A-
A+
Talouspolitiikan arviointineuvosto totesi 24.1.2018: ”Finanssipolitiikassa pitäisi keskittyä julkisen talouden keskipitkän ja pitkän aikavälin kestävyyden turvaamiseen. Väestön vanheneminen on merkittävin yksittäinen tekijä, joka rasittaa julkista taloutta.”
Onnetonta kehitystä tukee syntyvyyden ennätyksellinen lasku.
Se, että ihmisten odotettavissa oleva elinikä on kaiken aikaa kasvanut, ei ole seurauksiltaan mitenkään yksiselitteinen asia. Häntäänsä ajava sote-sotku tekee entistä vaikeammaksi tietää, onko sängyssä makaava vanhus potilas vai asiakas. Potilaasta selviytyisi lainsäädännön määrittelemällä minimihoidolla, asiakasta ei voi lykätä liinavaatevarastoon. Huonokuntoisia, digikulttuurin kelkastaan pudottamia vanhuksia viruu kotihoidossa. Vanhuspalvelulain laiminlyönneistä satelee valituksia.
Epävarmuutta herättää myös se, miten eläkevarat riittävät. Siihen on kytkettävissä uhka, joka on muutettavissa tuotoksi. Pankeilla on yhä uusille sijoitusinstrumenteilleen piiska: osaatko sanoa, riittääkö eläkkeesi? Huomaat kai, että huoltosuhde heikkenee kaiken aikaa?
Vanhustenhuollon puutteelliset voimavarat ovat aiheellisesti synnyttäneet sensaatioita ja kansalaisliikkeitä. Taloudellisesta kasvusta ei millään tahdo liietä riittävää osuutta niille ihmisille, jotka ovat vuosikymmenten ajan omalta osaltaan kasvattaneet kansantuloa.
Todennäköistä onkin, että aineellinen perustaso vanhustenhuollossa täyttyisi vasta tilanteessa, jossa jokainen eduskunnan jäsen olisi kroonikkoasteella, mutta kykenisi vielä ilmaisemaan kantansa siitä, tulisiko hoitoon suunnattavia määrärahoja lisätä.
Olisi syytä pitää mielessä Merete Mazzarellan maksiimi esseekokoelmasta Hyvä kosketus (Tammi 2006): ”Illuusioton mutta tuskin epärealistinen määritelmä kuuluu, että terveys on epävakaa tasapainotila, jonka ennuste on huono.”
JUHA SEPPÄLÄ
Ravintie 1
28130 Pori
Isokatu 21
26100 Rauma