San­na Jääs­ke­läi­nen

Kan­kaan­pään van­ha ase­ma on jo pit­kään ol­lut tai­teen keh­to. Kel­tai­nen puu­ta­lo pi­tää si­säl­lään kol­men tai­tei­li­jan työ­huo­neet. Yk­si heis­tä on tai­de­maa­la­ri Päi­vi Jo­ki­nen.

Vii­me vuon­na Sa­ta­kun­nan tai­de­pal­kin­non saa­nut Jo­ki­nen maa­laa öl­jy­vä­reil­lä. Hä­nen työ­huo­nees­saan ase­man en­ti­ses­sä toi­mis­tos­sa on esil­lä muu­ta­ma kes­ke­ne­räi­nen työ.

– Kos­ka öl­jy­vä­rin on an­net­ta­va kui­vua rau­has­sa, teen use­am­paa työ­tä rin­nak­kain, hän ker­too.

Jo­ki­sen maa­lauk­set ovat sä­vyil­tään tum­mia ja mel­ko abst­rak­te­ja, mu­ka­na on sil­ti pil­kah­duk­sia kirk­kaam­mis­ta vä­reis­tä ja esit­tä­viä yk­si­tyis­koh­tia ja sym­bo­le­ja.

– Maa­laa­mi­nen on mie­li­la­ji­ni. Se on in­nos­ta­vaa ja il­mai­su­voi­mais­ta. Maa­laa­mi­seen ei kyl­läs­ty. Öl­jy­vä­reis­sä on niin hie­not, sy­vät vä­rit.

Kankaanpään entinen asema on taiteilijoiden käytössä.

Päi­vi Jo­ki­nen on ko­toi­sin Kuo­pi­os­ta. Jo kou­lu­ai­koi­na hän teki tai­det­ta ja niin­pä tie toi Kan­kaan­pään tai­de­kou­luun vuon­na 1984. Val­mis­tut­tu­aan hän et­si työ­ti­laa ja sil­loin tar­jou­tui mah­dol­li­suus tul­la van­hal­le ase­mal­le.

– Kau­pun­ki os­ti ase­man VR:ltä ja tu­lim­me tä­hän kah­den muun tai­tei­li­jan kans­sa.

Nyt ase­mal­la työs­ken­te­le­vät Jo­ki­sen li­säk­si ku­van­veis­tä­jät En­sio Här­kö­nen ja Tal­vik­ki Leh­ti­nen. Kan­kaan­pää­hän Jo­ki­sen on kiin­nit­tä­nyt myös per­he, mies ja kol­me nyt jo ai­kuis­ta las­ta. Lap­sen­lap­si­a­kin on kol­me.

– Kan­kaan­pää on tai­tei­li­jal­le hyvä paik­ka, pe­ru­sa­si­at ovat kun­nos­sa. Kaik­ki on lä­hel­lä, en kai­paa isom­paan kau­pun­kiin, Jo­ki­nen sa­noo.

Taiteilijan pensselit ovat värikirjossaan lumoavan näköisiä.

Ai­heet maa­lauk­siin­sa Päi­vi Jo­ki­nen am­men­taa ali­ta­jun­nas­taan, mie­li­ku­vi­tuk­ses­ta ja vä­rien ko­ke­mi­ses­ta.

– On vai­kea mää­ri­tel­lä, mis­tä ne tu­le­vat. Jos­kus käy vain niin, et­tä jo­kin väri al­kaa kieh­toa mi­nua ja teh­des­sä syn­tyy li­sää. Maa­lauk­siin kiin­nit­tyy tun­te­muk­sia, muo­to­ja ja sit­ten ne vain vie­vät men­nes­sään.

Työhuoneen seinällä on Jokisen teos "Lymy", vasemmalla Ossi Somman lasikuituveistos.

Jo­ki­nen on pi­tä­nyt ural­laan usei­ta näyt­te­lyi­tä, mut­ta juu­ri nyt ei ole mi­tään tie­dos­sa.

– Ko­ro­na ta­kia olem­me elä­neet kup­las­sa. On­ko se jää­nyt vä­hän pääl­le­kin, hän poh­tii.

– Jos­kus olem­me pi­tä­neet tääl­lä ase­mal­la avoi­mien ovien päi­vi­ä­kin. Eh­kä­pä tänä ke­sä­nä­kin voi­sim­me pi­tää – kat­so­taan, he­rääm­me­kö hor­rok­ses­ta, Jo­ki­nen hy­myi­lee.