18.11.2012 08.00
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Säkylän Joulupukkijuoksu järjestetään lauantaina 24. marraskuuta. Mukaan on jo ilmoittautunut noin sata joulupukkia ja lisää ilmoittautumisia odotetaan.
– Uskomme, että tänä vuonna osallistujia on jopa viime vuotta enemmän, sanoo Säkylän kunnanjohtaja Teijo Mäenpää.
Viime vuonna...

16.11.2012 08.17
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Ennen rippijuhlia ompelukone tikkasi tiuhaa tahtia Inna Sillanpään lapsuudenkodissa Punkalaitumella. Nuori neiti siellä ompeli vieraille luomuksia tienatakseen rahaa juhlakenkiin. Matalakorkoiset, nahkaiset oli Inna jo valmiiksi katsonut, ja ne maksoivat 60 markkaa.
Summa tuntui 15-...

15.11.2012 11.15
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Vaikka kaupunginjohtaja Jukka Moilanen tunnetaan paremmin veteraanisarjan kestävyysjuoksijana, niin hänen alkunsa Ulvilan peräsimessä on ollut vauhdiltaan pikajuoksijan menoa. Kuuden viikon aikana Moilanen on muun muassa laittanut kaupungin talousarvioesityksen tekemisen uuteen asentoon.
– ...

15.11.2012 07.03
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Porin linja-autoaseman takana on tällä hetkellä iso, ilmainen pysäköintialue. Linja-autoille on sen keskellä oma alueensa. Henkilöautoja alueelle mahtuu 213 ja linja-autoja 11.
Pysäköintialue tulee lähivuosina kaventumaan ja lopulta katoamaan kokonaan. Skanska Kodit tulee rakentamaan...

12.11.2012 07.01
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

 

Apua lumenluontiin, pihatöihin ja pienimuotoisiin remontteihin oli tarjolla myös Viikkarissa viime vuosina. Puutaloalueella kiinnostuksensa tällaisen kylätalkkarin apuun ilmaisi viime vuonna toistakymmentä taloutta, lopulta kuitenkin vain yksi oli halukas ostamaan kyseisen palvelun....

12.11.2012 07.00
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Yksi kodin tärkeimmistä huonekaluista ja tunnelmanluojista on sohva. Laadukas verhoilu, ergonominen muotoilu, kestävyys ja helppohoitoisuus ovat hyvän sohvan tärkeimpiä ominaisuuksia. Ehdottoman tärkeää on myös sohvan oikea koko.
Sohvan ostoa onkin harkittava huolella.
– Oikeanlaisen...

11.11.2012 09.00
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Porilainen Johanna Kokkila on ehdolla Suomen Luciaksi. Ehdokkaita on kymmenen. Äänestys alkoi lauantaina ja jatkuu 28. marraskuuta saakka.

Suomen Lucia valitaan nyt 63. kerran. Kampanjan järjestävästä Folkhälsanista kerrotaan, ettei ainakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana mukana ole...

10.11.2012 08.57
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Näyttelijäpari Maarit ja Peter-Sebastian Lehtonen suunnittelevat levollisin mielin Nooan 4-vuotissynttärikemujen järjestämistä. Unna, 2, huilahtaa hetken valkoisella sohvalla ja pyytää maitoa juodakseen. Sohvakalusto on perheen tuore huonekaluhankinta. Entinen oli liian massiivinen Lehtosten...

10.11.2012 08.53
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Paksu maskuliininen tuoksu ja miehiset puheet eivät hetkauta Annina Sainetta, kun hän astelee stadionilla sijaitsevalle punttisalille. Jämerät kuntoilijat tervehtivät häntä kuin parasta ystäväänsä. Sali on riisuttu versio tämän päivän kuntoilupaikoista. Täällä nostellaan puntteja, kannustetaan...

9.11.2012 13.30
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Porilainen Eero Karjalainen lopettelee taidenäyttelyään Galleria ELISEssä Karjarannassa. Muutama teos kävi kaupaksi menneen kuukauden aikana, loput hän kerää mukaansa ensi sunnuntain jälkeen omaan taidekehtoonsa Teljäntorille.

 

 
– Olen aivan tyytyväinen myyntiin,...
9.11.2012 13.15
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Porin kaupungintalon valtuustosalin täytti tiistaina iltapäivällä monikymmenpäinen joukko innokkaita eläkeläisiä. Alkamassa oli eläkeläisten kyselyfoorumi, aiheenaan perusturva. Vastaamaan saapuivat apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen, perusturvajohtaja Terttu Nordman ja...

9.11.2012 08.49
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Kahden pienen lapsen isä Tuomas Nyman nostaa esiin kolme miehenmallia omasta lähipiiristään. Isoisät ja oma isä ovat ne, joiden välityksellä hänen miehinen maailmankuvansa on paljolti rakentunut. Äidinisän Tuomas analysoi jääräpäiseksi sisupussiksi, isänisänsä viisaaksi ja ajattelevaksi ja oman...

8.11.2012 12.38
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Satakunnankadulla Porissa sijaitseva Kiinanmuuri on remontin alla kesään 2014 saakka. Kiinanmuuri on kolmen taloyhtiön muodostama kokonaisuus, jossa putki- ja viemäriremontti tehdään portaittain. Urakkasopimukset allekirjoitettiin maanantaina. Työt alkoivat välittömästi As Oy Porin...

8.11.2012 07.05
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Satakuntalaiset taloudet saavat ensi vuoden alusta alkaen joka viikko kotiin uuden printtimedian tuotteen, Satakunnan Viikon perjantainumeron. Lehti täydentää torstaisin ilmestyvää tutuksi tullutta kaupunkilehteä, joka jaetaan jatkossakin Porin seudulla.

– Uskomme, että hyvin tehdyillä,...

3.11.2012 08.58
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Työhuoneen ikkuna ja siitä siintävä valo ovat hieroja Juha Mäkyselle luksusta. Koko yrittäjän uransa ajan hän on työskennellyt ikkunattomassa huoneessa Porin Puuvillassa. Eteen tuli pakkomuutto kuntosalin Bobby Wellness Centerin lopetettua toimintansa. Tuttavapiiristä löytyivät uudet tilat ja...

2.11.2012 08.53
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

 

Terveysliikuntakeskus Seniori Centerin yrittäjä Ari Kauppi on myymässä yrityksensä. Ostajakandidaatteja on ollut runsaasti, loppusuoralla heistä on muutama.
– Myynnissä ovat liiketoiminta ja laitteet. Yritys toimii vuokratiloissa, Kauppi kertoo.

Kuntosalin hän perusti...

2.11.2012 08.07
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Anja Grönblomille kuntosali oli uusi maailma, kun hän saapui uutukaiseen Seniori Centeriin tutustumiskäynnille kahdeksan vuotta sitten. Selkäsärkyinen eläkeläinen pääsi hädin tuskin kapuamaan rappuset. Ilmapiiri veti heti ensimmäisillä minuuteilla mukaansa, ja niin Anjasta tuli kuntoliikkuja....

2.11.2012 08.07
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Altti Ahlgren, 78, on kuntoliikuntakeskuksen vakiokasvoja. Hän on yrittäjä Ari Kaupin kanssa tuttuja Kaupin lapsuusvuosilta asti. Ahlgrenilla kuntoilu on verissä. Salilla hän käy kerran viikossa etsimässä pyykkilautavatsaa. Myös uimahallilla hän on vakiovieras.
– Jos uusi yrittäjä on yhtä...

1.11.2012 12.00
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Näinä päivinä Porin johtavilla poliitikoilla puhelimet käyvät kuumina. Nyt jaetaan valtaa ja keskeisiä luottamuspaikkoja sekä sovitaan tulevan nelivuotiskauden suurista linjoista. Muutaman nukutun yön jälkeen näyttää siltä, että jotkin asiat muuttuvat ja jotkin pysyvät  ennallaan.

...

1.11.2012 11.49
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

 

Kauppaneuvos, ekonomi Matti Linnainmaa seisoo Mikonkadulla seuraamassa tornitalon tontin rakennusurakkaa. Maanantaina Porin valtuuston siunauksen sai kaavamuutos, joka mahdollistaa 16-kerroksisen talon rakentamisen tähän Linnainmaankulmaan. Sokoksen liiketilojen ja pysäköintikerrosten...

1.11.2012 07.10
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Tähkä-Pubina, Smiler´s-baarina ja viimeksi Breezinä tunnettu viihdepaikka Vähäraumalla avaa tauon jälkeen ovensa uudessa muodossa. Yrittäjä Mehmet Keskin on kunnostanut liikehuoneistoa viimeisten viikkoja aikana. Paikan avaamisen olisi pitänyt jo varmistua. H.Karhu-Baari avataan heti  kun...

29.10.2012 07.15
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Porin perusturvan vanhustenpalveluiden johtajan Pirjo Rehulan huone sijaitsee kaupunginsairaalan entisellä pitkäaikaisosastolla. Osastojen 11 ja 12 tilat on remontoitu hallinnon käyttöön. Se kertoo muuttuneesta hoitokulttuurista. Vanhukset pyritään hoitamaan kotona niin pitkälle kuin mahdollista...

28.10.2012 07.10
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

– Jonot olivat usein niin pitkät, että vahtimestari seisoi ulko-ovella ja lukitse sen tasan kello 17. Oli joku ovenrivassa kiinni tai ei. Sisälle ehtineet saivat hoitaa äänestyksensä loppuun, eikä kynää sentään kesken toiminnon otettu kädestä, Tellervo Kiviluoma naurahtaa muistellessaan 1970-...

25.10.2012 11.06
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Timo Koivusalon ohjaama Porin Leivän mainoselokuva on nähtävissä yrityksen Facebook-sivustolla, ja lyhennettynä se pyörii lokakuun lopusta MTV3:lla. Mainos esittelee leivän tekemisen, porilaisten maisemien ja tunnelmien lisäksi paikallisia urheilijoita.

Kysyimme mainoselokuvan tähdistöön...

25.10.2012 07.05
Päivitetty: 27.11.2014 12.07

Porin korkeakoulujen sijoitusvaihtoehtoja miettinyt työryhmä on esittänyt  korkeakoulujen sijoittamista joko entiseen Citymarket-kiinteistöön rautatieaseman viereen tai  entisen puuvillatehtaan kortteliin joen pohjoisrannalle. Yhteiseen kampukseen hahmotellaan Porissa toimivien korkeakouluja...

Sivut