Juk­ka Sil­vast

Ot­to Mak­ko­nen in­nos­tui au­to­a­las­ta, ei kuun­nel­lut opin­to-oh­jaa­jien neu­vo­ja, enem­män­kin it­se­ään. Lu­ki­oon oh­jat­tiin, kan­nus­tet­tiin­kin. Ta­ka­na on nyt Sa­ta­e­dun au­to­a­lan pe­rus­tut­kin­to – ajo­neu­vo­a­sen­ta­ja. Seu­raa­vaan ke­sään saak­ka Puo­lus­tus­voi­mat pi­tää hä­net kou­lu­tuk­ses­sa ja sit­ten hän siir­tyy Tam­pe­reel­le opis­ke­le­maan au­to­a­lan in­si­nöö­rik­si.

– En­sin in­si­nöö­ri­o­pin­not, sit­ten opet­ta­ja­kou­lu­tuk­seen. Las­kes­ke­lin tu­le­vai­suut­ta jo 10–15 vuo­dek­si eteen­päin. Jo­hon­kin am­mat­ti­kou­luun voi­sin läh­teä opet­ta­jak­si, Sa­ta­e­du­kin oli­si hyvä paik­ka pa­la­ta opet­ta­maan.

Nämä ovat suun­ni­tel­mia, jois­ta osa jo to­teu­tui mää­rä­tie­toi­sel­la työl­lä.

– Alun­pe­rin ei ol­lut tie­toa, mi­hin me­ni­sin, opot suo­sit­te­li­vat lu­ki­o­ta. Ajat­te­lin, et­ten pys­ty is­tu­maan niin mon­ta vuot­ta pai­kal­la­ni. Sit­ten in­nos­tuin lait­ta­maan mo­po­ja.

Tie val­ke­ni – au­tot! Ot­to ker­too opis­kel­leen­sa Sa­ta­e­dus­sa enem­män kuin nor­mi­tun­nit tar­jo­si­vat.

– Yli­mää­räis­tä tuli teh­tyä, vä­li­tun­neil­la­kin. Se on ala, mis­tä kiin­nos­tuin. Lo­pul­ta ko­ro­tin vie­lä ar­vo­sa­no­ja, jo­ten to­dis­tus on mel­kein täy­del­li­nen. Ha­lu­sin, et­tä pää­sen var­mas­ti Tam­pe­reel­le in­si­nöö­ri­o­pin­toi­hin.

Ko­tiin hän hank­ki Mer­sun vuo­del­ta 1999, CLK, jo­ten op­pia kart­tuu ko­to­na­kin.

Mak­ko­nen ot­ti kou­lu­tuk­ses­ta kai­ken ir­ti. Sa­maa hän suo­sit­te­lee muil­le­kin, jot­ka tie­tä­vät kou­lut­tau­tu­van­sa mie­lei­sel­leen alal­la. Hän opis­ke­li va­lin­nai­sia kie­li­kurs­se­ja pe­rus­tut­kin­toon kuu­lu­vien li­säk­si. Työs­sä­op­pi­mis­jak­son hän suo­rit­ti Tou­lou­ses­sa Rans­kas­sa To­yo­ta- ja Le­xus-merk­kei­hin eri­kois­tu­nees­sa liik­kees­sä. Rans­kan jak­sol­le tuli yl­lät­tä­vä tar­jous, ei­kä hän läh­töä kau­an miet­ti­nyt. Mu­kaan läh­ti Jyri Vid­lund.

Vii­den vii­kon jak­soa hän ke­huu.

– Rans­ka on vai­kea kie­li, mut­ta opet­ta­jat pu­hui­vat eng­lan­tia. Kun mi­nul­la on hyvä eng­lan­nin kie­len tai­to, niin se on­nis­tui.

– Teim­me pe­rus­huol­to­ja – öl­jyt, jar­rut, ren­gas­hom­mia. Li­säk­si asen­sim­me li­sä­va­rus­tei­ta uu­siin au­toi­hin. Pe­rä­kouk­ku­ja tuli pal­jon asen­net­tua, sen hom­man tun­nen, hän nau­res­ke­lee.

– Työ­ka­ve­rit pyy­si­vät per­jan­tai­sin pe­laa­maan jal­ka­pal­loa, mut­ta em­me töit­ten jäl­keen ha­lun­neet. Me­nim­me asun­nol­le lait­ta­maan ruo­kaa ja ha­lu­sim­me tu­tus­tua kau­pun­kiin mah­dol­li­sim­man hy­vin.

Ot­to Mak­ko­nen sa­noo, et­tä au­to­a­la on mu­ka­va, sii­nä op­pii koko ajan li­sää, löy­tyy uut­ta tie­toa. Alaa pys­tyy opis­ke­le­maan it­se­kin.

– Jos löy­tää oi­ke­as­ti oi­ke­an alan it­sel­leen, opis­ke­lu­a­si­at kan­nat­taa hoi­taa hy­vin, jot­ta saa kun­non pa­pe­rit ja pys­tyy toi­mi­maan. Jos alun lin­ja­va­lin­ta ei ole se oi­kea, voi­han sen vaih­taa kes­ken kau­den.

Vaik­ka Nii­ni­sa­los­sa va­rus­mies­pal­ve­lus­taan suo­rit­ta­va Ot­to Mak­ko­nen on jo vuo­den pääs­tä Tam­pe­reel­la, se ei ole hy­väs­tit Sa­ta­kun­nal­le.

– Hel­pos­ti siel­tä ajaa Ul­vi­laan­kin, hän miet­ti tu­le­via op­pi­vuo­si­aan.

Tu­le­vai­suu­den au­to­maa­il­ma?

– Säh­kö­au­tot yleis­ty­vät pal­jon ny­kyi­ses­tä kym­me­nes­sä vuo­des­sa. Sil­ti ben­sii­ni- ja die­sel­moot­to­ri­set ei­vät ka­toa, kos­ka nii­tä­kin ke­hi­tel­lään.

– Hyb­ri­de­jä olen jo kor­jan­nut­kin, ja mi­nul­la on pa­pe­rit sii­hen.

Sa­ta­kun­ta­lai­nen kau­hus­ke­naa­rio on se, et­tä kou­lu­tet­tu väki ka­to­aa maa­il­man tuu­liin. Mitä sa­noo Ot­to tä­hän?

– Olen aja­tel­lut et­tä pa­laan ko­ti­seu­dul­le­ni – tai sit­ten me­nen Sa­voon.

Hän ko­kee, et­tä Ul­vi­la on suh­teel­li­sen pie­ni paik­ka, jos­sa kaik­ki sil­ti on lä­hel­lä. Var­maan pa­luu­a­ja­tuk­sia he­rät­tää se­kin, kun olen lap­suu­te­ni asu­nut Ul­vi­las­sa.

– En­kä pidä isois­ta pai­kois­ta.

En­tä se Savo?

– Meil­lä on mök­ki siel­lä ja on tul­lut pal­jon kier­rel­tyä nii­tä kul­mia. Siel­lä se luon­to, leh­ti­puut, jär­vi­mai­se­mat, leh­ti­puut, tien­var­ret kuk­kia täyn­nä...