Yksinäisyys kalvaa päivin ja öin

Olohuoneen pöydällä kukkii kaunis tulilatva ja toinen keittiön ruokapöydällä. Sen kaverina on värikäs liljakimppu.
– Kukkakimppu on muovia, vaimon hankkima. Ne ovat ikikukkia muistuttamassa hänestä. Tulilatvat kävin itse ostamassa, Kauno Einola, 86, juttelee kerrostalokodissaan kaupungin keskustan kupeessa.
Asunto on siisti, ja mies tyylikkäästi pukeutunut. Päällisin puolin arki näyttää sujuvan harmittomasti. Kun Einola alkaa jutella, lauseissa toistuvat sanat oma terveys, yksinäisyys ja ikävä. Viime aikoina ne ovat korostuneet, sillä hän luopui pitkäaikaisesta lauluharrastuksestaan.

Vaimo löytyi vuosikymmeniä sitten Vammalan laulujuhlissa. Nykyisin he tapaavat keskimääriin viikoittain, sillä puoliso on ollut hoitolaitoksessa jo kolmisen vuotta.
– Sairastumisen alkuaikoina vaimoni oli intervallihoidossa. Erään kerran hänen tullessaan kotiin olin keittänyt lihakeittoa. Hän kehui sitä maukkaaksi. Osaan valmistaa myös kohtalaista kastiketta. Toki kaupasta saa valmiinakin ruokaa. Minulla on nyt kokeiluna ruokapalvelu kaksi kertaa viikossa. Ensimmäinen annos saapuu näillä hetkillä, Einola kertoo.

Teollisuusvartijana Rosenlewillä ja Outokummussa pääosin työskennellyt Einola puhelee mielellään menneistä ja yhteisistä vuosikymmenistä aviopuolisonsa rinnalla. Pojat ja lapsenlapset korostuvat jutuissa. Kaikki muistot ovat kirkkaina ja lämpiminä tallella.
– Vaimon hoitopaikka on kuuden kilometrin päässä täältä kotoa. Käyn häntä katsomassa viikoittain, välillä taksilla, toisinaan poikieni kyyditseminä. Toivon itsekin pääseväni terveyden heikentyessä laitoshoitoon. Joinain päivinä tuntuu erityisen raskaalta, Kauno Einola nyyhkäisee.

Suuri elämäntilanteen muutos raastaa hänen mieltään varsinkin iltaisin, sillä päivisin riittää puuhaa arkiaskareissa, lenkkeillessä ja kaupungilla pyöriessä. Nukkumaan käydessä ajatukset harhailevat menneissä, onnellisissa vuosissa ja karkottavat unen.
– Otan vähän lääkettä, sen avulla se unikin sitten ajan kanssa tulee, Einola on ratkaissut nukahtamisongelman.
Mitä pitäisi tapahtua, että se elämänilo löytyisi uudelleen?
– Puhekaveri puuttuu. Omat ajatukset pyörivät ja kolkuttavat päässä. Se on kaikenikäisten yksinäisten ongelma ja korostuu varsinkin iltaisin. Jotenkin pitäisi löytyä tasapaino. Musiikin kuuntelu voisi auttaa, Einola sanoo ja ryhtyy iloisella äänellä muistelemaan toinen toistaan hauskempia kuororeissuja.

Kauno Einola on tietoinen vapaaehtoisista tukiystävistä, jotka voisivat soittaa vaikka iltaisin. Tiistai- ja torstaiaamuisin hänelle soitetaan vapaaehtoistoiminnan keskus Liisasta, joka on Porin kaupungin perusturvan toimipiste.
– Jos haluan, kyllä sieltä useamminkin soitetaan. Yksi pariskunta minulle neuvoi tuon Liisan. Sieltä sitten vinkattiin ottamaan yhteys Satakunnan Vanhustuki ry:n palveluihin.

– Ihminen kaipaa ihmistä. Minä olen toivonut kanssakäymistä. Yksin ollessa asiat suurenevat päässä ja tulee haluton olo. Toivomuksena olen esittänyt, että haluaisin keskustella naisen kanssa, se on jotenkin äidillisempää. Myös kotikäynnit virkistäisivät. Puhekaverin kanssa pää ja silmät selkiytyisivät, Einola kiteyttää ja alkaa vetää lenkkareita jalkaansa.
Hän on silminnähden virkistynyt saadessaan jutella. Pieni happihyppely. Sen jälkeen ruokailu, ensimmäisen kerran valmiina kotiin tuotuna.

Satakunnan Vanhustuki ry etsii yksinäisiä ikäihmisiä
Satakunnan Vanhustuki ry aloitti keväällä Raha-automaattiyhdistyksen tukeman Yksinäisyydestä aitoon kohtaamiseen -hankkeen. Rahoitusta siihen on saatu vuoden 2018 loppuun. Työntekijöinä jatkavat aiemmista hankkeista tutut sairaanhoitaja–diakonissat Outi Penttinen ja Johanna Hemmi. Tärkeässä roolissa on myös yhdistyksen puheenjohtaja Irma Roininen ja toiminnanjohtaja Ritva Kangassalo.
– Meillä on paljon yhteistyötahoja, joilta olemme saaneet tietoa yksinäisistä vanhuksista. Olemme iloksemme havainneet myös yhteisöllisyyden olemassaolon, sillä naapurit ja lähiomaiset kantavat vastuuta ikäihmisistä, puheenjohtaja Roininen kiittelee kanssakulkijoita.

Hankkeen kautta järjestetään toimintaa ja virkistystä yhdessäolon merkeissä. Myös tukiystävä on tarvittaessa saatavana.
Toiminta laajenee ensi vuonna kattamaan koko Porin perusturva-alueen. Suunnitelmissa on aloittaa Ulvilan Santrassa ryhmätoiminta vuodenvaihteen tietämillä. Merikarvialla käynnistetään vastaava myöhemmin.
– Meillä on Porissa avoin vastaanotto ma-pe klo 9–11osoitteessa Isolinnankatu 16. Silloin voi poiketa ja soittaa saa milloin vaan, Outi Penttinen lupaa.

Tällä hetkellä tärkein työsarka on löytää yksinäisimmät, kotona asuvat ikäihmiset sekä uusia tukiystäviä. Heiltä toivotaan sitoutumista vierailemaan vanhuksen luona viikoittain tai joka toinen viikko.
– Parhaillaan etsimme väkeä Ikääntymissuunnitelmaryhmään. Tavoitteena on laatia henkilökohtaiset ikääntymissuunnitelmat. Ryhmään mahtuu maksimissaan 10 henkilöä, Irma Roininen vinkkaa.

Yksinäisyydestä aitoon kohtaamiseen -hanke tarjoaa mm:
• Vastaanoton kaikille ikäihmisille ma-pe klo 9–11.
• Kotikäyntejä. Tukiystäviä. Talo-kerhoja.
• Muisteluryhmän.
Senioripysäkin.
• Huomenta-puhelimen klo 9–10.

Pia Rauhalammi