SAL­LI SAAS­TA­MOI­NEN

Vuo­si sit­ten Tuu­re Bo­e­lius juh­li uut­ta vuot­ta Al­man kei­kal­la.

– Pu­huim­me ka­ve­rei­den kans­sa, et­tä vuo­des­ta 2020 tu­lee pa­ras iki­nä. Mi­nul­la esi­mer­kik­si piti ol­la elä­mä­ni en­sim­mäi­set isot fes­ta­ri­kei­kat edes­sä. Kun ai­ka py­säh­tyi ke­vääl­lä, sei­nät oli­vat kaa­tua pääl­le. Se hel­pot­ti, kun ti­lan­ne oli, ja on edel­leen, kai­kil­le sama. Py­säh­dys­tä ei tar­vin­nut ot­taa hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti.

Tuu­re Bo­e­lius su­ree, kun ei voi ta­va­ta ko­ro­na­ra­joi­tus­ten vuok­si fa­ne­jaan.

– Se rak­kaus ja omis­tau­tu­mi­nen, mitä saan osak­se­ni ih­mi­sil­tä, jot­ka mu­siik­ki­a­ni kuun­te­le­vat ja vi­de­oi­ta­ni kat­so­vat, on kul­taa­kin kal­liim­paa. Olen kii­tol­li­nen jo­kai­ses­ta het­kes­tä, min­kä saan viet­tää hei­dän kans­saan. On­nek­si so­si­aa­li­nen me­dia yh­dis­tää. Sen kaut­ta on pys­ty­nyt ole­man yh­tey­des­sä edes lä­hei­sim­piin nel­jän sei­nän si­säl­tä­kin. Us­kon, et­tä tämä ai­ka on pa­kot­ta­nut ih­mi­siä ja ikä­luok­kia, jot­ka ei­vät ole so­mes­ta ai­kai­sem­min pii­tan­neet, tä­män päi­vän vies­tin­nän pa­riin.

Vuo­si 2021 tu­lee ole­maan Tuu­re Bo­e­liuk­sel­le hyp­py ai­kui­suu­teen.

– Täy­tän 3. tam­mi­kuu­ta 20 vuot­ta. Tun­tuu eri­koi­sel­ta, kun yk­kö­nen muut­tuu kak­ko­sek­si ja voi sa­noa ole­van­sa pa­ri­kymp­pi­nen. Eh­kä se tun­tuu eri­koi­sel­ta myös sik­si, kun voi näh­dä on­ko ai­kui­suus sitä, mil­lai­sek­si tei­ni­nä sen ku­vit­te­li.

Iso jut­tu on myös Ihol­la-sar­ja, joka al­kaa suo­ra­tois­to­pal­ve­lu Dpla­ys­sä 13. tam­mi­kuu­ta.

– Ku­va­sin elä­mää­ni ke­säl­lä ja syk­syl­lä päi­vit­täin. Mi­nua on kii­tet­ty ja häm­mäs­tel­ty­kin, mi­ten avoin olen asi­ois­ta­ni jul­ki­suu­des­sa. Kun näin sar­jan en­sim­mäi­set jak­sot en­nak­koon, yl­lä­tyin sii­tä it­se­kin. Ih­mi­set nä­ke­vät mi­nut sar­jas­sa uu­des­sa va­los­sa. Olen eh­kä kas­va­nut vä­hän ir­ti Yo­u­Tu­be -tyy­lis­tä­ni. En ole ka­na­val­la­ni juu­ri­kaan pu­hu­nut esi­mer­kik­si ul­ko­nä­kö- tai jul­ki­suus­pai­neis­ta.

Tuu­re Bo­e­liuk­sen ura­pol­ku on vaa­ti­nut uh­rauk­sia ja iso­jen ris­kien hal­lin­taa. Ylä­as­teen jäl­keen hän muut­ti 16-vuo­ti­aa­na Po­ris­ta Hel­sin­kiin. Yk­sin.

– En men­nyt kou­luun. Ha­lu­sin pa­nos­taa täy­sil­lä mu­siik­kiin. Koh­dal­la­ni ris­ki kan­nat­ti. Palo si­säl­lä­ni esiin­ty­mis­tä ja mu­siik­kia koh­taan on niin äly­tön, et­tä se on vie­nyt uraa­ni eteen­päin. Nyt pa­nos­tan myös opis­ke­luun ai­kuis­lu­ki­os­sa.

Bo­e­lius ei tie­dä, mik­si juu­ri hän on nuo­ri­soi­do­li.

– Mut­ta sen tie­dän, et­tä var­mas­ti on ole­mas­sa joku nuo­ri, joka ha­lu­aa lau­laa ja voi lau­laa pa­rem­min kuin minä, ja on spe­ci­a­li, mut­ta me­nes­tys ei ole käy­nyt niin no­pe­as­ti.

Bo­e­lius sa­noo ym­mär­tä­neen­sä jo ala-as­teel­la, et­tä hän sekä ihas­tut­taa et­tä vi­has­tut­taa.

– Olen ai­na ja­ka­nut mie­li­pi­tei­tä. En ole suo­ma­lai­suu­den pe­ri­ku­va, vaan edus­tan uut­ta su­ku­pol­vea, joka voi pu­hua suo­raan ja ot­taa kan­taa asi­oi­hin, jois­ta on ai­kai­sem­min vai­et­tu tai pi­det­ty ta­bui­na. On ih­mi­siä, jot­ka var­mas­ti voi­si­vat is­tua kans­sa­ni sa­maan pöy­tään, ja pi­tää mi­nua hy­vä­nä tyyp­pi­nä niin kau­an kun käy il­mi, et­tä olen homo. Se ei enää ole­kaan fine. Maa­il­mas­sa on pal­jon su­vait­se­mat­to­muut­ta.

Kun kau­kai­sel­ta­kin tun­tu­vat unel­mat to­teu­tu­vat het­kes­sä, ku­ten Bo­e­lius esi­mer­kik­si on saa­nut yk­kös­pai­kan Spo­ti­fys­sä ja kut­sun Tans­sii täh­tien kans­sa -oh­jel­maan, kiel­tei­siä asi­oi­ta ei osaa sil­loin aja­tel­la, vaik­ka nis­kaan sa­tai­si sitä ih­te­ään.

– Vuo­sien saa­tos­sa suo­ja­kuo­ri kas­vaa ja ikä­viin asi­oi­hin tur­tuu. En kui­ten­kaan ole kon­ka­ri, joka oli­si näh­nyt kai­ken, jo­ten lo­put­to­miin asi­oi­ta ei voi si­vuut­taa. Vä­lil­lä tun­tuu tosi pa­hal­ta ja it­ket­tää. Hoen sil­loin mant­ra­no­mais­ta ”tämä ker­too enem­män huu­te­li­jois­ta kuin mi­nus­ta” -lau­set­ta.

Bo­e­liuk­sen en­sim­mäi­sen stu­di­oal­bu­min jul­kai­su on lä­hel­lä to­teu­tu­mis­taan.

– En­sim­mäi­ses­tä sin­kus­ta­ni on kol­me vuot­ta. Le­vyn te­ke­mi­nen on pit­kä pro­ses­si, kos­ka ju­tut, mit­kä 16-vuo­ti­aa­na tun­tui­vat maa­il­man siis­teim­mil­tä, ei­vät enää ole sitä. Ai­kuis­tu­es­saan ih­mi­nen kas­vaa ja muut­tuu aja­tus­maa­il­mal­taan.

Uu­den vuo­den lu­pauk­sia Tuu­re Bo­e­lius ei ole ruu­kan­nut teh­dä.

– Oli­sin huo­no nii­tä pi­tä­mään, mut­ta eh­kä nyt voin lu­va­ta, et­tä py­rin naut­ti­maan jo­kai­ses­ta päi­väs­tä ja te­ke­mään asi­oi­ta, jot­ka vie­vät uraa­ni eteen­päin ja mak­si­moi­vat on­nel­li­suut­ta­ni. Jos Hel­sin­gin kau­pun­ki jär­jes­tää ilo­tu­li­tuk­sen, saa­tam­me ka­ve­rei­den kans­sa sen käy­dä kat­so­mas­sa, mut­ta it­se en ra­ket­te­ja os­ta ym­pä­ris­tö­hait­to­jen ta­kia.