31.5.2017 13.15
Päivitetty: 31.5.2017 13.15

Viikonloppu on ansaitun juhlan aikaa. Uudet ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet ovat ylittäneet tärkeän etapin. Katseet ovat toiveikkaina eteenpäin.
Porilainen Joonas Koskinen, 18, sai maaliskuussa kolmivuotisen opiskelun jälkeen päättötodistuksen Länsirannikon Koulutus Oy WinNovasta....

29.5.2017 10.45
Päivitetty: 29.5.2017 10.45

Yyterin kylpylähotellin tuore toimitusjohtaja ja osaomistaja Minna Laine kertoo olevansa nopea käänteissään. Hänen edeltäjällään Seppo Mäki-Ullakolla olikin tapana sanoa ”älä ole ihan noin nopea”.
Kun Minnalle taannoin tarjottiin johtajan pestiä ja omistusoikeutta, hän ei miettinyt...

24.5.2017 14.41
Päivitetty: 24.5.2017 14.41

Kaunisäänisellä Maarit Lehtosella on takanaan tuskien taival. Porin Teatterin näyttelijän ääni katosi syksyllä 2015 Edith Piaf -esitysjakson aikana. Äänihuulissa todettiin kyhmyt. Kuukauden sairausloman jälkeen hän palasi foniatrin luvalla teatteriin, mutta varsinaiset laulukeikat kiellettiin....

24.5.2017 09.46
Päivitetty: 24.5.2017 11.55

Kirjurinluodon Kesäteatterissa esitetään koko perheen näytelmä Risto Räppääjä ja Nuudelipää. Sen ovat käsikirjoittaneet Sinikka ja Tiina Nopola. Rauha-tädin roolissa nähdään Annu Valonen ja Risto Räppääjänä Valtteri Lehtinen.
Kaksikko poikkesi Porissa kertomassa kuulumisiaan.
1....

17.5.2017 10.02
Päivitetty: 17.5.2017 10.02

Te, jotka ette ole kuulleet Mikko Harjusta, etsikää hänet Spotifysta. Nuorukainen laulaa niin mieleenjäävästi esimerkiksi Mä olen tässä -kappaleensa, että kuulija vaatii lisää. Omakustanne teki hänestä hetkessä tähden.
Levy-yhtiöt innostuivat Siikaisista kotoisin olevasta 25-vuotiaasta...

17.5.2017 09.56
Päivitetty: 17.5.2017 09.56

Iloinen puheensorina ja vasaroiden pauke kuuluvat Ulvilan Tuulenpesän päiväkodin portille saakka. Suuri joukko Friitalan alueen ekaluokkalaisia ja esikoululaisia on kokoontunut päiväkodin pihaan linnunpönttötalkoisiin. Eletään viime viikon torstaita. Vierailevia aikuisia on mukana muun muassa...

17.5.2017 08.22
Päivitetty: 17.5.2017 08.22

Raumalaisen Esa Koskisen ruoppaajat pelastavat uhanalaisia vuollejokisimpukoita Kirjurinluodon edustalta Kokemäenjoesta.

Rauman Lapista kotoisin oleva Esa Koskinen on tehnyt ammatikseen ruoppaustöitä jo reilun neljännesvuosisadan ajan, mutta pitkän uransa erikoisinta työrupeamaa hän sai...

11.5.2017 15.07
Päivitetty: 11.5.2017 15.07

Ulvilalaisen Annika Hiisikeron, 18, silmät sädehtivät. Hän on juuri palannut Turusta oikeustieteellisen valmennuskurssilta ja sai hyvät eväät tuleviin pääsykokeisiin. Toki luettavaa vielä riittää, mutta pohja on erinomainen.
Lukuaherruksen lomassa omakotitalossa on menossa juhlien...

11.5.2017 15.02
Päivitetty: 11.5.2017 15.02

Lutherin teesien julkaisemisesta tulee kuluneeksi syksyllä 500 vuotta. Helatorstaina 25. toukokuuta jokaisessa seurakunnassa juhlitaan tavalla tai toisella reformaation merkkivuotta. Meri-Porin seurakunnan Pihlavan kirkolla järjestetään juhlan kunniaksi messu ja keskiaikaiset markkinat.
–...

5.5.2017 08.47
Päivitetty: 5.5.2017 08.47

Haastattelupäivänä taivaalta vihmoo räntää. Siitä huolimatta Ravintola Borg Kitchen & Barin terassille asetellaan kivetystä. Porin paraatipaikalle, Eetunaukiolle, kohonnut rakennus on kerännyt silmäpareja läpi valmistumisvaiheen. Jokaisella ohikulkijalla tuntuu olevan uudisrakennuksesta...

3.5.2017 13.24
Päivitetty: 3.5.2017 13.25

Ensimmäiseksi illan opettaja, karjalanpiirakkamestari Vilma Vepsä tarkastaa kaikkien kädet.
– Oppiiko ne äkkiä tekemään rypytyksen... Kaikki saa kympin, hän lupaa veikeään tapaansa.
Vilma pitää alkuun pienen luennon piirakoiden historiasta, entisaikojen raaka-aineista ja siitä,...

3.5.2017 08.36
Päivitetty: 3.5.2017 08.36

Yyterin kylpylähotelli Oy vaihtoi tiistaina omistajaa, kun Mäki-Ullakoiden perhe myi hotellin, rantaravintolan ja kiinteistöön kuuluvan ranta-alueen uudelle satakuntalaiselle yrittäjäryhmälle. Mäki-Ullakoiden omistukseen jäivät Yyterissä olevat loma-asunnot, Yyterin villat ja he jatkavat niiden...

26.4.2017 09.11
Päivitetty: 26.4.2017 09.11

Päivi Valtanen on rutinoitunut pakkaaja. Hän kertoo muuttaneensa peräti 21 kertaa. Enimmäkseen muuttoauto on hyrrännyt Porissa ja lähikunnissa, toki Turussa vierähti kymmenisen vuotta ja Sastamalassa pieni tovi. Nyt Päivi on jälleen uuden elämänvaiheen edessä, sillä hän ei ole koskaan ennen...

26.4.2017 09.06
Päivitetty: 26.4.2017 09.06

Pauli Rontun, 92, oli tarkoitus käydä aamutuimaan Porin uimahallin toiminta-altaassa vetreyttämässä jäseniään, mutta tänään hän jättää aktiviteetin väliin. Hän haluaa keskittyä yhteen tärkeään asiaan kerrallaan, ja se on tällä kertaa lehtihaastattelu.
– Käyn uimahallissa kolmesti viikossa...

26.4.2017 08.14
Päivitetty: 26.4.2017 08.14

Porissa on Suomen ensimmäinen asemakaavaan merkitty kävelykatu. Sen synty oli pitkä ja perusteellinen prosessi. Idean isä ja kätilö Erkki Rajala muistelee nelikymppisen kadun alkuvaiheita.

Suomessa on kaksi Poria vanhempaa kävelykatua: Tammisaaressa ja Raahessa. Helsingin...

19.4.2017 14.21
Päivitetty: 19.4.2017 14.21

Tytär ja avopuolisonsa alkavat huolestua. He seisovat Adelaiden lentoaseman aulassa ja odottavat. Kone Qatarista on laskeutunut Australiaan ja matkustajat ovat jatkaneet omille teilleen.
”Odotatko äitiäsi”, ventovieras neitokainen kysäisee suomeksi tyttäreltäni. Hämmästys ja kauhu...

19.4.2017 08.14
Päivitetty: 19.4.2017 08.14

Porin asukkaiden oma mainostoimisto aukeaa torstaina.

Tuhansia ihmisiä on jo osallistunut Porin tuoreen imagon luomiseen netin #poriuudistuu-testin innostamana. Moderni brändi tulee olemaan osa kokonaisvaltaista organisaatiomuutosta, joka astuu voimaan 1. kesäkuuta.
– Testin on...

12.4.2017 15.07
Päivitetty: 12.4.2017 15.10

SDP:n vaalivoitto ja nousu selvästi suurimmaksi puolueeksi Porissa tiesi Porin sos. dem. kunnallisjärjestön puheenjohtajalle Esa J. Wahlmanille kiireistä maanantaita. Wahlman ryhtyi heti aamusta järjestelemään neuvonpitoa eri poliittisten ryhmien kanssa.
– Varsinaiset neuvottelut alkavat...

12.4.2017 08.55
Päivitetty: 12.4.2017 08.55

Ulvilan kaupunginjohtaja Jukka Moilasen suu on iloisessa hymyssä. Hän nauttii silminnähden kunniasta, joka hänelle viime perjantaina suotiin. Ulvilan Karjalaseura ry:n kunniapuheenjohtaja Vilma Vepsä nimesi miehen Vuoden virvottavaksi. Palmusunnuntaihin liittyvää seremoniaa vietettiin etukäteen...

12.4.2017 08.29
Päivitetty: 12.4.2017 08.29

Savonlinnassa armon vuonna 1945 syntyneestä Heikki Kauhasesta piti tulla huippuluokan jääkiekkomaalivahti, mutta pelatut ottelut Rauman Lukon edustuksessa jäivät 1970-luvun alussa lopulta kahteen. Sittemmin rautakoura Kauhanen on kokeillut siipiensä kantavuutta niin maalivahtien valmentajana...

5.4.2017 08.24
Päivitetty: 12.4.2017 08.26

Satakunnan Viikkolehtien liiketoiminta laajenee toukokuussa Tampereelle, kun yhtiö
alkaa kustantaa kaupunkilehti Suur-Tamperetta. Kauppa solmittiin viime viikolla.

Satakunnan Viikkolehtien toimitusjohtaja Kim Huovinlahti näkee laajentumisen Tampereen markkina-alueelle luonnollisena...

29.3.2017 08.22
Päivitetty: 29.3.2017 08.22

Porin asuntomessualueelle kohoaa ”moderni Viikkari”, jossa on tavallisten perheiden tavallisia koteja.

Tiina Lehtonen odottaa tehtävänsä Porin asuntomessujen tiedottajana tulevan olemaan vauhdikas ja haastava.
– Varmasti tulee olemaan hieno ja opettavainen kokemus erilaisen...

29.3.2017 08.17
Päivitetty: 29.3.2017 08.17

24 namibialaista nuorta opiskelee luokanopettajaksi Raumalla kotimaansa kustantamana.

Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä on käynnistynyt valtakunnallisesti uraauurtava hanke, kun 24 namibialaista nuorta opiskelee kotimaansa kustantamana luokanopettajaksi Suomessa...

27.3.2017 15.17
Päivitetty: 27.3.2017 15.17

Rauman kaupunginjohdolla oli maanantaina mieluisaa kerrottavaa medialle. Kaksi edellistä vuotta alijäämää tehneen kaupungin vuoden 2016 tulos oli peräti 8,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Koko kaupunkikonsernin tulos näytti puolestaan 17,3 miljoonan ylijäämää.
- Vaihteeksi tällainenkin...

22.3.2017 08.31
Päivitetty: 22.3.2017 08.31

Veka Tuomisto on sinut Hildan kanssa. Hän valitsee laitteesta sujuvasti vuoden 1938. Kertojaääni alkaa jutella noista ajoista ja pian ilmoille kajahtaa Heili Karjalasta.
Tuomisto on musiikkimiehiä, soittanut aikoinaan haitaria orkesterissa. Nyt hän asuu Hoivakoti PorinHelmessä, jossa on...

Sivut