En­si sun­nun­tai­na on kir­kas­tus­sun­nun­tai, Kris­tuk­sen kir­kas­tu­mi­sen päi­vä. Sil­loin kir­kos­sa lu­e­taan, kuin­ka Jee­sus nou­si vuo­rel­le kol­men ope­tus­lap­sen­sa kans­sa. Tuol­la vuo­rel­la Pie­ta­ri, Jo­han­nes ja Jaa­kob to­dis­ti­vat, kuin­ka Jee­suk­sen ole­mus muut­tui hei­dän sil­mien­sä edes­sä: oli kuin he oli­si­vat kat­so­neet au­rin­koa kat­so­es­saan Jee­sus­ta.

Li­säk­si vuo­rel­la il­mes­tyi kak­si Van­han tes­ta­men­tin suur­ta mies­tä, Moo­ses sekä pro­feet­ta Elia, ja nämä kes­kus­te­li­vat Jee­suk­sen kans­sa.

Pai­kal­la oli siis hei­dän ra­kas mes­ta­rin­sa sekä kak­si ”merk­ki­hen­ki­löä”. Ym­pä­ril­lä oli kir­kas­ta va­loa ja suur­ta lois­tet­ta. En yh­tään ih­met­te­le Pie­ta­rin re­ak­ti­o­ta, joka kai­ken tä­män kes­kel­lä to­te­si, et­tä ”mei­dän on täs­sä hyvä ol­la”. Hän oli jopa val­mis ra­ken­ta­maan ma­jat Moo­sek­sel­le, Eli­al­le ja Jee­suk­sel­le, et­tei vuo­rel­ta tar­vit­si­si heti läh­teä.

Toi­sin kui­ten­kin kävi. Pil­vi peit­ti hei­dät ja kuu­lui ää­ni, joka sa­noi ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon minä olen miel­ty­nyt. Kuul­kaa hän­tä!” Ja kun pil­vi häl­ve­ni, ope­tus­lap­set nä­ki­vät ai­no­as­taan Jee­suk­sen.

”Kuul­kaa hän­tä” ei kos­ke ai­no­as­taan Jee­suk­sen lä­him­piä ope­tus­lap­sia, vaan se kos­kee ai­van jo­kais­ta meis­tä. Hy­vi­nä het­ki­nä em­me muu­ta toi­voi­si­kaan, et­tei­vät nuo het­ket iki­nä päät­tyi­si. Sil­ti sel­lai­set­kin het­ket päät­ty­vät ai­ka­naan, ku­ten päät­tyi ope­tus­las­ten het­ki kir­kas­tus­vuo­rel­la. Mut­ta kun het­ki on men­nyt ohit­se ja kaik­ki on taas ta­val­lis­ta – tai jopa synk­kää – on yk­si, joka py­syy: Jee­sus Kris­tus. Kuul­kaam­me me­kin hän­tä, niin hy­vi­nä kuin huo­noi­na­kin het­ki­nä.

Juk­ka Pe­ran­to

pas­to­ri

Py­hän Ma­ri­an lu­te­ri­lai­nen seu­ra­kun­ta, Rau­ma