Se o van­ha sana, et op­pii ikä kaik­ki, mut mää fun­tee­raa jos­kus, et nyte kaik­ki opit enäm­pi vaa put­toi­lee poi­jes nin­ko ir­to­höy­hä­nät. Ei­kä mik­kää uus asia jää pää­hää. Min­kä tä­nä­pä opeit, se o hu­a­men un­hot­tu­nu. Tämä kos­kee var­sin­ki niit ”klik­kaa täst” -op­pei.

Täm­mä­sii pu­hut­tii yh­res pal­ve­lu­kes­kuk­ses, misä mää ain jos­kus käy vap­paa­eh­to­sen. Mää ole sam­maa ikä­lu­ak­kaa ko ne siäl is­tu­vat, niät meil o pal­jo yh­teist. Vii­mit­teeks pu­hut­tii siit, mim­mos­sii oli van­ha aj­jaa jal­ki­neet ja vaat­teet ja hu­vi­tuk­set. Moni muis­ti viäl kan­kaast teh­ryt tal­luk­kaat ja sen­ki, et sora ai­kan hu­a­pik­kait­te täy­ty ol sän­ky vi­ä­res ree­ras, et jos tul­lee hä­ly­tys. Sur­keel mi­ä­lel to­ret­tii, et täm­mäst se ny taas o täsä van­has Eu­roo­pas. Me kaik­ki oli jo ker­riit­ty us­ko­maa, et­tei mee ai­kan täm­mäst en­nää tu­lis.

Sil­ti me kii­tel­tii oi­kee po­ru­kal, kui pal­jo yh­teis­kun­ta o mee ai­kan kum­min­ki pa­ran­tu­nu ja köy­hyys vä­hen­ty­ny ja sai­rauk­sii voi­tet­tu. Mut toi­saalt: kyl me kaik­ki vaa van­hoiks tul­laa ja muis­ti ha­per­tuu ja krop­pa kan­kis­tuu. Ja meit o kau­hee pal­jo. Sit yks frov­va sano yh­täk­kii: ”Ei ih­mi­ne ol mik­kää ja­ko­av­vai! Sem­mo­ne pys­syy sa­man, mut ih­mi­ne ei.”

Koko po­ruk­ka tyk­käs, et tua oli hyvi sa­not­tu. Mee tart­tee hy­väk­syy muut­tu­mi­ne, it­tem­me ja tois­tem­me. Mää mi­ä­tei viäl kot­tii tul­le­sa­ni, et tosa oli sem­mo­nen­ki vii­saus, et ty­ä­ka­lui saa ver­tail ja vär­tee­rat ja pois­taa hu­a­not. Ih­mi­sii koh­taa tart­tee ol ar­mol­li­sem­pi. Meit ei voi ei­kä saa täl­lät käyt­tö­kel­po­suus­jär­jes­tyk­see ei­kä tuu­pat mi­hin­kä va­ras­to­loo­raa, ei­kä meilt saa vaa­tii muut­tu­mat­to­muut! Me ei ol ta­va­roit, vaik tosi o, et­tei meilt van­hoilt pal­jo mit­tää ky­syt.

Äl­kää ker­to­ko et­tiip­päi, et me pää­tet­tii tua po­ru­ka kans, et kyl me vaa pu­hu­taa nin kav­va ko suu käy. Me sa­no­taa hu­a­no hu­a­noks ja hyvä hy­väks. Mai­nos­ta­jat ja muut ko­mel­jant­ta­rit saa kruu­sat puh­hei­tas am­ma­tik­ses, mut me ei!

KRÖÖN­RUUS­KA