A-
A+
Suuttumus Venäjän raakalaismaisiin tekoihin Ukrainassa nostaa tunteet pintaan ja sumentaa somekeskustelijoiden ja vähän muidenkin ajatuksen juoksua. Yksi esimerkki tästä on porilainen ex-kansanedustaja, nykyinen eläkeläinen Mikko Elo ja hänen esittämät kärjekkäät mielipiteet Natoon liittymisestä ja vastaavasti Venäjää sekä sen politiikkaa myötäilevät kirjoitukset.
Elon arvostellaan sosiaalisessa mediassa tavalla, josta puuttuvat kaikki sivistyneen keskustelun elementit. Hänen sanomisiinsa ei yritetäkään vastaa-argumentoida, vaan pureudutaan henkilöön. Epäillään hänen mielenterveytensä järkkymistä, ollaan valmiita passittamaan porilainen itärajan taakse ja julistamaan epähenkilöksi, jolla ei pitäisi olla sanomisen oikeutusta.
Myös lehtiä arvostellaan Mikon ja Mikon hengenheimolaisten mielipiteiden julkaisemisesta.
Suomi kuuluu länsimaisten demokraattisten valtioiden joukkoon, joille keskeisiä arvoja ovat mielipiteiden ilmaisemisen vapaus, eri mielipiteiden kunnioittaminen ja ymmärtäminen osaksi moniarvoista yhteiskuntaa.
Pitää muistaa, että Mikon kirjoitukset ovat mielipidekirjoituksia ja uutisissa hän sanomisensa erotetaan muusta tekstistä. Lehdet eivät väitä, Mikko väittää.
Syvien tunteiden muuttuminen vihanpurkauksiksi näkyy nyt läpi valtakunnan. Ne, jotka korostavat myös sotilaallisen liittoutumisen riskejä, eivätkä ilmoita kantaansa Natoon liittymisestä, leimataan Venäjän myötäilijöiksi ja putinisteiksi. Leimakirveen heiluttelu pelottaa arempia ja vaientaa asiapohjaista keskustelua, jossa voidaan ilman leimaamista pohtia liittoutumisen hyötyjä suhteessa riskeihin.
Valtakunnallisesti tulee mieleen suhtautuminen Erkki Tuomiojaan. Hänet nähdä suomettumisen kyllästämänä demarina, joka ei pääse irti vanhoista asenteistaan. Saman suuntaista on suhtautuminen presidentti Tarja Haloseen. Hänen Venäjä-sympatioitaan kaivetaan esiin, Putinin kanssakin hän hengaili ja ties mitä. Kissakin on Venäjältä saatu.
Kaksikon asialliset ja perustellut kommentit muuttuneesta tilanteesta, ja sen vaikutuksesta omiin mielipiteisiin, jäävät pahasti tunteilun alle.
Suomalaisten asenteet sotilaallisesta liittoutumisesta muuttuivat hetkessä 24.2. kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Liittoutuminen on laajan enemmistön mielestä paras ratkaisu, riskitkin huomioon ottaen.
Itselläni ei ole pätevyyttä arvioida liittoutumisen hyötyjä ja haittoja. Siksi käyn äänestämässä ja luotan edustukselliseen demokratiaan ja valittuihin päättäjiin.
Julkisen keskustelun ja mediatietojen pohjalta oma kantani on, että Nato-jäsenyys toisi parhaan turvan. Kantaani ei ole hiukkaakaan ideologinen, vaan puhtaan pragmaattinen.
Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on Eurajoella asuva lehdistöneuvos