Tans­si­noh­jaa­ja Ce­ci­lia Jul­len­maan tun­ti al­koi vii­me tiis­tai­na sil­mä­kul­mia pyyh­ki­mäl­lä. Jul­len­maa luu­li tu­le­van­sa pi­tä­mään Fit­ness-tans­si­tun­tia Tans­si­tai­vas ry:n sa­lil­le nor­maa­liin ta­paan­sa. Hä­nen ys­tä­vil­lään, ja Tans­si­tai­vas ry:n hal­li­tuk­sen jä­se­nil­lä oli kui­ten­kin toi­set suun­ni­tel­mat.

En­nen kuin tans­sit­tiin as­kel­ta­kaan Jul­len­maa yl­lä­tet­tiin ojen­ta­mal­la hä­nel­le Suo­men seu­ra­tans­si­lii­ton (SU­SEL) myön­tä­mä ho­pei­nen an­si­o­merk­ki.

Vii­mei­ses­tä Sa­ta­kun­taan myön­ne­tys­tä vas­taa­vas­ta an­si­o­mer­kis­tä on jo ai­kaa. An­si­o­merk­ki myön­net­tiin Jul­len­maal­le seu­ra­tans­sin eteen teh­dys­tä tal­koo­työs­tä ja tans­si­kult­tuu­rin edis­tä­mi­ses­tä.

– Yh­tään en osan­nut odot­taa mi­tään täl­lais­ta, Jul­len­maa tun­nel­moi.

En­si kos­ke­tuk­sen par­ke­til­la lii­te­lyyn hän sai hie­man yli pa­ri­kymp­pi­se­nä la­va­tans­si­kurs­sil­la Tu­rus­sa. Se oli rak­kaut­ta en­si sil­mäyk­sel­lä. Asi­at ete­ni­vät no­pe­as­ti, ja rei­lun vuo­den pääs­tä nai­sel­la oli jo tans­si­noh­jaa­ja­kou­lu­tus käyn­nis­sä.

Ujo­na tyt­tö­nä Jul­len­maa ei us­kal­ta­nut tar­jo­ta it­se­ään oma-aloit­tei­ses­ti jo ole­mas­sa­o­le­viin tans­si­seu­roi­hin opet­ta­maan. Se oli kui­ten­kin asia, jota hän ha­lu­si teh­dä. Niin­pä ys­tä­vä­po­ru­kal­la pää­tet­tiin pe­rus­taa Po­riin oma tans­si­seu­ra.

Uu­si seu­ra sai ni­mek­seen tans­si­tai­vas ry. Jul­len­maa ar­ve­lee, et­tä se oli tuo­hon ai­kaan kau­pun­gis­sa en­sim­mäi­siä la­va­tans­siin kes­kit­ty­nei­tä yh­dis­tyk­siä.

Yh­dis­tyk­sen ni­men ta­ka­na on myös ta­ri­na.

– Ai­koi­naan kä­vin ka­ve­rei­den kans­sa pa­ri­tans­seis­sa 4-5 il­ta­na vii­kos­sa. Kos­ka Po­ris­sa nii­tä ei jär­jes­tet­ty niin usein, aje­lim­me ym­pä­ri Suo­mea. Tans­sies­sa­ni mu­siik­ki vie mi­nut men­nes­sään, ja olen täy­sin ir­ral­laan ar­jes­ta. Sa­noin ai­na, ikään kuin lei­jai­len tans­si­tai­vaas­sa. Jo­ten sit­ten kun yh­dis­tyk­sen ni­meä mie­tit­tiin, tans­si­tai­vas sana nou­si esiin, Jul­len­maa muis­te­lee.

Ny­kyi­sin yh­dis­tyk­sen jär­jes­tä­mäs­sä tans­si­tai­vaas­sa lei­jai­lee noin pari sa­taa jä­sen­tä, sekä suu­ri jouk­ko yh­dis­tyk­seen kuu­lu­mat­to­mia la­jin har­ras­ta­jia. Par­haim­mil­laan jä­sen­mää­rä on ol­lut jopa noin kak­sin­ker­tai­nen.

Täl­lä het­kel­lä tans­si­tai­vas ry:n tun­nit on ko­ro­nan vuok­si ve­det­ty mi­ni­miin. Nor­maa­li­ai­ka­na tans­si­taan kuu­te­na il­ta­na vii­kos­sa.

Jul­len­maal­le on ai­na ol­lut tär­ke­ää, et­tä kai­kil­la on mah­dol­li­suus tans­sia eri elä­män­ti­lan­teis­sa. Yh­dis­tyk­sen tans­si­tun­nil­le pää­see edul­li­ses­ti, sil­lä mo­net opet­ta­jis­ta pi­tä­vät tun­te­jaan va­paa­eh­tois­poh­jal­ta.

Jul­len­maan tun­neil­la ovat hy­vin mo­nen­lai­set ih­mi­set ra­joi­tuk­sis­taan riip­pu­mat­ta pääs­seet naut­ti­maan la­jis­ta. Hän on opet­ta­nut tans­sia muun mu­as­sa van­huk­sil­le, ke­hi­tys­vam­mai­sil­le ja nä­kö­vam­mai­sil­le.

Vii­mek­si mai­nit­tu­jen oh­jaa­mi­nen opet­ti pal­jon myös Jul­len­maa­ta it­se­ään. Nä­kö­ky­vyt­tö­mäl­le ih­mi­sel­le jo­kai­nen lii­ke oli osat­ta­va sa­noit­taa mah­dol­li­sim­man yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti. Ko­ke­mus tar­jo­si hy­viä eväi­tä myös nä­ke­vien opet­ta­mi­seen.