisdemokraattien kuntavaaliehdokas Marjatta Saloselle. Mustunut katto kertoo teatterinystävälle enemmän kuin sanat.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan teatterin tarpeelliseen sisäremonttiin ei ole varoja löytynyt. Hankesuunnitelmat ja lisäselvityksiä on paperilla ollut jo vuosia, mutta pintaa syvemmältä ei ole päästy raapaisemaan. Alvillinen kustannusarvio lähtee 17 miljoonasta eurosta, ainakin teoriassa valtion kirstusta lohkeaa rahaa kyseisiin remontteihin. Näin Porin maksettavaksi tulisi runsas 10 miljoonaa.
– Prosessi on ollut aluillaan jo seitsemän vuotta. Nyt on sellainen jaaha-odotellaan -tunne. Ymmärrämme kyllä, ettei kaupungilla ole rahaa. Toki pientä fiksausta teemme jatkuvasti, Drake selvittää.
Teatterinjohtajan on annettu ymmärtää, että ennen vuotta 2014 remontti ei nytkähdä mihinkään suuntaan, sillä kaupunginsairaalan kunnostus on ykköskohde. Drake jaksaa kuitenkin olla iloinen kaupunginvaltuuston kesäkokouksen 2011 teatterikorjauksen yksimielisestä periaatepäätöksestä.

Kulttuurilautakunnan jäsen, kaupunginvaltuutettu Marjatta Salonen on pikkutytöstä lähtien ollut kulttuurin suurkuluttaja. Äiti ja mummu kuljettivat häntä lastennäytelmiä katsomassa. Lastenteatteri voi Porissa hyvin, samoin ohjelmisto kerää keski-ikäisiä ja eläkeläisiä. Nuorisoa Porin Teatteri ei juurikaan kosiskele.
– Näyttämömme ei anna mahdollisuuksia Tampereen ja Seinäjoen tavoin muokata nuorisomusikaaleja. Edes remontin yhteydessä emme voi suurentaa näyttämöitämme, Drake perustelee ohjelmavalintoja.

Työturvallisuutta pystytään korjauksilla kohentamaan huomattavasti. Patrik Drake heittää Marjatta Saloselle muutaman varteenotettavan työturvattomuutta aiheuttaneen esimerkin. Kulissiverstaan jämerästä palo-ovesta irtosi yllättäen 2x3-metrinen päällystelevy. Pienen näyttämön valaisinrakennelma romahti lattialle. Päänäyttämöltä painava verhotanko kolisi alas, sillä pultti oli vanhuuttaan rikkoutunut. Loukkaantumisilta vältyttiin vikkelien jalkojen ja onnenkantamoisten myötä.

Uusimista riittäisi iänkaikkisen vanhoissa lvi-putkistoissa ja teatteritekniikassa. Draken tietojen mukaan putkistojen ikä on kymmenisen vuotta. Viimeksi ne tarkastettiin kahdeksan vuotta sitten.
 
Marjatta Salonen kuuntelee korva tarkkana Patrik Draken vuodatusta. Salonen kertoo olevansa teatteriremontin kannalla, kunhan kaupunginsairaalan peruskorjaus on ohi parin vuoden kuluttua. Rannan arvokkaat rakennukset on peruskorjattu vuorollaan, mutta teatteri on sivuutettu.
– Teatterissa käy vuosittain 60 000 katsojaa. Hallituskadun kulttuurihistoriallisten rakennusten remontointi tyssäsi tähän. Kyllä mielestäni kaupungin on  pidettävä teatterista huolta. Rakennus on pala Suomen historiaa, Salonen myöntelee.

– Mitä sinä aiot tehdä teatterin hyväksi, jos sinut jälleen valitaan kaupunginvaltuustoon, Patrik Drake kysyy kursailematta ehdokas Saloselta.
– Meidän pitäisi saada kulttuurimyönteinen valtuusto. Pienen puolueen yksi ihminen ei aja yhtään mitään yksinään. Teatterimme on koko Satakunnan teatteri, ei vain Porin. Mielestäni myös Satakuntaliitto voisi ottaa osaa tähän remonttikeskusteluun, Salonen vastaa ja Drake jää hyrisemään tyytyväisenä.

 

Kolme kipakkaa kysymystä kuntavaaliehdokkaalle

Vastaajana kristillisdemokraattien ehdokas Marjatta Salonen.

1. Mitä Porin kaupungin tuottamista palveluista pitäisi karsia?
– Lieventäisin kaupungin henkilöstön irtisanomis- ja lomautussuojaa. Vaikka palveluista karsitaan, silti henkilöstö pysyy ennallaan. Yksityispuolella asia on toisin.
2. Mikä on kristillisdemokraattien ajama tärkein vaalilupaus Porissa?
– Emme ole keskustelleet asiasta. Henkilökohtaisesti nostan esille lähimmäiset. Onko meidän pakko syrjäyttää vanhuksetkin puhelinten ja tietokoneiden välityksellä hoidettaviksi omiin yksinäisiin koteihinsa? Vanhuksille liikettä niveliin, hyvää ruokaa ja omien lasten välittämistä.
3. Porin tiedotuspäällikkö Tapio Furuholm kritisoi elinkeinoelämän onnistumisia. Oliko kritiikki mielestäsi aiheellinen?
– Olen vanhanaikainen. Jos olen virassa, en arvostele päälliköitäni. Kritisoidaan työpaikan sisällä, muttei julkisuudessa. Valtuustokokouksissa piti viranhaltijan käydä kertomassa aika ajoin elinkeinoelämän saavutuksista. Muistaakseni Jari Iisakkala vieraili kokouksissa elinkeinojohtajana, mutta hänen jälkeensä muita ei ole näkynyt.
– Porissa yrittäjäystävällisyys on parantunut vuosien saatossa. Kritisoin sitä, että kaupungin virat ovat puolueille korvamerkittyjä. Se ei ole reilu peli, sillä puoluesidonnaisuus karsii hakijoita.

 

Pia Rauhalammi